Hyppää pääsisältöön

9.2. Teeman Elävä arkisto: Jäätanssia tähtien kanssa

Taitoluistelijat Susanna Rahkamo ja Petri Kokko
Taitoluistelijat Susanna Rahkamo ja Petri Kokko Kuva: Yle / Seppo Sarkkinen petri kokko

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat tunnetuimpia suomalaisia taitoluistelijoita. Heidän parhaita saavutuksiaan ovat jäätanssin Euroopan mestaruus vuonna 1995 ja samalta vuodelta maailmanmestaruuskilpailujen toinen sija.

Mestaruusvuotensa jälkeen Rahkamo ja Kokko ryhtyivät ammattilaisiksi ja luistelivat erilaisissa näytöksissä ja kilpailuissa viisi vuotta.

Rahkamo ja Kokko kehittelivät jäätanssiin oman tanssinsa nimeltä Finnstep. Kansainvälinen Luisteluliitto pyysi paria kehittelemään kaudella 1994–1995 käyttämästään rytmitanssista uuden pakollisen tanssin jäätanssiin. Finnstep otettiin ohjelmaan kaudella 2008–2009.

Vaikka Rahkamon ja Kokon mitaleista on jo yli 20 vuotta, voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa, että heidän panostuksensa ei ole mennyt hukkaan. Taitoluisteluharrastajien määrä on kasvanut ja viimeisen kymmenen vuoden aikana jopa tuplaantunut, ja menestystäkin on tullut erityisesti muodostelmaluistelussa.

Teeman Elävä arkisto vie meidät Susanna Rahkamon ja Petri Kokon myötä vuoteen 1993. Jääshowkiertueella on mukana nuoria suomalaisia luistelulupauksia sekä kansainvälisiä tähtiä. Ryhmä kiertää Junalla Suomen jäähalleja, joita ulkomaalaiset kehuvat, ja ihastelevat tietenkin mitäs muuta kuin puhdasta lunta!

Lue lisää:

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko jäätanssin EM-kisoissa vuonna 1993

Rahkamon ja Kokon ensimmäisen mitalin takana oli kova työ ja huipputiimi

Vuonna 1993 jäätanssipari Susanna Rahkamon ja Petri Kokon tavoitteena oli saada uransa ensimmäinen arvokisamitali taitoluistelun EM-kisoista Helsingissä. Dokumentissa Euroopan paras jäätanssipari? seurataan heidän sulavaa harjoitteluaan tähän koitokseen. Ohjelmassa tavataan myös parin värikäs ja persoonallinen taustatiimi.

Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa