Millaista on olla se saduista tuttu paha äitipuoli oikeassa elämässä? Miten sellaiseksi päädytään siitäkin huolimatta, että uusperheen taipaleen alussa kaikki näyttää hyvältä? Tämä on Riikan tarina.
Jälkeenpäin Riikka pohtii niitä paljon. Niitä, äitipuolena olemisen myyttejä, melkein ikiaikaisia.
– Oikeastaan äitipuolen rooli on aika epäkiitollinen. Isäpuolet ovat niitä hauskoja silmustelijoita, jotka vievät lapsia eri paikkoihin. Äitipuoliin kohdistuu sen sijaan paljon sanomattoman suuria odotuksia. Pitää ottaa vastuuta ja olla täydellinen, olla täysillä äiti ja mukana. Usein vedetään äidinvaistot peliin, miettii Riikka.
Alussa kaikki oli hyvin
Kun Riikka tapaa Villen, elämä saa uuden suunnan. Aiempi suhde on loppunut rankkaan väkivaltaan, josta Riikan pieni tytärkin on saanut osansa. Nyt kaikki on toisin.
Elämä uusperheessä alkaa. On Riikka, Ville ja Riikan 5-vuotias tytär. Tällä kertaa kaikki on hyvin, ja Riikasta tulee myös äitipuoli. 4-vuotias Jesse asuu perheessä joka toinen viikko.
Äitipuolielämän alku on hieno.
– Jesse antaa minun lukea iltasatuja ja käpertyy mielellään kainaloon kuuntelemaan. Hän on hyvin varaukseton. Tuntuu, että olemme läheisiä, suhteemme kehittyy hyvään suuntaan, kertaa Riikka.
Yksi asia idylliä kuitenkin hiertää. Kaikessa mennään Villen ex-puolison mukaan. Jos Riikka on persoonana jämäkkä, Ville haahuilee, myöntyy ja antaa periksi. Villelle sopii aina ja kaikki.
Lopulta Riikalle riittää.
– Rupeamme asettamaan rajoja. Ex-puoliso ei kuitenkaan pidä siitä. Hän myös näkee meidät yhdessä. Siitä se helvetti sitten repeää.
Helvetti pääsee valloilleen
Kun helvetti repeää, Jessen äiti alkaa manipuloida poikaansa kääntymään Riikkaa vastaan. Ensin tulee pieni kiusa. Lasta ei annetakaan tapaamisiin tai pyydetään hakemaan yllättäen. Sitten tulevat sanat, ja ne ovat pahemmat.
– Jessen äiti kertoo pojalleen, että isä on rikkonut perheen ja pilannut äidin elämän. Minua hän mustamaalaa ja huorittelee julkisesti.
Se on kuitenkin vasta alkua. Jessen äiti kertoo pienelle pojalleen, että Riikka aikoo kiduttaa ja tappaa Jessen.
Miten olla äitipuoli siinä tilanteessa? Riikka ei tiedä. Nelivuotiaan luottamus on mennyt. Hän vetäytyy, jonnekin todella kauas. Riikka ei saa häneen enää kontaktia.
Ei enää iltasatuhetkiä. Ei kainaloon käpertymistä. Ei halauksia tai luottavaisia katseita.
Jesse alkaa oireilla. Hän kieltäytyy syömästä, herää öisin, saa raivokohtauksia, hyökkää äitipuolensa kimppuun.
– Kotiini tulee lapsi, joka ei ole minua huomaavinaan. Ei kuule, kun puhun hänelle. Ei vastaa, ei reagoi. Joka sotkee ja tuhoaa kotia tahallaan.
Jos Riikka yrittää tulla vastaan, poika ratkeaa raivoon.
Riikka odottaa uusperheen ensimmäistä yhteistä lasta ja tuntee uupumusta. Elämästä on äkkiä tullut käsittämätöntä.
Miten tästä voi jatkaa?
Ensin Riikka yrittää. Hän puhuu, yrittää ymmärtää. Turhaan.
– Olen yliymmärtäjä, mutta tätä en pysty ymmärtämään. Missä on se poika, joka käpertyi kainalooni satua kuuntelemaan? Se Jesse on mennyt, miettii Riikka.
Eräänä päivänä Jesse repii verhotangot seinältä. Toisena hän kuristaa Riikan tytärtä, joka kieltäytyy tulemasta leikkiin. Riikan mielessä velloo epäusko, epätoivo, vihakin.
– En jaksa enää, en halunnut tällaista elämää.
Hän miettii avioeroa. Olisi helpompaa jättää kaikki taakseen. Jokin saa kuitenkin jäämään. Tunteet vellovat päässä, etenkin viha ja suru.
– Viha kohdistuu enemmän pojan äitiin. Surua tunnen etenkin siksi, kun alku oli ollut niin hyvä ja lupaava.
Olo tuntuu lamaantuneelta.
– On kuin joku muu ohjailisi meitä. Kuin joku olisi soluttautunut kotiini ja rikkonut sen, kuvailee Riikka.
Vain vetäytyminen auttaa
Muuten niin aktiivinen Riikka pakottaa itsensä passiiviseen taustarooliin äitipuolena. Tämä äitipuoli ei enää lue satuja lapsi sylissään. Hän vetäytyy taakse ja pysyy hiljaa.
– En sekaannu pojan asioihin enää ollenkaan. Pelkkä läsnäoloni ärsyttää ja provosoi poikaa. Pyydän aina miehen paikalle.
Ville yrittää luovia pojan elämässä.
Jesseä tutkitaan, on neurologisia tutkimuksia, autismiepäilyä. Mitään spesifiä ei löydy. Hän pääsee kuitenkin terapiaan, yhdessä Villen kanssa. Myös Riikka käy välillä tapaamisissa. Hän huomaa, että äitipuolelta sitä suorastaan odotetaan.
Vaatii rohkeutta vetää omat rajansa. Riikka päättää, että hänen rajansa menevät siinä, missä pojan äitisuhde alkaa. Sen korjaaminen ei ole hänen asiansa.
– Olen joutunut työstämään sitä, että olen taustalla pojan elämässä. Etten syyllisty siitä, vaan muistaisin, että siihen on syynsä.
Kaikki eivät sitä ymmärrä. Usein katsotaan pahalla.
Pahin on nähty
Nyt Jesse on kahdeksan vuotta. Aivan viime viikkoina hän on alkanut ottaa hiukan kontaktia Riikkaan, tulla vastaan. Tie uuteen on kuitenkin pitkä ja kulku hidasta.
– Me olemme mieheni kanssa silti valinneet, että kohdataan asiat yhdessä. Se on pitkä tie. Aivan hirveän pitkä tie. Mutta se on samalla henkilökohtainen kasvun paikka. Ja ehkä on niin, että kun teini-ikä kolkuttelee, minä voinkin olla Jesselle se luottoaikuinen.
Pahin on nähty. Niin Riikka ainakin haluaa uskoa.
Haastateltavien nimet on muutettu.
Lisää ohjelmasta
