Hyppää pääsisältöön

Runebergintorttu ei ollutkaan Fredrikan keksintö

Runebergintorttuja
Runebergintorttuja Kuva: Yle/ Arja Lento leivos

Runebergintorttu on erikoinen leivos. Se on hyvin vaatimaton ja yksinkertainen. On yleinen käsitys, että Runebergintortun on kehittänyt Johan Ludvig Runebergin vaimo Fredrika Runeberg, joka leipoi niitä makeanpersolle miehelleen.

Leivos- ja kahvilakulttuurin tuntijan, emeritusprofessori Bo Lönnqvistin mukaan leivoksen on kehittänyt kuitenkin jo aikaisemmin kondiittori Lars Astenius Porvoossa, jolta leivokset ostettiin Runebergien kotiin.

-Resepti on löytynyt myös Runebergin vaimon Fredrikan reseptikirjasta, joten voi olla, että niitä on heidän kotonaankin leivottu, vaikka leivokset yleensä tehdään konditorioissa, Lönnqvist toteaa.

Runeberg oli aikansa julkkis ja hänen nimikkoleivoksensa nousi suureen suosioon. Runebergin päivän valitseminen juhlapäiväksi vahvisti vielä entisestään Runebergin palvontaa ja tietysti myös leivoksen suosiota. Leivos levisi nopeasti ja osui oikeaan aikaan.

- Runebergintorttu on kuiva ja se tehdään silinterinmuotoiseen muotiin. Myös kuorrutus on hyvin vaatimaton, siinä on vain vähän omena- tai vadelmahilloa ja ympärillä valkoista tai vaaleanpunaista kuorrutusta. Eräät leipomot ovat sitten kosteuttaneet sitä manteliöljyllä ja sitruunavedellä sekä rommilla. Se on kyllä hyvin kansallinen siinä mielessä, että se on aika vaatimaton.

-Täytyy myös muistaa, että ajat olivat tuolloin haastavat ja ainekset olivat vähissä. Siihen aikaan vielä monissa osissa Suomea, kuten Pohjois-Karjalan ja Savon salomailla, syötiin pettua.

Kahvilan myyjä ojentaa asiakkaalle voileipää kahvilassa
Kahvilan myyjä ojentaa asiakkaalle voileipää kahvilassa Kuva: Yle/ Kalle Kultala voileipiä

Uusi kaupunkikulttuuri alkoi kahviloissa

Lönnqvistin mukaan oikean leivoksen pohja tehdään voi- tai murotaikinasta, ja sen täytteenä on yleensä kreemiä tai hilloa. Leivokselle tehdään vielä kuorrutus ja se koristellaan. Leivokset ovat peräisin Venetsiasta, Italiasta, josta ne levisivät kahvilakulttuurin mukana Eurooppaan 1700-luvulla. Suomeen leivoksen toivat sveitsiläiset sokerileipurit 1810-luvulla. He perustivat ensimmäisen konditorian Porvooseen ja sitten myös muihin kaupunkeihin. Konditorioista tuli suosittuja oleskelupaikkoja. Aluksi niitä kutsuttiin perustajiensa mukaan sveitserioiksi.

Kahvila oli siis 1800-luvun alun ajan uutuus Ilmiö vahvistui Helsingissä, kun yliopisto siirrettiin sinne vuonna 1827 Turusta. Syntyi kaupunkikulttuuri, johon liittyi julkisuus ja ajanvietto kahviloissa rupatellen, keskustellen ja lehtiä lukien.

- Kahvilassa voi istua vähän niin kuin salaa ja katsella ohikulkijoita. Se oli erinomainen paikka juonitella ja siellä voi myös tavata erilaisia henkilöitä ja tehdä sopimuksia. Onkin väitetty että Ranskan vallankumousta ei olisi saatu aikaan ilman kahviloita.

Lönnqvist vertaa leivoksia silloiseen hattumuotiin. - Leivokset olivat ylellinen muoti-ilmiö kuten hatut, jotka tuolloin koristeltiin kuin pienet esineet. Uudet muoti-ilmiöt liittyivät kaupungistumiseen ja teollistumiseen sekä tavaratalojen ja maailmannäyttelyiden syntymiseen.

Kommentit
  • Miten Minna Canth ehti?

    Mikä mahdollisti Minna Canthin valtavan elämäntyön?

    Palvelijoiden ja kauppa-apulaisten saatavilla olevan ja edullisen työpanoksen ansiosta Minna Canthilla oli mahdollisuus kirjoittaa tasa-arvoa edistäviä artikkeleita ja näytelmiä.

  • Avaruusromua: Palmut, hiekkaranta ja tähtikirkas yö

    Mitä on eksotiikka musiikissa?

    Mitä on eksotiikka? Mitä on eksotiikka musiikissa? 1950-luvulla se oli viihdyttäviä viuluja, intensiivistä tunnelmaa, villejä rytmejä ja salaperäisiä ääniä. Tuolloin levyillä soivat tunnelmat eksoottisilta kaukomailta: Aasiasta, Havaijilta, Amazonilta, Andeilta ja Afrikasta. Mutta musiikki ei ollut mitään kansanmusiikkia tai etnoa, vaan aitoa eskapistista viihdettä. Se oli eksoottista fantasiaa. Se oli epäaitoa muka-musiikkia. Se oli musiikillista kolonialismia. Mutta hyvin viihdyttävää, ja nykyään kuunneltuna mitä viehättävintä kitschiä ja campia. Ja eksotiikka viehättää yhä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Ne oli suunniteltu muuttuvaan maailmaan

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi.

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi. Niiden ei ollut tarkoitus olla ikuisia, vaan niiden rooli oli väistyä, kun tilalle tulisi jotakin uudempaa ja ehkä parempaa. Ne ovat värikkäitä ja sulavasti muotoiltuja tuoleja 1960-luvun alusta. Punainen, keltainen ja sininen. Edessä matala pöytä. Värikkäiden huonekalujen yläpuolella kuvassa lukee suurilla valkoisilla kirjaimilla: Optimistic Modernism. Optimistista modernismia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Asterix opettaa latinaa

    Asterix-kirjoja lukemalla voi suorastaan sivistyä.

    Asterix seikkailee -sarjakuvat perustuvat löyhästi Julius Caesarin jo ennen ajanlaskua kirjoittamiin Gallian sota -teoksien tapahtumiin.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri