Hyppää pääsisältöön

Tarinoita lajienvälisestä ystävyydestä

Hevoset ja koirat eivät ole pelkkiä lemmikkejä tai hyötyeläimiä. Ne ovat meille työtovereita, kumppaneita ja ystäviä – arkisia kanssakulkijoita ja lohduttajia murheessa. Koirien ja hevosten rooli ihmisen seuralaisena on toisenlainen kuin muiden eläinlajien. Niiden kulttuurihistoria on täynnä tarinoita ystävyydestä ja uskollisuudesta.

Minusta tuli hevoshullu, kun näin lapsena Carol Ballardin elokuvan Musta ori. Se kertoo hurjasta ja käsittämättömän nopeasta oriista, joka ei huoli selkäänsä ketään muuta kuin nuoren Alec pojan. Elokuvan alkupuolella on kohtaus, jossa autiolle saarelle haaksirikkoutunut Alec voittaa samalle saarelle haaksirikkoutuneen mustan arabialaisoriin luottamuksen. Poika ja hevonen alkavat tanssia ja kisailla hiekalla.

Kohtaus on lumoava. Musta ori on täydellinen ilmestys. Se on pelkkää lihasta hännän tyvestä korvien huippuun. Se on kiiltävän musta, yhtä aikaa äärimmäisen herkkä ja järjettömän voimakas. Mustan orin ja pojan kohtaamisessa mykistävää on hevosen voima. Se, että hevonen voisi koska tahansa tehdä pienestä pojasta selvää jälkeä. Yksi kavion heilautus, yksi hampaiden kalautus ja leikki hiekalla olisi peruuttamattomasti ohi. Mutta hevonen ei tee sitä, sen sijaan syntyy yhteys. Hevosen ja ihmisen liikkeiden yhtäaikaisuus. Voimakas side, joka ylittää lajien rajat.

Hevonen ja ratsastaja ovat yhtä

Hevosten kulttuurihistoria kertoo hevosista ja ratsastajista, joiden välinen yhteys on lähes mystinen. Hevosista, jotka eivät antaudu kuin yhden ratsastajan käsiteltäviksi, mutta jolle ne ovat uskollisia kuolemaansa saakka ja sen ylikin. Don Quijote ei olisi mitään ilman Rosinantea. Gandalf ei selviäisi ilman Hallavaharjaa. Aleksanteri Suurella on ratsunaan kuuluisa Bukefalos. Tarinan mukaan Aleksanteri kesytti ratsun itselleen ollessaan vain 12-vuotias. Buefalos taisteli suuren sotapäällikön ratsuna koko elämänsä ajan.

Kuuntele tarina siitä, millä keinoin Aleksanteri Suuri kesytti Bukefaloksen itselleen:

Uskollinen hevoskumppani oli tärkeä myös prinssi Siddhartalle, kun hän aloitti henkisen matkansa kohti valaistumista ja Buddhaksi muuttumista. Helmenvalkea Kanthaka-ratsu salakuljetti prinssin pois palatsistaan, mutta kun Kanthakan tuli aika erota erakoksi ryhtyvästä isännästään, sen sydän särkyi. Kanthaka kaatui maahan, eikä koskaan enää noussut.

Miten Kanthaka ja prinssi Siddharta pakenivat palatsista ja mitä sitten tapahtui? Kuuntele tarina:


Hevonen ja poika seisovat rannalla auringonlaskun aikaan, maalaus




Hevonen ja poika seisovat rannalla auringonlaskun aikaan, maalaus
Kuva: Sami Rouhiainen
hevonen ja poika

Ikuisesti uskolliset koirat

Koirien kulttuurihistoria kertoo samankaltaisia tarinoita ikuisesta uskollisuudesta ja ystävyydestä. Sankarimatkailija Odysseuksen koira on nimeltään Argos. Uskollisesti se odottaa isäntäänsä, kun Odysseus on Troijan sodassa 10 vuotta ja saman verran sodanjälkeisillä harharetkillään. Odysseuksen viimein palatessa valepukuisena kotiin, on uljas koira muuttunut luisevaksi kirppukasaksi. Argos on kuitenkin ainoa joka tunnistaa Odysseuksen. Kun Odysseus poistuu Argoksen luota, tietää koira täyttäneensä tehtävänsä. Se odotti isäntäänsä uskollisesti ja tämän palattua kotiin, vaipui Argos ikuiseen uneen.

Antiikin Roomassa arvostettiin koirien uskollisuutta. Plinius vanhempi kertoi useita tarinoita koirien rohkeudesta. Eräässä tarinassa koira seuraa isäntäänsä vankilaan, eikä sitä pystytä millään ajamaan sieltä pois. Isännän kuoltua koira ulvoo ja valvoo ruumiin vieressä. Jos joku heittää koiralle leivänkannikan ei tämä syö sitä, vaan vie sen kuolleelle isännälleen ja kun isännän ruumis lopulta heitetään jokeen, ui koira perässä ja yrittää vetää ruumiin takaisin rannalle.

Keskiajalla kerrottiin tarinaa pyhästä Rochuksesta. Pyhimys kulki maaseudulla koiransa kanssa lohduttamassa ja hoitamassa ruttoon sairastuneita. Lopulta Rochus sairastui itsekin. Hän sulkeutui pieneen mökkiin, jossa hänen uskollinen koiransa istui hänen vierellään nuollen ja puhdistaen Rochuksen ruttopaiseita. Aina illan tullen koira juoksi läheiseen linnaan, livisti linnan saliin ja nappasi sieltä ruokaa isännälleen. Linnan herra kiinnostui varastelevasta koirasta, seurasi sitä ja löysi Rochuksen, joka pian ihmeen kautta parani rutostaan.


Hevonen ja koira niityllä, maalaus




Hevonen ja koira niityllä, maalaus
Kuva: Sami Rouhiainen
hevonen ja koira,hevonen,koira

Hevonen kantaa huolesi

Joskus eläinten seurassa on helpompaa kuin ihmisten. Koirat eivät nalkuta tiskivuoroista. Hevonen ei koskaan kysy, koska sinun työprojektisi valmistuukaan, mutta se kuuntelee aina jos haluan kertoa.

Suomalaisessa kansanperinteessä hevonen lohduttaa murheessa. Runoilija kehottaa jättämään huolet hevosen kannettavaksi, koska sillä on lujemmat luut, parempi pää ja vantterammat säärivarret.

Toisessa runossa kertoja kertoo, ettei ole sitä hevosta, joka huoleni vetäisi, mureheni kannattaisi. Avukseen hän kuitenkin toivoo seppää, joka takoisi surusta suitset, päitset päivistä pahoista, murehesta mustan ruunan, huolesta hyvän hevosen.

Eläimet osaavat lohduttaa, eivätkä ne vaadi paljoa. Hevoset ja koirat ovat tyytyväisiä, kun saavat ruokaa, seuraa, liikuntaa ja huomiota. Molempien lajien historiasta löytyykin tarinoita siitä, kuinka eläin on joskus ihmista parempi kumppani, jopa alttarilla.

Kultainen noutaja ruusu hampaissaan, maalaus
Kultainen noutaja ruusu hampaissaan, maalaus Kuva: Sami Rouhiainen koira

Koiran kanssa alttarille

Vuonna 715 Tang-dynastian keisari Li Lon Ji otti vaimokseen kauniin ja suuresti rakastamansa seuralaisensa, nimeltään Wo. Pieni valkoinen kiinanpalatsikoira seurasi keisaria kaikkialle. Kun se huomasi jonkin murheen painavan isäntäänsä, se hyppäsi heti syliin lohduttamaan. Tekstien mukaan kukaan muu keisarin laajasta vaimovalikoimasta ei pystynyt lohduttamaan keisaria yhtä tehokkaasti kuin Wo.

Monet Keski-Aasian kansat uskovat syntyneensä ihmisnaisen ja uroskoiran välisestä liitosta. Inuiittilegenda kertoo työstä nimeltä Sedna. Kaunis Sedna ei huolinut ketään häntä kosimaan tulleista miehistä, vaan valitsi puolisokseen koiran. Tämän seurauksena Sednasta tuli metsästyksen ja manalan jumalatar.

Kuuntele tarina siitä, miten Sedna rakastui koiraan ja mitä raivostuneet kilpakosijat sitten tekivät:

Kiinassa kerrotaan tarinaa tytöstä, joka päätyy hevosen morsiameksi. Tarina kertoo omalla tavallaan siitä, että aina ei lajien välinen viestintä ja yhteiselo ole ihan ongelmatonta.

Perheen isä on sodassa. Äiti ikävöi kovasti miestään ja lupaa tyttärensä palkinnoksi sille, joka noutaa isän takaisin. Perheen hevonen kuulee lupauksen, karauttaa matkaan ja palaa takaisin isä mukanaan. Kun vanhemmat tajuavat, että hevonen tahtoo mennä tytön kanssa naimisiin, he suuttuvat ja surmaavat hevosen. Hevonen nyljetään ja nahka ripustetaan kuivumaan aurinkoon. Nahan ohi kulkiessaan tyttö ryhtyy potkimaan sitä ja sättii: "kuinka hevonen voi kuvitella menevänsä ihmisen kanssa naimisiin". Yhtäkkiä nahka alkaa liikkua, kaappaa tytön mukaansa ja nousee taivaalle. Myöhemmin kylän laidalta löydetään puun oksalta roikkumassa hevosennahka jonka sisällä tyttö on. Näin syntyy ensimmäinen silkkiperhosen toukka koteloineen.

Melkein ihmisiä?

Eläimen ja ihmisen välinen yhteiselo on ikuista taiteilua kumppanuuden ja hyväksikäytön välillä. Onko eläin meille tasavertainen kumppani vai onko se lopulta kuitenkin vain orja, joka on oppinut rakastamaan isäntäänsä, kun ei se muutakaan voi.

Eläinystävistä tulee perheenjäseniä. Joskus siinä määrin, että eläimiä omistamattomalle saattaa touhu näyttää sekopäiseltä. Hevosen omistajan luottokorttilasku kirkuu, kun pollelle pitää hankkia sen seitsemän erilaista loimea, satulahuopaa ja vitamiinilisää ruokavalioon. Koiran omistajan joulukuusen alla isoin pakettikasa on varattu mopsille. Me yritämme inhimillistää eläimet ja unohdamme, mikä niille olisi luonnollisin tapa olla ja elää.

Ihmisen parhaasta ystävästä pyritään tekemään melkein-ihminen. Tämän on uskottu selittävän myös monin paikoin vallitsevaa koiransyöntitabua. Se muistuttaa liikaa kannibalismia.

En pidä siitä, että yritämme korvata eläimien tavan elää omallamme. Koiravanhusten sydänlääkkeet, sokeritautilääkkeet, psyykelääkkeet tekevät minut surulliseksi. Haluamme eläinten elävän mahdollisimman pitkään, ettei meille itsemme tulisi paha mieli.

Saamelainen tarina siitä, miten koiran ja ihmisen yhteistyö alkoi, muistuttaa, että eläimen kannalta nopea ja kivuton kuolema on usein pitkitettyä ja kivuliasta elämää parempi vaihtoehto. Kun Saamelainen ja koira sopivat yhteistyö- ja avunantosopimuksen, pyytää koira: ” Kun tulen vanhaksi, et saa rankaista minua siitä, etten jaksa juosta porojen perässä. Silloin sinun tulee hirttää minut ohuella köydellä. Sellaisella joka kiristyy nopeasti ja tuskaa tuottamatta.”

Kuuntele koko tarina siitä, miten koiran ja ihmisen ystävyys syntyi
:


Hevonen ja nainen maassa




Hevonen ja nainen maassa
Kuva: Wilma Hurskainen
wilma hurskainen,Salatut eläimet

Ikuinen mysteeri

Kiinalainen tarina hevosen kanssa naimisiin joutuvasta tytöstä on antanut nimensä valokuvataiteilija Wilma Hurskaisen kuvasarjalle A Woman Who Married A Horse. Kuvissa on nuoria naisia ja hevosia unenomaisissa asetelmissa. Välillä tytöt ja hevoset tuntuvat sulautuvan yhteen. Kuvien tunnelma on kaunis ja melankolinen. Niissä on sama jännite kun Musta ori elokuvan rantakohtauksessa. Hevosen vierellä nukkuva nainen on luottavainen ja levollinen, vaikka vieressä lepää 600 kiloinen viettieläin.

Kuvista heijastuu ihmisen ja eläimen välillä oleva voimakas tunneside. Vahva rakkaus toislajista olentoa kohtaan. Ehkä melankolia kuviin tulee juuri siitä saavuttamattomuudesta joka meidän ja eläinystäviemme tunnemaailman välille lopulta kuitenkin jää.

Minulle hevonen on eläimistä rakkain ja samalla ikuinen mysteeri. Miksi se suostuu kantamaan meitä selässään? Erno Paasilinna on sanonut, että hevonen ei ole kesyyntynyt, se on vain menettänyt osan vapauttaan. Miksi se siis haluaa luottaa ihmiseen, joka vangitsee sen karsinaan tai aitaukseen. Ihmiseen, joka työntää sen suuhun raudalta maistuvat kylmät kuolaimet. Ihmiseen, joka köyttää sen selkään satulan. Juuri samaan kohtaan, johon myyteissä kasvavat siivet.

Nainen ja Hevonen seisovat vaaleaoksaisen puun alla
Nainen ja Hevonen seisovat vaaleaoksaisen puun alla Kuva: Wilma Hurskainen wilma hurskainen,Salatut eläimet
Nainen istuu hevosten keskellä
Nainen istuu hevosten keskellä Kuva: Wilma Hurskainen wilma hurskainen
Nainen hevosen selässä
Nainen hevosen selässä Kuva: Wilma Hurskainen wilma hurskainen
Hevonen ja nainen, molemmilla otsatukka
Hevonen ja nainen, molemmilla otsatukka Kuva: Wilma Hurskainen wilma hurskainen
Ratsastaja ja hevonen
Ratsastaja ja hevonen Kuva: Wilma Hurskainen wilma hurskainen

Nainen pitää kuolleen hevosen päätä sylissään




Nainen pitää kuolleen hevosen päätä sylissään
Kuva: Wilma Hurskainen
salatut eläimet

Graafikko Sami Rouhiainen
Valokuvat Wilma Hurskainen

Lähteet:
Pietiläinen, Petri: Koirien Suomi. Kansanperinnettä ja historiaa SKS 2014
Pietiläinen Petri: Koirien maailmanhistoria SKS 2013
Haavikko Ritva: Hevonen taiteessa, runoudessa, historiassa WSOY 2003
Dossenbach Hans ja Monique: Tammen suuri hevoskirja 1 Tammi 1994. Suom. Heikkilä Johanna