Hyppää pääsisältöön

Akuutin omalääkäri Risto Laitila: Influenssarokote ei tepsi tavalliseen lentsuun

Risto Laitila ja Mikko Penttilä.
Akuutin omalääkäri Risto Laitila musituttaa, että influenssarokotus pitää uusia joka vuosi. Risto Laitila ja Mikko Penttilä. Kuva: Yle, Tero Kyllönen akuutti

Kuinka kauan influenssarokotteesta on hyötyä?

"Kuinka pitkä on influenssarokotuksen vaikutusaika? Onko sillä mitään merkitystä flunssan syntyyn?"

Influenssavirushan on vuosittainen virus, ja se muuntuu aina jonkin verran. Joka vuosi tarvitaan siis uusi rokote, jotta sattaisiin vasta-aineet juuri sinä vuonna liikkuvaa virusta vastaan. Tässä suhteessa se siis poikkeaa monista muista rokotteista, joiden vaikutusaika saattaa olla vaikka kymmenen vuotta.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, mikä virus kulloinkin on liikkeellä, ja sen mukaan päätetään, mitä virusta rokotteessa käytetään.

Tavallista flunssaa vastaan rokote ei suojaa. Voikin käydä niin, että rokotteen antamisen jälkeen potilas saa flunssan, ja ajattelee että tauti johtuu siitä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä rokotteessa on tapettuja viruksia, eikä siitä voi tautia saada.

Zika-viruksella kohtalokkaat seuraukset

"Mikä oikein on zika-virus, josta niin paljon nyt puhutaan?"

Zika-virus on löydetty jo vuonna 1947 Ugandassa. Erikoiseksi viruksen tekee se, että se yhdistetään vastasyntyneiden pienipäisyyteen. Tämä on taas on kohtalokasta, kun esimerkiksi aivot eivät kehity normaalisti. Kaikkia viruksen aihuettamia ongelmia ei edes vielä tiedetä, joten voi olla, että tuo mikrokefalia on vasta jäävuoren huippu.

Zika-virusta levittävät tietyt moskiitot, jotka elävät vain lämpimissä olosuhteissa. Ainakin zika-virusaallon alkuvaiheessa on suositeltu, että raskaana olevat eivät matkustaisi riskialueille. Muidenkin kannattaa toki ainakin suojautua hyvin näiden moskiittojen varalta.

Toistaiseksi zika-virukseen ei ole rokotetta tai hoitokeinoa.

Nilkkavamman hoito: kylmä, koho, kompressio

"Nyrjäytin nilkkani sählypelissä. Jatkoin pelaamista kivusta huolimatta, koska kipu hellitti, eikä enää vaikuttanut liikkumiseen. Jälkeenpäin nilkkaa on jomottanut, olen antanut siihen kylmää. Onko tarpeellista käydä näyttämässä jalkaa lääkärissä, kun kipua tuntuu vain kovassa rasituksessa, vai voiko sitä itse jotenkin kuntouttaa?"

Ensihoito on tärkeää, eli kolmen koon sääntö: kylmä, koho ja kompressio.

Itse asiassa itselle on käynyt samalla tavalla, nilkka pyörähti ympäri ollessani parikymppinen. Siihen aikaan tällaiset vammat usein leikattiin, kuten tehtiin minunkin nilkalleni. Hoito riippuu tietenkin vamman laadusta. Nykyään tuota minunkaan nilkaani ei varmaan leikattaisi, vaan asia pyrittäisiin korjaamaan esimerkiksi ortoosilla, siis tuella, jolla jalkaterän liike saadaan pienemmäksi ja nivel rauhoitettua. Kipsiäkin voidaan käyttää ja teippausta, mutta ortoosikenkä on varsin toimiva ratkaisu.

Mistä sitten tietää, koska kannattaa mennä lääkäriin ja koska vamma parantuu itsekseen? Hoitotarpeen merkkejä ovat voimakas turvotus, kova kipu sääri- tai pohjeluun alapuolella. Myös neljän askeleen sääntö kertoo paljon: jos ei pysty ottamaan neljää normaalia askelta kivun takia, on syytä mennä lääkäriin, koska tuo nilkka on tarpeen kuvata ja tutkia tarkemmin.

Jos kipu on siedettävä, ja pystyy siitä huolimatta toimimaan, on tärkeää kuntouttaa jalkaa. Venytykset ja lihaskunnosta huolehtiminen on tärkeää, eikä ole lainkaan hassumpi idea ottaa yhteys vaikka fysioterapeuttiin.

Katso omalääkärin vastaukset kohdasta 16:53-23:15

Lisää ohjelmasta