Hyppää pääsisältöön

Kuinka paljon oikeasti käytät puhelinta päivittäin? Osallistu kännykkähaasteeseen ja ota selvää

Tuntuu vaikealta arvioida, kuinka paljon aikaa somessa lopulta kuluu päivittäin. YleX:n Poikelus ja Hätönen haastavat selvittämään.

Poikelus ja Hätönen selvittävät, miten someriippuvaisia ovat. // Kuva: Annika Miettinen

Pitää tarkistaa vain Facebook, Whatsapp-viestit, Snapchatin siisteimmät MyStoryt ja selata vähän Instagramia. Puhelimen käyttöön saattaa päivässä kulua yllättävän paljon aikaa.

Se, että suomalaiset viihtyvät vähän liiankin hyvin älypuhelin kourassa, ei varsinaisesti ole uusi uutinen. Esimerkiksi neuvoloissa on huomattu, että lapset oppivat puhumaan aiempaa myöhemmin. Yksi osasyy on, että vanhemmat viettävät aiempaa enemmän aikaa somessa kuin lapsensa kanssa.

Paljonko somessa sitten kuluu aikaa?

YleX:n Jenni "Jenspa" Poikelus ja Alma Hätönen haluavat ottaa selvää. Jenspa haastoi myös YleX Aamun juontajat Samuelin, Idan ja Tommin selvittämään, pysyykö luuri kädessä useita tunteja vai vain joitakin minuutteja.

Puhelimen käyttöaikaa voi testata erilaisilla sovelluksilla. iPhonen omistavat voivat seurata puhelimensa käyttöä esimerkiksi Moment-sovelluksella, Android-käyttäjät taas Aptraxilla.

YleX:n juontajat seuraavat omaa puhelimenkäyttöään maanantain ajan ja haastavat myös YleX:n kuuntelijat mukaan testaamaan omia puhelintottumuksiaan.

Tulokset saattavat juontajien mukaan olla jopa järkyttäviä. Jenspan ystävä luuli olevansa maltillinen kohtuukäyttäjä, mutta somessa kuluikin aikaa 4 tuntia ja 17 minuuttia.

Juontajat luonnollisesti rankaisevat sitä, joka viettää eniten aikaa kännykkä kädessä. Haasteen "voittaja" joutuu viettämään keskiviikon ilman älypuhelimen nettisovelluksia.

Lue myös:

Apple yllättää: uusi älypuhelin julkistetaan maaliskuussa, mutta se ei ole iPhone 7

Hyytyykö akku ja hidastuuko puhelin? Syyllisiä etenkin Facebook ja Snapchat

Älypuhelinmarkkinoille uusi valmistaja: Pepsi julkaisi oman luurinsa