Hyppää pääsisältöön

Tommishock ja Kalifornia-Keke: Vaikka tehdään paljon duunia, aina on altavastaaja-fiilis

Tommishock ja Kalifornia-Keke ovat nähneet läheltä Paperi T:n nousun pienestä piiristä suuren yleisön tietoisuuteen, mutta se ei aseta heille paineita.

Tommishock ja Kalifornia-Keke

Yksi viime vuoden puhutuimpia levyjä ja kovimpia nousijoita oli Paperi T:ndebyyttialbumi Malarian pelko. Ennen soolouraansa Paperi T oli tuttu Ruger Hauerista, mutta nyt räppäri on noussut alkuperäistä yhtyettään kuuluisammaksi. Artistin useampia biisejä on noussut YleX:n soittolistalle, ja hän pääsi valloittamaan viime kesänä myös festarilavoja.

Yhden jäsenen suosio on pakko asettaa paineita muille bändiläisille. Nyt Ruger Hauerissa vaikuttavat räppäri Tommishock ja tuottaja Kalifornia-Keke ovat julkaisemassa yhteisen Rotaatio-albumin. Haluaisiko kaksikko olla niin sanotusti "vuoden 2016 Paperi T"?

- Jos Paperi T edustaa sellaista artistia, joka on itsenäisellä ilmaisulla luonut oman tiensä, niin kyllä, miksei. Me ei haluta olla kenenkään kopioita, eikä olla mitään ug-päitä tai vastarannan kiiskiä, me vaan tehdään omaa juttuamme. Se on sitten eri asia, kelpaako se, Tommishock sanoo.

Rotaation toinen sinkku Unohda se on saanut paljon radiosoittoa, ja se soi myös Uuden musiikin iltavuoron tehobiisinä. Kaksikon harteille on yritetty asettaa seuraavan vuoden kovan nousijan viittaa, muttasuuren yleisön suosio ei ole heille tärkein päämäärä.

- Se, mitä olen päässyt maistamaan Rugerin kautta jengin ollessa todella mukana, on ollut todella siistiä. Mutta se ei ole syy, minkä takia tätä tehdään. En aloittanut sen takia, että joku taputtaisi selkään, vaan siksi, että minulla on tarve tehdä tätä, Tommishock kertoo.

Musiikkia sydämellä tai sijoituspankkiin töihin

Tommishock ja Kalifornia-Keke ovat molemmat olleet räppiskenessä mukana melkein parinkymmenen vuoden ajan. Tommishock on julkaissut lukuisia omakustanteita, kaksi suomenkielistä soololevyä ja albumeita Ruger Hauerin riveissä. Kalifornia Keke on taas räppipiireissä kovan luokan tuottaja. Kaksikko on kiitollinen Unohda se -kappaleen saamasta huomiosta.

- Ollaan niin kyynisiä jäbiä, eikä olla totuttu siihen, että jutut lähtee. Vaikka tehdään sairaasti duunia muille, kuten Paperi T:lle, on aina ollut vähän altavastaaja-fiilis, mikä ei ole ollenkaan huono, Tommishock sanoo.

Syytä siihen, miksi jutut eivät ole heidän kohdallaan aikaisemmin lähteneet kovaan nousuun, kaksikko ei osaa sanoa vastausta. Kalifornia-Keken mukaan musiikintekoon on olemassa kaksi eri strategiaa.

- Joko menet maailman luokse tai sitten maailma tulee sun luokse. Olen aina kelannut, että teen niin siistejä juttuja, että kaikki tulee kuuntelemaan sitä musiikkia, tuottaja sanoo ja jatkaa:

- Jos valitsisin tehdä helpommin lähestyttävää musiikkia, voisin yhtä hyvin mennä vaikka sijoituspankkiin töihin.

Maaliskuussa julkaistaan sekä Ruger Hauerin Mature-albumi sekä kaksikon yhteisalbumi Rotaatio. Vaikka räppärit sanovat, ettei laaja suosio ole kaikista tärkeintä, tämän vuoden aikana saadut tunnustukset määrittävät ainakin Tommishockin uran suuntaa.

- Olen parissa vuodessa käsitellyt puolitoista tuhatta kappaletta, tehnyt omaa musiikkia, ja julkaissut viiteen vuoteen kuusi levyä, joten jossain vaiheessa pitää tulla se käänne. Käänne tapahtuu tänä vuonna tai sitten sitä ei tapahdu.

Kuuntele koko Himotuimmat-haastattelu alta!