Seitsenkertainen Oscar-ehdokas, juhlittu Venetsian ja Cannesin elokuvafestivaalien voittaja ja nyt myös Kitisenrannan koulun maineikkaan aamukeskustelun tähti... Saammeko esitellä, Mike Leigh! Omasta elämästä, omista elokuvista, omin sanoin, Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2015.
- Mike, mikä oli ensimmäinen elokuva, jonka näit?, Timo Malmi aloittaa täpötäyden salin edessä käytävän keskustelun.
- Sen on täytynyt olla Pinokkio, noin vuonna 1946, aloittaa Mike Leigh. - Muistan olleeni elokuvateatterissa äitini ja tätini kanssa, mutta jos aiot kysyä, mikä vaikutus sillä oli uraani tai että päätinkö sillä hetkellä ryhtyä ohjaajaksi... enpä usko että se kävi niin!
Mike Leigh (s. 1943) kasvoi työväenluokkaisessa Salfordissa, Manchesterin liepeillä, lääkäri-isän vastaanoton yläpuolella. Kävelymatkan päässä kotoa oli 14 elokuvateatteria, Manchesterissa reilun viiden kilometrin päässä tukku lisää.
- Joka puolella oli elokuvia! Joten jos sinulla oli varaa, saatoit istua elokuvissa jatkuvasti.
Koko paikka kuhisi!
Leigh'n perheessä ei taiteellisia taipumuksia kannustettu. Ennemminkin kehotettiin tarttumaan johonkin hyödylliseen puuhaan. Koko 40- ja 50 -lukujen yleinen ilmapiiri oli hyvin puritaaninen.
- Se oli aikaa, jolloin kaikenlainen siisteys, puhtaus ja kunniallisuus oli arvossaan, Leigh kuvailee keskustelua johdattaville Liselott Forsmanille ja Timo Malmille.
- Myös vanhemmilleni asiat kuten oikeanlainen elämä tai hyvä käytös olivat äärimmäisen tärkeitä. He olivat maahanmuuttajien lapsia ja tavoittelivat paitsi kunniallista, ennen kaikkea englantilaista elämäntapaa. Joten vaikka isäni ei kenties halunnut minusta lääkäriä, hän varmasti halusi, että minusta kasvaisi niin sanotusti kunniallinen porvarillisen yhteiskunnan jäsen. Isosiäni oli yrittänyt elättää perhettään valokuvia värittämällä, ja aikalailla epäonnistunut.
- Taiteilijuuteen ei siis kodissani kannustettu, päinvastoin.
Tästä huolimatta Leigh päätti kouluttautua näyttelijäksi. “Suureksi yllätyksekseen” Leigh sai stipendinRADAan, ja muutti Lontooseen 17-vuotiaana.
Nuoren miehen 60-luku Lontoossa oli käänteentekevä kokemus. Koko paikka kuhisi.
- Picasson näyttely Tate Galleryssä, Cassavetesin elokuva Varjoja, Godardin Viimeiseen hengenvetoon, Bergmanin Seitsemäs sinetti… jos et ole koskaan nähnyt mitään muuta kuin englantilaisia elokuvia, ja sitten näet Seitsemännen sinetin - järisyttävä kokemus. Joten vaikka itse RADAssa ei tapahtunut paljoakaan, maailmassa ja elokuvissa tapahtui. Uusi aalto, neorealistit, japanilainen elokuva… Se oli hetki, jolloin kaikki tuntui olevan liikkeessä, se oli räjähdys.
Improvisaation kautta äärimmäiseen tarkkuuteen
Leigh kuitenkin jatkoi teatterin parissa jonkin aikaa, mutta ryhtyi jo siellä kehittämään metodia, jota hän yhä käyttää elokuvia tehdessään. Leigh rakentaa elokuviensa tarinaa ja henkilöhahmoja poikkeuksellisen pitkän harjoitusperiodin aikana yhdessä näyttelijöiden kanssa, mm. improvisaation keinoin.
Sodankylän keskustelussa Leigh kertoo työskentelytavoistaan konkreettisesti kahden elokuvanäytteen kautta. Kohtaukset ovat elokuvista Naked sekä Happy-Go-Lucky.
Elokuvasta Naked näytetään päähenkilö Johnnyn monologi yövartijalle. Kohtaus on kuvattu yhdellä otolla, hahmot näkyvät siluetissa öisessä toimistorakennuksessa.
- Ihmiset ovat kuvanneet tämän olevan kyyninen elokuva, mutta sitä se ei ole, Leigh kertoo. Tämä on elokuva pettyneestä ja turhautuneesta idealistista, joka yrittää ymmärtää, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.
Pääosassa näyttelee yksi Leigh'n suosikkinäyttelijöistä, David Thewlis. Ohjaaja ja näyttelijä rakensivat Johnnyn hahmoa pitkään, yhdessä. Jotta kohtaus rakentui juuri tällaiseksi, vaadittiin aluksi rutkasti aikaa ja improvisaatiota, lopuksi tarkkaa ajattelua ja lukuisia ottoja - hieman onneakin.
Katso lyhennetyt ja käännetyt keskustelut elokuvanäytteineen Areenasta:
Osa 1: Puhetta elämästä ennen elokuvaa.
Osa 2: Puhetta elokuvista ja ohjaamisesta näytteiden kera.
Leikkaamaton ja kääntämätön keskustelu alkuperäisenä täällä:
