Hyppää pääsisältöön

Loukussa on kylmiä väreitä aiheuttava murhamysteeri

Loukussa
Andri (Olafur Darri Olafsson) Loukussa Kuva: RUV 6266 5401 000, fångade, olafur darri olafsson som andri, yle fem

Islantilaistrilleri Loukussa vie katsojan Pohjois-Islannilla sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Kun talvimyrsky pyyhkäisee kylän yli jäävät sen pari tuhatta asukasta ja kolme poliisia loukkuun viikkokausiksi. Tänä talvena puhaltaa erityisen tummansävyisiä tuulia. Murhaaja on liikkeellä ja kylvää pelkoa asukkaisiin, jotka joutuvat eristyksiin.

Poliisipäällikkö Andri ei ole kiireinen mies; asukkaat tuntevat toisensa eikä salaisuuksia ole. Pikkukaupunki sijaitsee kauniissa vuonomaisemassa ja suunnitelmissa on laajentaa satamatoimintaa ja kauppaa. Tätä odotellessa poliisit kirjoittavat parkkisakkoja ja pelaavat sakkia.

Tilanne muuttuu kun paikalliset kalastajat löytävät vuonosta ruumiin, josta puuttuu pää ja raajat. Andri kollegoineen päättelevät, ettei ruumis ole ollut vedessä pitkään ja että se todennäköisesti on pakastettu ennen veteen joutumista. Johtolankoja on niukasti. Kyseessä on miehen ruumis, jossa on useita pistohaavoja.

Tutkimus vastatuulessa

Andri epäilee, että murhaaja piileksii kaupunkiin saapuneessa matkustajalautassa, ja päättää eristää matkustajat. Pyrkimys on ratkaista tapaus pikaisesti. Kapteeni ei kuitenkaan lämpene ajatukselle ja estää poliisia tutkimasta lautan.

Kaupungin johto haluaa tuloksia; negatiivinen julkisuus ei saa tahrata suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Samalla matkustajien kärsivällisyyttä koetellaan.

Tilanne satamassa kärjistyy ja Andri joutuu tekemään nopeita päätöksiä vaikka mieluummin odottaisi vahvistusta Reykjavikista.

Levoton tunnelma muuttuu paniikiksi kun talvimyrsky pyyhkii yli alueen ja eristää asukkaat. Andri löytää itsensä klaustrofobisesta painajaisesta eikä apua ole saatavissa.

Mutkikas murhamysteeri vaatii lisää uhreja.

Nautin työstä peruselementtien parissa sillä se tuottaa aitoa ja elävää jälkeä. Sää on meidän todellisuutemme.― Ohjaaja Baltasar Kormakur

Sää tärkein

Andri joutuu puristuksiin myös yksityiselämässään. Ex-vaimo on löytänyt uuden rakkauden ja muuttanut pois kodista. Andri asuu appivanhempiensa luona kahden tyttärensä kanssa.

Appiukko Eirikur tekee parhaansa saattaakseen Andrin ja tyttärien uuden asunnon muuttokuntoon, mutta Andrin tilanne kehittyy yhä kestämättömämmäksi.

Sarjan luoja ja pääohjaaja, Baltasar Kormakur, sijoitti pikkukaupungin tietoisesti kertomuksen ytimeen.

- Se on täydellinen asetelma koska tämän kaltaisella paikkakunnalla jokaisella on oma kertomus. Miltei kaikkien välille on muodostunut side tai yhteys. Pohjimmiltaan sarja on trilleri ja se on hyvä koska harva haluaa katsoa puhdasta draamaa, Kormakur totesi Indiewiren haastattelussa kun sarja ensiesitettiin Toronton elokuvajuhlassa.

Kormakur saa mahdollisuuden nostaa esiin kotimaansa taitavien näyttelijöiden ja karmivan sään avulla. Vaikeat kuvausolosuhteet eivät pelästyttäneet ohjaajaa.

- Islannissa taistelet säätä vastaan päivittäin. Mikään ei ole yhtä ajankohtaista elämässäsi kuin sää. Suurin haaste oli onnistua kuvaamaan todellisessa myrskyssä. Sitä ei näet mikään korvaa.

- Sää ei aiheuta minulle harmaita hiuksia, vaikka onkin haaste. Nautin työstä peruselementtien parissa sillä se tuottaa aitoa ja elävää jälkeä. Sää on meidän todellisuutemme.

Henkilöhahmot edellä

Upeista maisemista ja hyisistä lumimyrskyistä huolimatta sarja perustuu vahvoihin henkilöhahmoihin. Andria näyttelee Olafur Darri Olafsson ja muissa päärooleissa näemme Ilmur Kristjansdottirin, Nina Dögg Filippusdottirin ja tanskalaisen Bjarne Henriksenin.

Sarjan budjetti oli noin 7 miljoonaa euroa ja tuotanto on islantilaisten suurin draamasatsaus kautta aikojen. Sarja ehti herättää laajaa kiinnostusta ulkomailla jo ennen kuin se esitettiin Islannissa. Oikeudet on myyty muiden muassa yhdysvaltalaiselle Weinstein Companylle, brittiläiselle BBC:lle, saksalaiselle ZDF:lle ja Ranskan France Televisions -yhtiölle.

Kormakur toivoo, että sarja saa jatkoa. Toteutuuko toive jää nähtäväksi.

Loukussa (Trapped / Ofærd, Islanti, 2016)
Yle Femmalla tiistaisin klo 22.00, alkaen 2.2.2016
10 jaksoa
30 päivää Areenassa

Tuotanto: RVK Studios RUV:lle / Yhteistuotanto

Kommentit
  • Linda Zilliacus: Olen halunnut näytellä poliisia pitkään

    Esittää Laura Nordia Vettä sakeampaa -sarjan jatkokaudessa.

    Vettä sakeampaa -sarjan tuoreet jaksot ovat käynnistyneet Yle Femmalla ja Areenassa. Jo heti avausjaksossa tapasimme poliisin, Laura Nordin, jota näyttelee Linda Zilliacus. Nord saapuu majatalolle varoittaakseen Waldemarin sisaruksia myrskystä. Näemme Nordin myös tulevissa jaksoissa.

  • Tapaa Waldemarin sisarukset

    Intensiivinen toinen tuotantokausi sarjasta Vettä sakeampaa

    Muistatko Waldemarin sisarukset? Lassen, Oskarin ja Jonnan, jotka taistelivat periäkseen perheen majatalon Ahvenanmaalla. Vettä sakeampaa -sarjan toisessa tuotantokaudessa sisarukset yhdistävät jälleen voimansa pyörittääkseen majataloa. Vääryydet nousevat pintaan.

  • Pimeys laskeutuu Waldemarin majatalon ylle

    Vettä sakeampaa 2 sijoittuu talviselle Ahvenanmaalle.

    Vettä sakeampaa -sarjan uusissa jaksoissa tapaamme jälleen Waldemarin sisarukset, jotka nyt yhdessä omistavat äidiltään, Anna-Lisalta perimänsä majatalon Ahvenanmaalla. He aikovat myös yhdessä pyörittää majataloa läpi talven. Pimeys laskeutuu majatalon ylle ja aiheuttaa uusia kiistoja.