Hyppää pääsisältöön

Uusperhe - pommi vai timantti?

Varjot
Varjot Kuva: Freeimages marja hintikka live

Hyvä parisuhde on tutkimusten mukaan merkittävä onnellisuutta lisäävä tekijä. Avo- ja avioliitot kaatuvat usein juuri huonoksi koettuun parisuhteeseen, josta halutaan ulos, koska oma onnellisuus on uhattuna. Uusperhe taas syntyy siitä toivosta, jonka hyväksi koettu uusi parisuhde herättää. Mutta mitä tarvitaan siihen, että uusperheestä syntyy timantti eikä pommi? Asiantuntija listaa seitsemän kohtaa.

1. Menneisyyden haamut pois komeroista!

Elämän varrella komeroon kertyy useimmilla luuranko jos toinenkin. Kun uusperhettä perustetaan, omat luurangot olisi hyvä tuntea perusteellisesti.

Kaikki menneet ja nykyiset ihmissuhteet vaikuttavat siihen, mitä odotuksia, toiveita ja pelkoja meillä on suhteessa itseemme, läheisiimme ja puolisoihimme. Ilman suursiivousta nämä kokemukset jäävät vaikuttamaan uusissa suhteissa. Omien tunteiden ja ajatusten tiedostaminen auttaa havaitsemaan, mikä meitä koskettaa tai satuttaa ja miksi.

On monia tapoja käsitellä menneisyyttään. Sekä eroaville että uusperheellisille on erilaisia kursseja, kuten eroseminaareja ja parisuhdeiltoja. Moni käy yksilö- tai ryhmäterapiassa selkiyttämässä ajatuksiaan. Usein pelkkä ystävienkin tuki riittää.

Tärkeintä on, että luurangot eivät pääse kaapissa pölyyntymään, vaan ne kaivetaan esille, käydään läpi ja hyväksytään osaksi mennyttä elämää. Näin ne eivät ole enää luurankoja, vaan näkyviä elettyjä elämän asioita.

2. Parisuhde on uusperheen perusta

Ensiperheet rakentuvat yhtä lailla rakastumisen ja parisuhteen pohjalle kuin uusperheetkin. Matkan varrella, usein ennen mahdollisten lasten syntymää, niiden tueksi asettuu monenlaisia ensiperheiden parisuhteita tukevia asioita - esimerkiksi yhteiset ystävät, elämäntapa, yhteisöt, sukulaisverkostot ja taloudelliset intressit ovat tällaisia tekijöitä.

Uusperheessä puolisoiden sen sijaan täytyy usein pinnistellä monenlaisten ulkoisten paineiden keskellä. Ympärillä olevat ihmiset eivät välttämättä hyväksy uusparin onnea, ja osa edellä mainituista, parisuhdetta tukevista rakenteista saattaa puuttua. Jotkut suvusta tai ystävistä saattavat jopa kääntyä vastaan. Uusperheessä onkin näin ollen hyvin paljon ihan vain parisuhteen varassa, ja siksi siitä on pidettävä erityisen hyvää huolta.

Käytä siis aikaa ja energiaa puolisoosi. Taltioi teille yhteistä historiaa, keräilkää yhteisiä jännittäviä kokemuksia, rakennelkaa ikiomia rutiineja. Pyri keskustelemaan asiat halki, ja tue rakastasi sekä odota samanlaista tukea puolisoltasi. Panosta läheisyyteen, leikkimieleen ja seksiin. Yritä saada mahdollisuuksia viettää puolisosi kanssa aikaa kahden kesken.

3. Meidän perheen säännöt

Uusperhe on tavallisesti varsin dynaaminen rakenne, sillä sen sisällä tapahtuu monenlaista liikettä. Uusperheessä on yleensä vaihteleva määrä omia ja muiden lapsia, jotka saattavat asua kahdessa kodissa. Uusperhettä ympäröi nykyisten ja entisten sukulaisten joukko, ja näiden ohella välit jommankumman tai molempien entisiin puolisoihin vaikuttavat uusperheen elämään.

Kaikkien muuttujien keskelläkin uusperheen olisi kyettävä luomaan omat sääntönsä, perinteensä ja elämäntapansa. Jos uusperhe on talo, vanhempien parisuhde on sen perusta, ja uusperheen arjen rakenteet ovat seinät. Seiniä voi rakentaa pyrkimällä yhdessä kaikkien perheenjäsenten kanssa juttelemaan avoimesti jokaisen tunteista ja tarpeista ja viettämälla aikaa yhdessä eri kokoonpanoissa.

Uusperheen oma kalenteri, kotitöiden tasapuolinen jakaminen, jokaisen lapsen oma soppi tai huone ja perheen ikiomat rutiinit ja tavat tukevat perheenjäsenten käsitystä siitä, että uusperhe on ”kokonainen perhe”.

4. Älä hyväksy valkoisia tai mustia lampaita!

Kaikissa perheissä, niin ensi- kuin uusperheissäkin, perheen sisällä voi syntyä tehtävänjakoja, joiden yhteydessä joku perheenjäsen saa ns. hyviksen tai pahiksen roolin. Helposti käy niin, että koko perhe tukee huomaamattaan tällaisten roolien syntymistä.

Uusperheissä, joissa erityisesti lapset uhkaavat joutua jompaankumpaan rooliin, onkin oltava tarkkana. On oltava joustava, hyväksyvä ja tasapuolinen erilaisten temperamenttien ja haasteiden suhteen.

Vanhempien kannattaa tarkkailla avoimin silmin ja mielin perheensä dynamiikkaa. Ovatko kaikki perheenjäsenet yhtä lailla mukana perheen elämässä? Kuka on erityisen aktiivinen? Kuka on äänekäs? Onko joku, joka vetäytyy? Saako joku helposti muiden moitteet niskaansa? Tällaiseen roolijakoon on myös vanhempien aktiivisesti puututtava.

Tytöt halaa
Tytöt halaa Kuva: Freeimages marja hintikka live

5. Minun, sinun vai meidän lapset?

Lapset ovat valtavan haasteen edessä, kun he pääsevät tai joutuvat osaksi uusperhettä. Lasten kannalta uusperheen syntyyn liittyy monia ristiriitaisia tunteita.

Monet lapset ainakin ajoittain toivovat, että hänen biologiset vanhempansa palaisivat kuitenkin vielä yhteen. Lapsi on usein mustasukkainen vanhempansa uutta puolisoa tai lapsia kohtaan. Vaikka ihmiset ovat luonnostaan ”laumaeläimiä”, lapsen kuuluminen esimerkiksi kahteen eri laumaan eli kahteen perheeseen voi olla haastavaa.

Lapset joutuvat valitettavan usein aikuisten viestinviejiksi ja välikäsiksi, mikä ei ainakaan helpota lapsen oloa. Se kuluttaa lapsen omaa energiaa ja estää sopeutumista. Lapsen kannalta tärkeintä olisi, että näiden isojen tunteiden ja asioiden aallokossa on aikuisia, joilla on aikaa ja halua kuulla lapsen kokemuksia.

Aikuisten tulisi huolehtia siitä, että kukaan perheen lapsi ei ole erityisasemassa muihin verrattuna. Kaikkien uusperheen lasten tulisi olla siinä mielessä ”yhteisiä”, että kasvatus- ja hoitovastuu jakaantuu luontevasti ja sovitusti uusparin kesken. Vaikka pääkasvattaja on aina oma vanhempi, hän ei ole aina paikalla ja toistakin perheen aikuista on toteltava.

Uusperheen sisaruussuhteita pitää tukea ja vanhempien kannattaa aktiivisesti pyrkiä pitämään joukkonsa kasassa. Näin sekä kaikilla lapsilla että aikuisilla on mahdollisuus luoda toimiva ihmissuhde toisiinsa uusperheen sisällä.

6. Yhteisvanhemmuus jatkuu uusperheestä huolimatta

Jos uusperheen lapsella on biologisia vanhempia uusperheen ulkopuolella, hänellä on potentiaalisesti kaksi erilaista perhettä, joihin hän kuuluu. Uusperheessä on tärkeää, että kunkin lapsen huoltajat voisivat jatkaa yhteisvanhemmuuttaan, vaikka heidän keskinäinen parisuhteensa olisikin mennyttä elämää.

Tämä tarkoittaa, että lapsen biologisten vanhempien kannattaa yhdessä pohtia, miten erilaiset taloudelliset asiat ja muut käytännön asiat hoidetaan uusperhetilanteessa. On pohdittava esimerkiksi, miten ja missä määrin uusparin ex-puoliso/t voivat osallistua lapsensa elämään luontevasti. Jos lapsen biologiset vanhemmat pystyvät jonkinlaiseen – vaikka sitten kankean asialliseen – yhteistyöhön, on se uusperheen lasten kannalta paljon parempi vaihtoehto kuin vanhempien riitaisat, puhumattomat välit. On surullista, jos lapsen elämää varjostaa biologisten vanhempien taistelu häneen liittyvistä asioista, tai pahimmillaan jopa vuosien vääntö oikeudessa.

Uusperheessä vanhempien kannattaakin ristiriitojen kärjistämisen sijaan tukea toistensa vanhemmuutta ja jättää tilaa myös ex-puolisoidensa vanhemmuudelle.

7. Uusi perhe on uusi mahdollisuus

Suomessa pariudutaan ja erotaan pohjoismaiseen tapaan melko ahkerasti. Avioliittoja päättyy vuosittain noin 13-15000, minkä lisäksi tapahtuu ehkä suurin piirtein saman verran avoeroja. Uusperheitä taas on Suomessa jo yli 50 000. Nämä määrät tarkoittavat, että lähes jokainen suomalainen tuntee ainakin jonkun eronneen ja uusperheellistyneen. Olisi tärkeää, että kaikki läheiset, ystävät ja verkostot tukisivat uutta perhettään rakentavia aikuisia.

Uusperhettä sanottiin aiemmin uusioperheeksi, jossa sana ”uusio” viittaa, kummallista kyllä, kierrätykseen. Uusperheessä ei kuitenkaan todellisuudessa ole mitään kierrätettyä tai vanhaa. Pikemminkin uusperhe on yritys löytää omalle purrelle väylä monenlaisten, vieraidenkin tunteiden ristiaallokossa. Se on siksi sekä valtava haaste että mahdollisuus, jota kautta niin vanhemmat kuin lapsetkin voivat saada täysin eri vinkkelin läheisiin ihmissuhteisiin kuin aiemmin. Uusperheelle on annettava paljon, mutta se voi usein antaa jäsenilleen vielä enemmän.

Uusperheeseen on hypättävä täysillä, tai se ei voi onnistua. Matti Nykästä lainaten: ”jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus!”

Kirjoittaja: Riikka Riihonen, LT, lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, Väestöliitto ry, Vanhemmuuskeskus

Lähteet:
Kontula, O. (2013) Yhdessä vai erikseen? Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä. Perhebarometri 2013. Väestöntutkimuslaitoksen Katsauksia E 47/2013. Väestöliitto ry.
Malinen, V. (2015)Uuspari- Uusperheen parisuhde ja koulutuksellisen intervention mahdollisuudet ja sen tukeminen. Joensuu: Publications of the University of Eastern Finland, Dissertations in Education, Humanities and Theology No 71.
Malinen, V. & Larkela, P. (2011). Parisuhde – uusperheen ydin. Helsinki: Väestöliitto.

Lisää ohjelmasta

Farkkuja roikkuu pyykkinarulla
Farkkuja roikkuu pyykkinarulla Kuva: Freeimages farkut
Paperinukke, joka kuvaa naista paholaisena.
Paperinukke, joka kuvaa naista paholaisena. Kuva: Freeimages paholainen
Varo myrkyllistä exää!
Varo myrkyllistä exää! Kuva: YLE; symbolit: freeimages.com/malkowitch marja hintikka live,Eve Mantu
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta Kuva: Maria Ainamo kultainen venla
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio Kuva: (c) Photograph by Erich Lessing Marja Hintikka Live
Joulukuusi ja koristeineen.
Joulukuusi ja koristeineen. Kuva: Pixabay joulu

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.