Hyppää pääsisältöön

Taistolaislauluista terrorismiin – Missä vaiheessa ääriliike tarttuu aseisiin?

Vasemmistovallankumosta toteutettiin Suomessa ja Saksassa eri keinoin
Vasemmistovallankumosta toteutettiin Suomessa ja Saksassa eri keinoin Kuva: Yle / Mikko Lehtola kulttuuricocktail,Äärivasemmisto

Länsi-saksalainen terroristiryhmä Punainen armeijakunta (Rote Armee Fraktion, RAF) teki pommi-iskuja ja panttivankikaappauksia 70- ja 80-luvuilla. Se tavoitteli iskuillaan kommunistista vallankumousta, ja uskotteli voivansa herättää tavaratalojen pommittamisella Saksan liittotasavallan työläiset kansannousuun. Pankit ja suurkonsernit - kapitalismin syntipukit olivat vasemmistoterrorin kohteita. Samaa riistoa vastaan taisteltiin myös Suomessa. Oliko vain sattumaa, että Suomessa ei menty taistelulauluja pidemmälle?

Suomen ja Saksan äärivasemmiston vertailu
Suomen ja Saksan äärivasemmiston vertailu Kuva: Yle / Arja Lento / Local Films / Mikko Lehtola Punainen armeijakunta,taistolaisuus,Suomen kommunistinen puolue,Äärivasemmisto,Saksan liittotasavalta,raf

A German Youth –dokumenttielokuva yrittää päästä silmittömältä tuntuvan terrorismin motiiveihin käsiksi.

- En missään nimessä hyväksy RAF:in toimintaa, mutta on tärkeää yrittää edes ymmärtää terroristiryhmän motiiveja, kertoo arkistomateriaaliin perustuvan dokumentin ohjaaja, ranskalainen Jean-Gabriel Périot.

Périot kävi läpi omien sanojensa mukaan noin tuhat tuntia arkistomateriaalia. Kuvista näkyy nuorten ahdistus: vanhat natsit oli saatava päättävistä viroista pois, suuryritykset oli lakkautettava, oikeistomielinen valtamedia vaiennettava ja sodat lopetettava.

Tunnelma valtiovallan ja protestoivien nuorten välillä oli alusta asti väkivaltainen. Poliisi ampui opiskelijan 2.6.1967 järjestetyssä Iranin shaahin vastaisessa mielenosoituksessa. Opiskelija Benno Ohnesorgista tuli äärivasemmiston marttyyri, jonka ympärille perustettiin terroristiryhmä Bewegung 2. Juni.

Väkivaltainen koston kierre oli alkanut.

Punaisen armeijakunnan etsintäkuulutetut Der Spiegelin kannessa vuonna 1971
Baader-Meinhof –ryhmäksi kutsuttu Punainen armeijakunta oli erikoinen sekoitus vallankumouksesta viehtynyttä gangsterismia ja Saksan terävintä vasemmistoideologiaa. Punaisen armeijakunnan etsintäkuulutetut Der Spiegelin kannessa vuonna 1971. Punaisen armeijakunnan etsintäkuulutetut Der Spiegelin kannessa vuonna 1971 Kuva: Der Spiegel Der Spiegel,Bill Siegel,Punainen armeijakunta,raf

Liittotasavallassa kommunistinen puolue oli kielletty ja opiskelijat perustivat ”ulkoparlamentaarisen opposition” (Ausserparlamentarische Opposition, APO). Päätöksenteon ulkopuolelle jäämisen tunne kuuluu nimessä vahvasti.

Tästä kaikesta teki juttuja vasemmistotoimittaja Ulrike Meinhof. Périot’n dokumentti A German Youth näyttää vaikuttavia kohtauksia Meinhofin televisioesiintymisistä, jossa hän teräväsanaisesti puolustaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta vanhojen miespoliitikkojen vähättelevistä katseista huolimatta. Älykäs ja herkkä toimittaja nautti mediapersoonana laajaa vasemmiston suosiota. Kunnianhimoisessa Meinhofissa olisi ollut presidenttiainesta. Mutta se ei olisi ollut mahdollista vasemmistohenkiselle naiselle perikonservatiivisessa 60-luvun Liittotasavallassa.

Sitten vuonna 1968 frankfurtilaiseen tavarataloon kohdistui ensimmäinen terrori-isku. Motiivina oli "materialistisen USA:n" käymä sota Vietnamissa. Tekijöinä Andreas Baader ja Gudrun Ensslin, tulevan RAF:in perustajajäsenet.

Ja Meinhof teki kaksikon väkivaltaa ymmärtävän jutun: ” Väkivaltaista yhteiskuntaa vastaan ei voi kuin taistella väkivallalla.”

Ulrike Meinhof vuonna 1964
Ryhmän ideologi Ulrike Meinhof oli ryhmän vanhin, jo 36 -vuotias kahden lapsen äiti, joka oli luonut merkittävän uran vasemmistolehden toimittajana. Ulrike Meinhof vuonna 1964. Ulrike Meinhof vuonna 1964 Kuva: Wiki Commons 1964
Baader, Ensslin ja Jaspers Punaisen armeijakunnan etsintäkuulutetuissa.
Ryhmän iskuista vastanneet Andreas Baader ja Gudrun Ensslin eivät olleet opiskelijaliikkeen aktiiveja, vaan lähinnä vasemmistomielisiä seikkailijoita. Etsintäkuulutettujen listassa myös Jan-Carl Raspe, joka liittyi ryhmään 1971. Baader, Ensslin ja Jaspers Punaisen armeijakunnan etsintäkuulutetuissa. Kuva: EPA / DPA STR ensslin,Gudrun Ensslin
Gudrun Ensslin näytteli oikeistopopulistista Springer-mediataloa kritisoivassa fiktioelokuvassa Das Abonnement vuonna 1967
Gudrun Ensslin näytteli oikeistopopulistista Springer-mediataloa kritisoivassa pornahtavassa elokuvassa Das Abonnement vuonna 1967 Gudrun Ensslin näytteli oikeistopopulistista Springer-mediataloa kritisoivassa fiktioelokuvassa Das Abonnement vuonna 1967 Kuva: Local Films Gudrun Ensslin,raf,Punainen armeijakunta

Kaksi vuotta myöhemmin Meinhof oli järjestämässä Baaderin pakoa vankilasta ja Al Fatahin sissikoulutusleiriä Jordaniaan. Punainen armeijakunta oli syntynyt. Päähänpistonomainen tuhopoltto oli eskaloitunut järjestäytyneeksi terroristiryhmäksi.

RAF:iin liittyi pian kymmenisen jäsentä. Enemmän se sai passiivisia ihailijoita ja tukijoita. Vasemmistoterrorin moraalinen oikeutus oli maailman pahuus. Sen oli muututtava. Vanhempien sukupolvi oli epäonnistunut oikeudenmukaisen maailman luomisessa. Oli tekojen aika. Puhe ei enää auttanut.

Ydinryhmän jäsenten taustat olivat täysin erilaiset

Ryhmän kriminelli - Andreas Baader, s. 1943

Isä kadonnut sodassa, isoäiti kasvatti häntä ensin yksin
Koulunkeskeyttäjä
Pitkä rikoslista: lukuisia ylinopeussakkoja, automurtoja, asiakirjaväärennöksiä
Yritti tulla toimeen keltaisen lehdistön toimittajana, rakennuksilla, homolehden mallina
Kiinnostunut taiteista ja kirjallisuudesta, oli yhdessä taiteilija Ellinor Michelin kanssa
Tapasi Gudrun Ensslinin 1967
Teki tuhopolttoiskuja tavarataloihin Frankfurtissa yhdessä hänen kanssaan 1968
Oli RAF:ia perustettaessa 27-vuotias yhden lapsen isä
Teki itsemurhan Stammheimin vankilassa 1977

Ryhmän kauniit kasvot – Gudrun Ensslin, s. 1940

Porvarillisen papin tytär
Valmistui opettajaksi 60 –luvulla
Perusti yhteiskunnallisen kustantamon poikaystävänsä kanssa
Näytteli pehmopornoa ja mediakriittisyyttä yhdistävässä lyhytelokuvassa ”Das Abonnement” 1967
Tapasi Andreas Baaderin 1967
Teki tuhopolttoiskuja tavarataloihin Frankfurtissa yhdessä hänen kanssaan 1968
Oli RAF:ia perustettaessa 30 –vuotias yhden lapsen äiti
Teki itsemurhan Stammheimin vankilassa 1977

Ryhmän ideologi - Ulrike Meinhof, s. 1934

Oli kymmenen vuotta vanhempi kuin Baader
Kasvoi isättömänä sodan keskellä
Jäi orvoksi 14-vuotiaana
Opiskeli yhteiskuntatieteitä ja oli jo 50-luvulla yhteiskunnallisesti aktiivinen
Vasemmistolehti Konkretin toimittajana nousi kantaaottavaksi mediapersoonaksi
Oppi tuntemaan Baaderin ja Ensslinin tehdessään juttua Frankfurtin tavarataloiskuista 1968
Oli RAF:ia perustettaessa 36-vuotias kahden lapsen äiti
Teki itsemurhan Stammheimin vankilassa 1976

Suomessa kaivettiin aseet esiin vain provokaatiomielessä

On yhtäältä ymmärrettävää, miksi taustoiltaan niinkin erilaiset Meinhof ja Baader perustivat väkivaltaisen ryhmän. Toisaalta asia on suuri mysteeri.

Olisiko vastaavaa radikalisoitumista voinut tapahtua myös Suomessa?

- Kyllä me puheen tasolla ajoimme väkivaltaista vallankumousta ja yhteiskuntajärjestelmän muutosta. Ja oli kai enemmän tai vähemmän sattumaa, ettei siinä menty rajan yli, sanoo sosiologi Kati Mustola, itsekin entinen taistolainen.

Kenen joukoissa seisot?
Kenen lippua kannat?
Ei synny rakkautta ilman oikeutta,
ei synny oikeutta ilman taistelua,
ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.
― Aulikki Oksanen
Punaisen armeijakunnan logossa on väkivaltaisuudesta kielivä konetuliase
Punaisen armeijakunnan logo ei jätä toimintaperiaatteita arvailun varaan Punaisen armeijakunnan logossa on väkivaltaisuudesta kielivä konetuliase punainen armeijakunta

Poliittisen historian professori Kimmo Rentola kirjoittaa Suomi –terrorismi –Supo –kirjassa vuodelta 2011, miten Vanhan valtauksen järjestäneen Ylioppilaat - Studenterna –ryhmän yksi kärkimiehistä Nils Torvalds oli Ruotsalaisen kansanpuolueen nuorisoseminaarissa rynnännyt saliin Suomi-konepistoolin kanssa, astunut korokkeelle ja karjaissut: ”Se alkoi nyt. Liikkumatta, kaikki. Paskanjauhanta loppuu tähän.”

Se alkoi nyt. Liikkumatta, kaikki. Paskanjauhanta loppuu tähän.― Nils Torvalds provosoi RKP:n nuorisoseminaarilaisia

Torvalds oli ilmeisen tietoinen antamastaan mediakuvasta, kun hän oli poseerannut shownsa jälkeen Hufvudstadsbladetin toimittajalle. Ase oli feikki, mutta näytelmä osoittaa, että muutamat flirttailivat myös Suomessa väkivallalla ja provosoivalla medianäkyvyydellä.

Taistolaiset periaatteessa kannattivat väkivaltaista vallankumousta mutta ei sen toteuttamista tässä ja nyt. Uho jäi yksittäisten kirjoitusten ja puheiden, sekä ennenkaikkea julistavien laulujen varaan.

- En ole kuullut enkä nähnyt, että 70-luvulla olisi ollut konkreettista taistolaisten vallankumoussuunnitelmaa. Vastustajien taholla kyllä pelättiin sellaista vakavasti, sanoo Rentola, joka niinikään on entinen taistolainen.

Millä tavalla lauluissa uhottu vallankumous sitten käytännössä olisi toteutettu?

- Se oli kamalan hataraa, abstraktia ja absurdiakin, Kati Mustola muistelee kaveripiirinsä vallankumouskeskusteluja.

- Nuoruuteen liittyy lyhytjänteisyys. Ei ainakaan minulla ollut mitään konkreettista visiota. Riitti ajatus siitä, että sitten ollaan onnellisia. Nyt täällä on huonosti asiat, varsinkin työläisillä ja sitten on kaikki paremmin, kun on saatu se vallankumous, Mustola kertoo.

Lämmin on katse Dimitrin,
se katse on Neuvostomaan.
Siellä sydän elää, tekee työtä ja rakastaa
parempaa maailmaa
― Osoitteeni on Neuvostomaa. Vladimir Kharitonov, suom. Hermannin sosialistiset nuoret

Taistolaiset ihailivat Neuvostoliittoa melko kritiikittömästi ja kannattivat mm. Neuvostoliiton Tsekkoslovakin miehitystä. Monet olivat liittämässä Suomea jopa osaksi Neuvostoliittoa. Kati Mustola ei tunnusta kuuluneensa heihin.

- Ajattelin, että me rakennamme omanlaisemme sosialismin. Paremman kuin Neuvostoliitossa.

Mustola muistelee, miten kaikkien piti olla valmiita antaman kaikkensa liikkeen ja puolueen puolesta. Kun kerran vallankumouksen tielle oli lähdetty, niin mahdollisuudet olivat vankila tai kuolema.

- Mutta että onko oikeutta tappaa toinen ihminen vallankumouksellisessa tilanteessa. 70-luvun Suomessa tämä oli abstraktia, eikä minkään suhteen ajankohtaisia. Tilanne ei ollut missään muodossa sellainen, että nyt se vallankumous alkaa ensi viikolla. Kaikki oli hyvin. Nyt opiskellaan, sillä sitten kun se joskus tulee se sosialistinen Suomi, niin sitten meitä tarvitaan.

Tilanne ei ollut missään muodossa sellainen, että nyt se vallankumous alkaa ensi viikolla. Kaikki oli hyvin. Nyt opiskellaan, sillä sitten kun se joskus tulee se sosialistinen Suomi, niin sitten meitä tarvitaan.

Olisiko vallankumouksellinen vasemmistoryhmä saanut halutessaan Neuvostoliitosta aseellista apua?

- En usko. Eikä ole mitään todisteita, että Neuvostoliitto, tai mikään sen ”asiakastaho” olisi 70-luvulla kannattanut terrorismia tai muutakaan aseellista kumoustoimintaa Suomessa. Toisin sanoen tukea ei ollut saatavissa. Terroriteot olisivat vain häirinneet maan vaikutusvaltaa Suomessa, Rentola vastaa.

DDR suojeli RAF:ia

Ulrike Meinhof pyysi aseita ja rahaa sosialistisesta Itä-Saksasta vuonna 1970, mutta sai kieltävän vastauksen. Maan turvallisuuspalvelu Stasi suhtautui kuitenkin myötämielisesti Punaiseen armeijakuntaan ja auttoi Länsi-Berliinissä etsintäkuulutetun Baader-Meinhof-ryhmän nousemaan Itä-Berliinin puolella Beirutin koneeseen ja Jordanian sissileirille. 1970- ja 80-lukujen aikana liittotasavallan etsityimmät terroristit elivät Stasin suojeluksessa kaksoiselämää DDR:ssä ja mm. Bulgariassa. Myöhemmin 80-luvulla DDR tuki RAF:ia jo tietoisemmin. RAF:in jäsenet saivat itäsaksalaisilla sissilieireillä aseellista koulutusta ja todennäköisesti myös aseita.

Springeri ja Erkko, porvareiden verkko!― Entinen taistolainen Kati Mustola muistelee mielenosoituksissa huudettuja valtamediaa kritisoivia tunnuslauseita.
Taistolaisuus yhdistyy poliittiseen laululiikkeeseen. Keskellä Mikko Perkoila.
Taistolaisuus yhdistyy poliittiseen laululiikkeeseen. Keskellä Mikko Perkoila. Taistolaisuus yhdistyy poliittiseen laululiikkeeseen. Keskellä Mikko Perkoila. Kuva: Mikko Koivusalo/ Illume Oy mikko perkoila

Koska Suomessa taistolaisilla oli äärivasemmistossa hegemonia-asema, joutui mm. maolaisten pieni ryhmä kokoontumaan salaa. Näin ei myöskään väkivaltaisille vallankumoussuunnitelmille jäänyt tilaa.

Länsi-Saksan ”ulkoparlamentaariseen oppositioon” verrattuna Suomen äärivasemmisto ei todellakaan ollut nurkkaan ahdettu. Presidentti Kekkonen ymmärsi suhtautua radikaaleihinkin taistolaisiin myötämielisesti. Hän kutsui nuortaistolaiset johtajat säännöllisesti niin sanotuille lastenkutsuille ja kehotti poliisia pehmentämään taktiikkaansa mielenosoituksissa. Kekkonen erotutti Helsingin poliisikomentajan Iranin shaahin vastaisten mielenosoitusten jälkeen, sillä katsoi poliisin menneen pidätyksissä liian pitkälle.

Ja kun Saksassa tai Italiassa käytiin omien vanhempien Hitlerin ja Mussolinin aikaisia tekoja läpi, olivat Suomessa syytökset lievempiä.


Toimittaja Hannu Karpo raportoi aikanaan shaahin vierailusta ja muistelee Erkki Tuomiojan ja Ilkka Taipaleen pidätystä.

Taistolaistarinoihin kaivataan lisää moniäänisyyttä

Käynnissä oleva Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kansanarkiston yhteinen taistolaisuutta koskeva keruuprojekti on kerännyt vain alle kolmekymmentä vastausta. Suosituimmat keruuprojektit tuottavat satoja vastauksia.

-Vähäinen määrä herättää ajatuksia siitä, onko tämä kuitenkin aihe, josta on hankala puhua, taistolaisuuden tutkija Liisa Lalu sanoo.

Taistolaisuutta tutkiva Liisa Lalu
Taistolaisuutta tutkiva Liisa Lalu Taistolaisuutta tutkiva Liisa Lalu Kuva: Yle / Jenni Stammeier tutkija
Kati Mustola
Sosiologi Kati Mustola Kati Mustola Kuva: Yle / Jenni Stammeier historiantutkija

Keräämiensä tarinoiden perusteella hän sanoo, että tarinoista löytyy yhtäältä romantisoivaa nostalgiaa, toisaalta puolustelua ja selittelyä.

- Etenkin 90-luvulla vaadittiin katumista ja anteeksipyytelyä. Ja edelleenkin julkisessa keskustelussa painottuu se, miten äänekäs liike oli oikeasti uhka Suomen itsenäisyydelle. Tämä hämmästyttää monia laululiikkeessä mukana olleita tänä päivänä, että miten he muka saattoivat olla joku uhka, Lalu kertoo.

Monia laululiikkeessä mukana olleita hämmästyttää tänä päivänä, että miten he muka saattoivat olla joku uhka Suomelle.― Liisa Lalu

- Mikä yleensä taistolaisten yhteydessä unohdetaan, on se, miten monenlaisia ihmisiä oli mukana. Yksi oli yhteisöllisyyden, toinen aatteen ja teorian, kolmas työväenluokan asialla. Silti väkivaltainen vallankumous ei nähtävästi yhdellekään ollut todellinen mahdollisuus, Lalu sanoo.

Taistolaiset olivat pieni, mutta äänekäs joukko, eivätkä todellakaan mitenkään nurkkaan ahdettuja.

Suomen kommunistisen puolueen myötä taistolaiset olivat osa valtiososialismia. Tässä mielessä Suomi oli lähempänä Itä- kuin Länsi-Saksaa.


RAF:in jäsen ja elokuvaopiskelija Holger Meins oli mukana Farbtest - Rote Fahne (Väritesti - punainen lippu) -lyhytelokuvassa.

Kati Mustola muistelee, miten palavasieluisena taistolaisena lähti DDR:stä hakemaan ideologista oppia. Keskustelu marxismista ei itäsaksalaisten nuorten kanssa ottanut tuulta alleen. Kukaan ei halunnut vapaa-aikanaan jauhaa koulusta tuttua pakkopullaa.

- Se oli kulttuurishokki nähdä se todellisuus. Asuntolassa, jossa asuin, yksi tyttö oli raiskattu siinä läheisessä metsikössä. Ja kun muut olivat järkyttyneitä raiskauksesta, minä olin järkyttynyt siitä, että sosialismissa oli rikollisuutta. Olin naivisti kuvitellut, että sosialismi ratkaisee myös kaikki arjen ongelmat.

- Tämä kertoo aika paljon siitä, miten kaukana reaalimaailmasta meidän käsityksemme oikeastaan mistään yhteiskuntamuodosta oli, Mustola sanoo.

Marxismi kukoisti yllättäen kapitalismin kehdossa – Länsi-Berliinissä. Siellä opiskelijaliikkeen mielenosoitukset olivat suurimmillaan ja myös sympatiat RAF:ia kohtaan näkyivät.

- Pitää muistaa, että RAF oli kuitenkin todella pieni osa länsisaksalaista vasemmistoliikettä. Valtaosa vasemmistolaisista toimi rauhanomaisesti sai valtavan yhteiskunnallisen muutoksen aikaiseksi.

Suomessa RAF:in terrorismia ei hyväksytty taistolaisten keskuudessa ollenkaan.

- En muista että kukaan olisi mitään positiivista niistä sanonut, Mustola sanoo.

Supon erikoistutkijana toiminut, Suomen kylmän sodan aikaisiin Neuvostoliitto-suhteisiin erikoistunut poliittisen historian professori Kimmo Rentola on samaa mieltä.

- Ei tunneta yhtään tapausta, että suomalainen nuori taistolainen olisi ollut terroristien yhteistyökumppani tai saanut alan koulutusta, Rentola sanoo.

Suomalainen äärivasemmisto oli kilttiä ja mielenosoitukset leppoisia länsisaksalaisiin verrattuna.

- Radikaalisuuteen riitti Suomessa se, että sanoi kannattavansa Neuvostoliittoa. Neuvostoliiton pelko oli sodan jälkeen niin valtava, muistuttaa entinen taistolainen Rentola.

Kiltit suomalaiset vs. provokatiiviset länsisaksalaiset

Suomalaiset olivat kilttejä ja kunnollisia verrattuna provokatiivisiin performansseihin tottuneisiin länsisaksalaisiin.

”Kun Länsi-Saksasta Helsinkiin vuonna 1968 tuotettu opiskelijajohtaja Karl Dietrich Wolff asianmukaisen pohjustuksen jälkeen ryntäsi repimään maansa lippua kaupallisen edustuston tangosta, hän taakse katsoessaan huomasi, ettei yksikään suomalainen seurannut. Ja Vanhan ylioppilastalon valtaus oli legendan mukaan raueta siihen, että ovi oli lukossa, kirjoittaa Kimmo Rentola teoksessa "Supo – terrorismi – Supo” (WSOY 2011).

Baaderissa ja Ensslinissä oli gangsterileffojen sex appealia

Sekä Ensslin että Baader olivat tietoisia omasta kapinallisesta imagostaan. Nahkatakit, isot aurinkolasit ja vahva meikki tukivat gangster-lookia. Kun kaksikko pidätettiin tavarataloiskusta vuonna 1968, Baader esiintyi kuvissa aurinkolaiseineen, ja paljaine ylävartaloineen marlonbrandomaisen rehvakkaana. Ensslin hymyili itsetietoisen varmana kameroille, joita oli paljon.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Baaderin ja Ensslinin Bonnie ja Clyde -karisma saa taistolaiset näyttämään Pelastusarmeijan nuorisokuorolaisilta.

- Suomessa oli selvä taistolaismuoti, joka ei ollut ollenkaan niin rönttöinen kuin Länsi-Berliinissä, muistelee Kati Mustola.

- Pojilla piti olla vakosamettipuku, kauluspaita ja villapaita, tytöillä oli vapaampaa, mutta ei se mitään power-pukeutumista ollut. Ei farkkuja, sehän oli amerikkalainen juttu, mutta samettihousut ja kansallispukuihin kuuluvia etnopaitoja. Ja kaikki toi Neuvostoliiton matkoiltaan ruusuhuiveja. Siitä tuli oikein taistolaistyttöjen tunnus. Mulla on vieläkin tallessa se.

Eino Leino -seuran järjestämä kirjailijakokous Mukkulan kartanossa Lahdessa. Kirjailijat Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola.
Taistolaislauluihin sanoituksia kirjoittaneet runoilijat Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola Lahden Mukkulan kirjailijakokouksessa 1970. Eino Leino -seuran järjestämä kirjailijakokous Mukkulan kartanossa Lahdessa. Kirjailijat Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola. Kuva: Yle / Kalle Kultala marja-leena mikkola,Aulikki Oksanen
Eurovision laulukilpailujen kotimainen karsinta 1975. Agit Prop -kvartetti. Mona Kamu, Sinikka Sokka, Pekka Aarnio ja Martti Launis. musiikki, yhtyeet, populaarimusiikki
Eurovision laulukilpailujen kotimainen karsinta 1975. Agit Prop -kvartetti. Mona Kamu, Sinikka Sokka, Pekka Aarnio ja Martti Launis. Eurovision laulukilpailujen kotimainen karsinta 1975. Agit Prop -kvartetti. Mona Kamu, Sinikka Sokka, Pekka Aarnio ja Martti Launis. musiikki, yhtyeet, populaarimusiikki Kuva: Yle / Leif Öster Agit Prop,martti launis

Taistolaisuuteen on liitetty julkisuudessa mielikuvia juhlista, parinvaihdoista ja kauniista tytöistä, jotka houkuttelevat poikia mukaan liikkeeseen. Niin sanottu pöksylähetys on hengellisistäkin piireistä tuttu käsite, joka kuvaa vastakkaisen sukupuolen houkuttelemista mukaan.

- Eräs näistä keruuseen vastanneista muisteli sanontaa, että jos ei aate mene yläpään kautta läpi niin sitten alapään, kertoo taistolaisten muistoja keräävä historian tutkija Liisa Lalu.

Baader-Meinhof –ryhmän pidätys vuonna 1972 oli raskaan sarjan piiritystilanne.

Ja kun Lalu kysyi, minkälainen on kunnon taistolainen:

- Vastaus oli että raitis ja reipas, hyvä argumentoimaan ja hallitsee teoriat, Liikunnallisuus ja melko tiukka sukupuolimoraalikin liittyivät tähän mielikuvaan. Kaikin puolin siis melko tavallista ja kunnollista porukkaa.

Terroristiryhmä Baader-Meinhofiin liitettyä kriminaalisuuden romantisointia, ei Suomen vasemmistossa näkynyt.

- Vallankumousromantiikkaa ja Che Guevaran ihannointia oli kyllä. Mutta ei minulle ainakaan tule mieleen suomalaisia hahmoja, jotka muistuttaisivat Baaderia tai Enssliniä.

Järjestögangsterismia kyllä esiintyi. Taistolaiset olivat kuuluisia siitä, että valtasivat järjestöjä ja osakuntia.

- Eräs haastateltava muisteli äijiä, jotka junttasi kokouksia läpi, niin oisko ne sitten edustaneet sitä suomalaista sex appealia, Lalu nauraa.


Gudrun Ensslin näytteli pääosaa pehmopornoa ja Springer-mediatalon kritiikkiä yhdistävässä lyhytelokuvassa Das Abonnement vuonna 1967. Ohjaaja Ali Limonadi kertoo Ensslinistä.

Terrorismin tutkija Leena Malkki, miksi protestiliike muuttuu väkivaltaiseksi terrorismiksi?

Docpoint -festivaalin seminaarissa puhunut terrorismin tutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta sanoo Baader-Meinhof -ryhmän radikalisoitumisen olevan melko tavallinen esimerkki siitä, miten turhautunut, protestoiva iliike radikalisoituu.

- Radikalismia syntyy, jos protestiliike kokee voimakasta epäoikeudenmukaista suhtautumista ja reagointia.
Esimerkiksi Saksassa mielenosoittajan ampuminen.

- Radikalismia syntyy, jos turvallisuusviranomaisten reagointi eri ääriliikkeisiin on erilainen.
Esimerkiksi sallien enemmän vapauksia äärioikeistolaisille kuin äärivasemmistolaisille protestoijille.

- Radikalismia syntyy, kun tavanomaiset vaikuttamisen keinot eivät ole avoimia.
Esimerkiksi Länsi-Saksassa suuri osa nuorisosta koki olevansa vieraantunut poliittisesta järjestelmästä ja vasemmistonuorten mahdollisuudet osallistua parlamentaariseen politiikkaan olivat rajalliset.

Odinin sotureita voi verrata punaiseen armeijakuntaan

Tämän päivän Euroopan äärioikeiston tuhopolttoiskut ovat verrattavissa RAF:in terrorismiin. Tätä mieltä on Baader-Meinhof -ryhmän motiiveja pohdiskelevan A German Youth –dokumentin ohjaaja Périot.

- Haluan elokuvallani herättää huomaamaan, että terroristi –määritteen takaa löytyy ihminen. Joku jolla on syitä toimia, miten toimii, vaikka hänen tekonsa eivät olekaan hyväksyttäviä, sanoo Docpoint -festivaallla vieraillut Périot.

A German Youth -dokumenttielokuvan ohjaaja Jean-Gabriel Périot vieraili docpoint festivaalilla
A German Youth -dokumenttielokuvan ohjaaja Jean-Gabriel Périot vieraili Docpoint festivaalilla Helsingissä A German Youth -dokumenttielokuvan ohjaaja Jean-Gabriel Périot vieraili docpoint festivaalilla Kuva: Yle / Jenni Stammeier jean-gabriel périot
On muistettava vastakkainasettelun keskellä, että siellä on ihmisiä siellä tekojen taustalla. Jotkut on pähkähullujakin, mutta siellä on pelkoja ja mitä moninaisempia ihmiskohtaloita. Eikä yritys ymmärtää tarkoita sitä, että hyväksyy.― Taistolaisuuden tutkija Liisa Lalu

Voisi ajatella, että nyky-Suomen virkavallan suhtautuminen äärioikeiston tuhoiskuihin on hyvinkin viisasta. Varsinkin, jos vertaa, mitä seurasi 70-luvun Länsi-Saksan poliisiväkivallasta. Entinen taistolainen Kati Mustola on toista mieltä.

- Suomen poliisin reinikaishahmo on silmänlumetta. Poliisi selvästi valitsee puoltaan. Suojelee katupartioita. Suojelee niitä näiltä pelleiltä.

Mustolan mielestä myös media vähättelee äärioikeistoa.

- Polttopulloiskut ovat terrorismia. Ja jostain syystä media ei osaa sitä sellaisena nähdä. Sen sijaan puhutaan humalaisten päähänpistoista. Jos jossain muualla tapahtuu samaa, se on terrorismia. Miksi pitää ihmisten kuolla, ennen kuin aletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, Mustola ihmettelee.

Poliisitoiminnan tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus eri ääriryhmien välillä ovat ilman muuta koko Europpassa haasteita. Mitä sitten voimme oppia 70 –luvun äärivasemmiston muuttumisesta terrorismiksi?

Ainakin sen, että väkivalta ja nurkkaan ahdistaminen vain oikeuttavat jatkamaan väkivaltaisia tekoja. Että ääriliikkeillekin on tarjottava parlamentaarisia vaikutuskanavia. Ja ovathan Soldiers of Odiniksi ja Suomen Vastarintaliikkeeksi itseään kutsuvat joukot omasta mielestään paremman maailman tavoittelijoita.

- Katupartiolaisia ei voi verrata taistolaisiin, mutta yhtäläisyyttä löytyy keskustelukulttuurin mustavalkoisessa vastakkainasettelussa, Lalu sanoo.

- Ja samalla tavalla kuin rivitaistolaiset eivät tänä päivänä ymmärrä, miksi taistolaisuudesta nyt niin kohkataan, eivät monet katupartiolaisetkaan varmaankaan nyt ymmärrä, miksi heistä puhutaan ääriliikkeenä. Kun he ovat omasta mielestään vain luomassa turvallisuutta, jatkaa Lalu.

Entinen taistolainen Kati Mustola ei suostu näkemään äärioikeistoa maailmanparantajina.

- Ei toisinajattelijoiden raiskaaminen tai tappaminen ja rajojen kiinni laittaminen ole paremman yhteiskunnan rakentamista, vastaa Mustola.

Se ei ollut sitä Natsi-Saksassa, ei Neuvostoliitossa, eikä 70-luvun vasemmistoterrorienkaan Länsi-Saksassakaan.

- Ne haikailevat Neuvosto-Suomea ja paradoksaalista kyllä haluavat sille vielä ruotsalaisen Führerin, Mustola puuskahtaa.

Lalu Korostaa samaa ymmärtämisen linjaa kuin Périot.

- On muistettava vastakkainasettelun keskellä, että siellä on ihmisiä siellä tekojen taustalla. Jotkut on pähkähullujakin, mutta siellä on pelkoja ja mitä moninaisempia ihmiskohtaloita. Eikä yritys ymmärtää tarkoita sitä, että hyväksyy.

Kirjoita oma taistolaisuustarinasi - SKS ja Kansanarkisto kerää muistoja

Kenen joukoissa seisoit? Mikä ihastutti, mikä ärsytti? Miksi olit mukana ja millä tavoilla toimit? Mihin taistolaisuus kohdallasi loppui, vai loppuiko se? Onko sinulla tallessa tähän aikaan tai asiaan liittyviä valokuvia, muistivihkoja, päiväkirjoja, kirjeitä, opintoaineistoja, puheita tai muuta arkistoaineistoa?
Lisätietoa SKS:n nettisivuilla: Muistitiedon keruu: Kenen joukoissa seisoin?


Korjattu kirjoitusvirheitä ja lisätty linkkejä 8.2. klo 13:16

Kommentit