Hyppää pääsisältöön

YleX Läpimurto: Elias Gould on suomirockin uuden sukupolven sanansaattaja

YleX Läpimurto -raati arvioi, että Elias Gould tulee tekemään pitkän uran suomalaisessa populaarikulttuurissa.

Elias Gould valittiin YleX:n Läpimurtolistauksen sijalle 2.

Kuka on Elias Gould?

Elias Gould on alunperin näyttelijänä tunnettu laulaja-lauluntekijä. Hän julkaisi ensimmäisen Huvilakatu-biisinsä viime keväänä. Pian tämän jälkeen kappale valikoitui Venla Kokkosen viikon tehobiisiksi ja päätyi myöhemmin YleX:n soittolistalle. Esikoissinglen lisäksi kappaleet Kylmää vai kuumaa ja Ikuinen heinäkuu ovat saanet paljon soittoa YleX:llä. Laulajan ensimmäinen EP julkaistaan tämän vuoden aikana.

Raadin perustelut:

Elias Gould on kotimaisen laulaja- ja lauluntekijäperinteen vahva jatkaja sekä suomirockin uuden sukupolven sanansaattaja. Kaikki Gouldin tähän asti julkaisemat kappaleet ovat tehneet Läpimurto-raatiin suuren vaikutuksen. Artistin musiikillinen lahjakkuus ja vahva lavakarisma takaavat, että hän kykenee ottamaan haltuun niin isoja festarilavoja kuin intiimejä klubikeikkojakin. Elias Gould on crossover-artisti, joka tulee tekemään vielä pitkän uran suomalaisessa populaarikulttuurissa.

Mikä on YleX Läpimurto?

YleX Läpimurto on YleX:n musiikkitiimistä koostuvan raadin valinta kotimaisista artisteista, joiden uskotaan tekevän läpimurron vuonna 2016. Raadin kokoamalle listalle pääsevät mukaan sekä kotimaassa että ulkomailla menestystä niittäneet tulokkaat, jotka eivät vielä ole julkaisseet ensimmäistä albumiaan. Uuden musiikin ohjelmissa julkaistaan 8. helmikuuta alkaen YleX Läpimurto -raadin nimeämät Top5-tulokkaat. Musiikkitiimin valitsema voittaja sekä yleisön suosikki julkaistaan keskiviikkona 10. helmikuuta.

YleX Läpimurto -raatiin kuuluvat:

Peppi Puljujärvi (musiikkipäällikkö, YleX)

Venla Kokkonen (toimittaja, Uuden musiikin iltavuoro)

Anne Lainto (toimittaja, Uuden musiikin aamuvuoro)

Vera Zotow (tuottaja, Uuden musiikin ohjelmat)

Mikko Pekkinen (musiikkikoordinaattori, YleX)

Lue myös:

Elias Gouldin uuden biisin taustalla on koskettava tarina: kuolema inspiroi oodin elämälle

Elias Gould: ”En ole vielä päättänyt, missä muodossa biisit julkaistaan”

Elias Gould: Halusin sitä ihmistä enemmän kuin hän minua