Hyppää pääsisältöön

16.2. Teeman Elävä arkisto: Jäänmurtajat

Jäänmurtaja J/M Murtaja
Jäänmurtaja J/M Murtaja Kuva: Yle jäänmurtaja murtaja

Kaikki joukolla jäätä särkemään!

Jäänmurtajat: romantiikkaa, tekniikkaa ja kuumaa kahvia karuissa oloissa.

Viime vuosina talvet ovat olleet niin leutoja ainakin eteläisessä Suomessa, että on lähes unohtunut, millaista on, kun pakkanen paukkuu ja meri on kauttaaltaan jäässä. Suomen ulkomaankaupan kannalta on oleellista, että laivat pystyvät esteettä kulkemaan Suomen satamiin talvellakin, paksussakin jäässä. Suomen laivanrakennustaidon yhtenä ylpeydenaiheena pidetäänkin taitoa rakentaa jäänmurtajia vaikeisiin jääoloihin.

Teeman Elävä arkisto juhlistaa karun luontomme, insinööritaidon ja käsityöläisyyden yhteistyönä synnyttämää jäänmurtajarakennustaitoa ja itse laivoja näyttämällä neljä vuosien 1939 ja 1977 välillä valmistunutta dokumentaaria jäänmurtajista.

Paketin ensimmäisessä elokuvassa tutustutaan ensimmäiseen Suomessa rakennettuun jäänmurtajaan, joka sai nimekseen ”Sisu”. Valtion jäänsärkijä Sisu (1939) näyttää, kuinka laivaa rakennetaan Hietalahden telakalla Helsingissä. Suomi Filmin valmistama elokuva on osa nk. newsreel -traditiota. Ennen television aikakautta oli elokuvateatterissa tapana näyttää lyhyitä uutiselokuvia varsinaisen elokuvan alkukuvina. Elokuva näyttää mekaniikan ihmeitä ja niittaajia töissään. Ajan hengen mukaisesti kertojaääni korostaa työläisten tarmoa ja uutteruutta.

Jopa 14 solmun nopeudella kulkevassa laivassa oli sähköreleohjautuva peräsin ja laivaan asennetut kauko-ohjauslaitteet olivat ensimmäiset, joka on koskaan asennettu suomalaiseen laivaan. Aikalaiset kuvasivat laivan niittaamalla rakennettua runkoa ”varsin vahvaksi”. Sodan pian sytyttyä laiva palveli meripuolustuksessa emälaivana.

Vuodesta 1974, monien tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen, Sisu palveli merivoimien laivastolippueen emälaivana kantaen nimeä ”Louhi”. 1980-luvun lopussa laiva romutettiin korjauskelvottomana, sillä olihan jo vuonna 1975 laskettu vesille upouusi moderni jäänmurtaja ”Sisu”, josta kertoo paketin seuraava ohjelma.

Jäänmurtaja J/M Sisu
Jäänmurtaja J/M Sisu Kuva: Yle jäänmurtaja j/m sisu

J/M Sisu – talvisen Perämeren työjuhta (1977) näyttää jäänmurtajan in action. Jäänmurtaja (J/M) Sisu on Urho-luokan jäänmurtaja, joka merkitsee suurinta jäänmurtajaluokkaa Suomessa. Thomas Romantschukin ohjaama TV-ohjelma edustaa genreä, jota harvoin enää tehdään; se on eräänlainen kevyesti spiikattu havainnoiva dokumentaari jäänmurtamisesta. Elokuva samalla auttaa ymmärtämään yhteiskunnan infrastruktuurin osien toimivuutta. Ohjelma on kuvattu hienosti ja vaivaa välttämättä. Animoidut kuvat selittävät kuinka jäänmurtaja toimii särkien paksuimmankin jään. Jääahtautuma voi olla veden alla jopa 15 metriä paksu – senkin Sisu selvittää. Välillä työskennellään kannella, autetaan neuvostoliittolaista laivaa, välillä saunotaan ja seurataan miehistön vapaa-ajan puuhia.

Vajaa kymmenminuuttinen Jää murtuu (1964) kertoo niin ikään jäänmurtajien toiminnasta Suomen merialueilla. Niilo Heinon ohjaamassa reportaasissa seurataan laivoilla työskentelevien ihmisten askareita ja arkea. Pääosassa on J/M Murtajan arki, mutta ohjelmassa nähdään myös jäänmurtaja Tarmo, sekä useita 1960-luvun kauppalaivoja. Ohjelmassa myös saunotaan ja keitetään kahvia.

Paketin viimeinen ohjelma Päiväkirja jäänsärkijältä (1970) antaa äänen ihmettelevälle lapselle. Reijo Elon ja Taisto Laurisen käsikirjoittama ja TV1 Lasten ja nuorten toimituksen tuottama ohjelma kertoo niin ikään elämästä jäänmurtajalla. Nuori poika tutustuu ohjelmassa jäänmurtaja Tarmon toimintaan ja laitteistoon.

Ohjelmat:

Valtion jäänsärkijä Sisu (1939)
Ohjelmassa seurataan Sisu-jäänsärkijän rakennusvaiheita. Sisua rakennettiin Hietalahden telakalla, jossa työmiehet uurastivat ahkerasti, jotta jäänsärkijä saatiin käyttöön aiotussa aikataulussa

J/M Sisu – talvisen Perämeren työjuhta (1977)
Ohjelmassa käydään läpi jäänmurtaja Sisun teknisiä ominaisuuksia sekä seurataan aluksen arkipäivää Perämerellä.

Jää murtuu (1964)
Ohjelmassa kerrotaan, kuinka jäänmurtajat avustavat laivaliikennettä talvisella merellä Suomessa.

Päiväkirja jäänsärkijältä (1970)
Ohjelmassa nuori poika tutustuu jäänmurtaja Tarmon toimintaan ja laitteistoon. Käsikirjoitus ja ohjaus Reijo Elo ja Taisto Laurinen. TV1 Lasten ja nuorten toimitus.

Lue lisää:

Koillisväylä vie merimiehet jääkarhujen valtakuntaan

Koillisväylä on pohjoinen meritie, joka yhdistää Atlantin ja Tyynen valtameren. Paksun jääkerroksen vuoksi sen käyttäminen on rajoittunut vain osaan vuodesta. Ilmaston muuttuminen ja jääkerroksen ohentuminen kuitenkin pidentää Koillisväylän käyttöaikaa.

Kommentit
  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema