Huolellinen maastakäsittely lujentaa suhdetta hevosystävääsi. Maastakäsittelyssä ei tarvitse suorittaa ihmeellisiä temppuja, vaan perusharjoituksilla pääsee jo pitkälle. Välineiksi tarvitset vain rauhallisen tilan jossa harjoitella sekä mieluiten riimun ja riimunarun. Osaa harjoituksista voi harjoitella myös taluttaessa hevosta ratsastustunnille.
1. Tarkkaa talutusta
Talutustakin voi, ja kannattaa treenata. Tarkan talutuksen ideana on herkistää hevosta kuuntelemaan ihmisen pieniäkin kehon muutoksia. Hevosen kuuluu kävellä rentona pää alhaalla. Riimunnarun tulee olla löysällä, eikä sitä pidä kiristää ellei hevoselta vaadita jotain. Hevosta tulisi myös aina taluttaa sen vasemmalta puolelta, niin että hevonen on ihmisen oikean käden puolella.
Monty Robertsin oppeja noudattavan Jenny Ahlrothin mukaan ( lue Jennystä ja equus-kielestä lisää täältä ja täältä) hevosen tulisi taluttaessa olla hieman ihmisen olkapään takana. Hevosta lähempänä olevan käden tulisi olla kuin pyörää ajaessa, ja lopun narusta tai liinasta nätillä kiepillä vasemmassa kädessä.
Talutuksen harjoittelu alkaa hevosen huolellisella tarkkailulla. Huomio hevonen jatkuvasti taluttaessasi ja vahdi että se pysyy sille määrätyllä paikalla. Jos hevonen pyrkii ohittamaan sinua, pyydä sitä hidastamaan pitämällä hieman riimunnarusta vastaan. Välittömästi kun hevonen hidastaa, vapauta paine. Toista tarvittaessa, mutta varo jäämästä vetämään hevosta. Jos hevonen jää taaksesi, käytä jälleen painetta apuna. Maiskuta tarvittaessa. Heti kun hevonen reagoi, hellitä paine ja lopeta maiskutus.
Kun kävelet hevosen kanssa, kokeile vuorotellen hidastaa ja nopeuttaa askeliasi. Hevosen tulisi seurata esimerkkiäsi. Voit alkuun joutua ohjaamaan sitä paineen avulla odottamaan tai nopeuttamaan. Huolehdi myös nopeiden ja hidasten askelien aikana, että hevonen pysyy sille määrätyllä paikalla. Mikään ei estä harjoittelemasta näitä asioita samalla kun hevosta taluttaa ratsastustunnille!
1. Täsmällinen pysähdys
Kun hidastaminen ja askeleen nopeuttaminen käynnissä sujuvat, on hyvä siirtyä pysähdyksiin ja liikkeelle lähtöihin.
Pyytäessäsi hevosta pysähtymään, viesti se sille ensisijaisesti omalla kehollasi. Kohota omaa päätäsi, suorista selkäsi ja pysähdy tukevasti omille jaloillesi. Älä säikäytä hevosta äkkijarrutuksella, mutta tee selväksi että teidän tulee pysähtyä. Jos hevonen ei pysähdy täsmällisesti sinun kanssasi, korjaa sitä heti paineen avulla. Jotta tehtävä toimii, tulee sinun olla äärimmäisen tarkka siitä, että hevonen tekee asiat juuri sillä hetkellä kuin pyydetään.
Lähde liikkeelle pysähdyksestä selkeästi, jälleen oma katsettasi kohottaen. Anna hevoselle muutama askel aikaa seurata perässäsi antamalla sille hieman löysää narua. Jos hevonen ei sinun liikkeellelähdöstäsi huolimatta seuraa sinua, naru kiristyy kädessäsi. Heti kun hevonen ottaa askeleen sinun perääsi, löysää narua.
2. Kierrä ja kehu
Kun hevonen on pysähtynyt, anna sille hieman löysää narua. Yritä kiertää rauhallisesti hevosen puolelta toiselle siten, että se seisoo hievahtamatta paikoillaan. Ollessasi hevosen sivulla, silitä sitä lempeästi kaulalta tai kohdasta jonka tiedät sille mukavaksi. Voit myös pysähtyä hevosen eteen ja silittää sitä otsasta. Rento hevonen laskee päänsä ja nauttii saamastaan huomiosta.
Jos hevonen peruuttaa kun lähestyt sitä, tarkista kehosi asento. Laske olkapäitäsi, ja suuntaa katseesi maahan. Tee itsestäsi mahdollisimman ”pieni.” Lähesty hevosta hieman sivuttain, olkapää edellä. Suoraan kohti käveleminen tarkoittaa hevoselle, että sen tulisi peruuttaa. Jos hevonen ei malta pysyä paikoillaan, ohjaa sitä käyttämällä painetta narussa. Heti kun hevonen reagoi halutulla tavalla, vapauta paine.
4. Peruuta sujuvasti
Pysäytä hevonen ja käänny kasvot kohti hevosta. Seiso suorassa ja huolehdi että hevosen vieressä oleva kätesi on kuin pyörän tangolla. Voit hieman nostaa kättäsi ja suoristaa omaa ryhtiäsi. Katso reippaasti eteenpäin ja tee itsestäsi ”iso.” Lähde kävelemään kohti hevosen perää, hieman sinua lähellä olevaan etujalkaan tähdäten.
Anna hevoselle muutama askel aikaa seurata esimerkkiäsi. Jos niin ei tapahdu, anna hieman painetta riimunarulla. Heti kun hevonen reagoi, vapauta paine. Huolehdi että hevonen myös lopettaa peruutuksen täsmällisesti sinun kanssasi.
5. Haasta taluttamalla
Kun hevonen on maastakäsittelyssä sinun avuillasi ja seuraa rentona, voit lisätä haastetta. Aloita pienillä ärsykkeillä, esimerkiksi esteiden koristeilla, ämpäreillä tai vaikka mytyssä olevalla loimella. Tehtävänäsi on yksinkertaisesti pujotella erikoisten esineiden lomitse niin että hevonen on jatkuvasti rentona.
Jos hevonen ihmettelee esineitä, voit antaa sen hetken katsoa uusia asioita. Pyydä sen jälkeen sitä normaalisti eteen, ja pidä oma kehosi rauhallisena. Jos hevonen kammoaa kierrettävää kohdetta, voit myös hiljalleen hivuttautua lähemmäs sitä kierros kierrokselta.
Harjoitus on yksinkertaisuudessaan todella hyödyllinen. Sen aikana voit oppia lisää siitä miten juuri sinun hevosystäväsi reagoi jännittäviin tilanteisiin. Tulet samalla harjoitelleeksi ongelmatilanteista selviämistä rauhallisesti ja hallitusti.
Luithan jo jutun Ronjan ja Adaltron tunnista hevoskouluttajan kanssa?