Tässä on YleX:n näkemys kiinostavimmista kotimaisista artistista, joita jokaisen kannattaa pitää silmällä tänä vuonna.
YleX Läpimurto on YleX:n musiikkitiimistä koostuvan raadin valinta kotimaisista artisteista, joiden uskomme tekevän läpimurron vuonna 2016.
Raadin muodostamalle listalle pääsivät mukaan sekä kotimaassa että ulkomailla menestystä niittäneet tulokkaat, jotka eivät vielä ole julkaisseet ensimmäistä albumiaan. Valinnat on tehty useamman kuin yhden kappaleen perusteella.
8. helmikuuta alkaen Uuden musiikin ohjelmissa julkaistaan YleX Läpimurto -raadin nimeämät Top5-tulokkaat. Yleisön suosikki julkaistaan keskiviikkona 10. helmikuuta. Tutustu artisteihin ja äänestä suosikkiasi!
Kuka on suosikkisi YleX Läpimurto -artisteista?
Biniyam on englanniksi räppäävä artisti, joka on toistaiseksi tunnetumpi ulkomailla kuin Suomessa. Artistin Hero-kappale äänestettiin YleX:n vuoden kotimaiseksi tehobiisiksi.
Keinuttavan kepeää ja kipeää kitaravetoista indiepoppia tarjoava Elias Gould tuli Suomen musamarkkinoille Huvilakatu-debyyttisinkullaan. Gould tunnettiin aiemmin näyttelijänä. Hän on esiintynyt esimerkiksi Miss Farkku Suomi -elokuvassa.
Evelina on poppia, hip hopia ja r’n’b:tä yhdistelevä artisti, joka esiintyi suvereenisti jo vuoden 2012 Voice on Finlandissa. Artistin toistaiseksi suurin hitti on Honey, jossa on mukana myös Mikael Gabriel.
Jeremy Folderol on hiljattain Tukholmaan muuttanut DJ ja tuottaja. Folderolin tuoreimmalla Little Sister -hitillä on mukana ruotsalainen laulaja Tilly.
Urbaania poppia tekevä Juulia on YleX:n TubeCon-tapahtumassa esittelemä artisti, jonka hittilohkaisu Vakavaa kertoo artistin omasta elämästä.
Katéa on kertonut inspiroituneensa Adelén tuotannosta. Se kuuluu artistin ensisinkulla That Ain’t Love, jota ylistettiin ulkomaalaisissa musiikkblogeissa.
Kauniit & Uhkarohkeat
Kauniit & Uhkarohkeat yhdistelee rock-asennetta ja urbaania tuotantomaailmaa. Helsinkiläis-jyväskyläläisen viisihenkisen bändin vahvuus on tarttuvissa melodioissa, koukuttavissa sanoituksissa ja tuoreessa tuotannossa. Yhtye julkaisee Kuningatar-debyyttikappaleensa 3. helmikuuta.
Suomen viime vuosien kohutuin DJ-lupaus Lenno noteerattiin ulkomailla jo vuonna 2011, kun hän oli 16-vuotias. Uransa aikana hän on tehnyt remixejä muun muassa Kelly Clarksonille, Ariana Grandelle ja Robin Thickelle.
Suomen Ed Sheeraniksi kutsuttu Lucasin debyyttisinkku Aurinkoo kuultiin YleX:n esittelemänä TubeCon-tapahtumassa. Myöhemmin syksyllä Lucas julkaisi Täydellisen epätäydellinen -kappaleen.
Motions on elektronista poppia ja tanssimusiikkia tekevä tuottajakaksikko, joka sai loppuvuodesta levytyssopimuksen. Yhtyeen Flow-kappale päätyi YleX:n soittolistalle saakka.
Shiraz Lane
Shiraz Lane pitää esikuvinaan muun muassa Led Zeppeliniä ja Red Hot Chili Peppersiä. Hard rock -yhtye solmi keväällä maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Frontiers Music Srl -levymerkin kanssa.
Siniyvsemin yhdistelee soolotuotannossaan rockia ja urbaaneja soundeja. Artisti debytoi lupaavasti Pukukoodi-kappaleellaan.
Sugar Rush ja Na na na -kappaleista tunnettu elektronista poppia ja hip hopia yhdistelevä artisti vaikuttaa nykyään Lontoossa. Venior esiintyi tammikuussa YleX Esittää -keikalla Angel Hazen lämppärinä.
Samenttisen pehmeästä äänestään ja sulavasta flow’staan tunnettu räppäri View lukeutuu Binyamin kanssa siihen joukkoon, joiden hype tuntuu olevan ulkomailla jopa suurempaa kuin Suomessa. View'n debyyttisinkku Avalon nousi YleX:n soittolistalle jo ennen kuin räppäri oli solminut levytyssopimusta.
Younghearted on kitaravetoinen ja sielukas indiepop-yhtye. Kolmihenkisen helsinkiläisbändin Hetkeksi-sinkkua on kuunneltu Spotifyssä yli 3,3 miljoonaa kertaa.
YleX Läpimurto -raatiin kuuluvat:
Peppi Puljujärvi (musiikkipäällikkö, YleX)
Venla Kokkonen (toimittaja, Uuden musiikin iltavuoro)
Anne Lainto (toimittaja, Uuden musiikin aamuvuoro)
Vera Zotow (tuottaja, Uuden musiikin ohjelmat)
Mikko Pekkinen (musiikkikoordinaattori, YleX)