Marja Hintikka
Yle
En ole kateuteen taipuvainen ihminen. Jos jollakulla on jotain, mitä itse haluaisin, yleensä sisuunnun ja taistelen saadakseni saman. Yllättävän usein se toimii. On kuitenkin yksi asia, jossa loputon sinnikkyys ja "menen vaikka läpi harmaan kiven" -ajattelu ei auta. Nimittäin vanhemmuus - ja isovanhemmuus.
Vanhemmuudessa monet asiat ovat annettuja, kuten lapsen temperamentti. Annettuja ovat myöskin lapsen isovanhemmat. Vaikka omat äitimme ja isämme ovat kasvatusvastuunsa kunnialla suorittaneet, tuntuu heidän vaikutuksensa voimakkaana nyt, kun itsestä on tullut äiti.
Olenkin törmännyt uuteen ja yllättävään kateuden lajiin, nimittäin mummukateuteen. Kadehdin kaikkia, joiden lapsilla on lähellä asuvat, vahvasti läsnäolevat isovanhemmat, jotka omasta tahdostaan kuljettavat lapsia ulkomaanmatkoilla, vievät muskariin, selvittävät testivoittajaturvakaukalot ja tuovat ne pyytämättä kotiovelle. Ja kuulemma vielä ohimennen siivoavat roskiskaapit hymyssä suin. Kuuntelen monttu auki näitä tarinoita, joissa paapat ja mummat rientävät paikalle, tarttuvat toimeen ja pelastavat arjen kaaoksessa. Missä tuollaisia täydellisiä mummeja ja vaareja kasvaa? Harmi, ettei sellaisia voi ostaa.
Monena aamuna tuntui, että pelkkä ulos pääseminen oli ylitsepääsemätön haaste.
Kun toinen lapseni syntyi ensimmäisen ollessa vain vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen, olin uuden edessä. Vauva kärsi refluksista ja huusi yöt läpeensä, voimakastemperamenttinen esikoinen starttaili uhmaikää. Elettiin tammikuuta ja sydäntalvea. Ensimmäisen lapsen jälkeen tupa oli täynnä kyläileviä sukulaisia ja ystäviä, toisen jälkeen ei niinkään. Kun mieheni palasi töihin kolmen viikon isyysvapaan jälkeen, tunsin olevani loputtoman yksin. Vaikka hän riensi duunit tehtyään heti kotiin auttamaan, päivät tuntuivat vaikeilta.
Synnytyksestä palautuvana ja öisin tunnin välein heräilevänä tuoreena kahden lapsen äitinä olisin tarvinnut apua. Monena aamuna tuntui, että pelkkä ulos pääseminen oli ylitsepääsemätön haaste. Neuvolassakin huolestuttiin, kun “arjen voimavarat” -lomakkeeni näytti punaista. Minulle tarjottiin kunnallista kotiapua, johon on oikeutettu jokainen lapsiperhe. En suostunut. Minäkö, pärjääjä? Ei sellainen apu ole tarkoitettu minun kaltaisilleni!
Jatkoin arjen pyöritystä hampaat irvessä ja kyynel silmässä, vaikka meinasin välillä pyörtyä kesken kauppareissun. Tunnetilani muistutti hylkäämiskokemusta, jossa kelpaan vain pärjäävänä ja onnistuvana. Kun olen oikeasti romuna, minusta ei välitä kukaan. Onneksi oli puoliso. Voin vain kuvitella, kuinka kauhealta yksinhuoltajasta tuntuu vastaavassa tilanteessa.
Siinä tilanteessa mikään ei olisi tuntunut paremmalta kuin rauhoittavia sanoja lausuva mummo tai vaari.
Nyt uskallan jo tunnustaa: olin välillä niin uupunut, että luulin romahtavani. Siinä tilanteessa mikään ei olisi tuntunut paremmalta kuin rauhoittavia sanoja lausuva mummo tai vaari, joka olisi tuonut ruokaa ja ottanut lapset hetkeksi syliinsä. Todennut, että kaikki järjestyy. Kammottavassa väsymyksessäni en kuitenkaan osannut pyytää apua keneltäkään, vaikka olisin sitä kipeästi tarvinnut. Oma vikani, siis.
Lopulta vaikean vaiheen läpi minut tsemppasivat puolisoni lisäksi vanhat luottoystäväni, jotka toivat ovelle ruokakasseja noroviruksen yllättäessä. Tukea tarjosivat myös uudet vertaistoverit äiti-vauva -ryhmässä, jonne onneksi satuin eksymään.
Nyt, valvomisen täyteisen vauvavuoden jälkeen kaikki tuntuu helpommalta. Elämä voittaa ja minä selviän! Pahimpina hetkinä en kuitenkaan voinut mitään katkerille ajatuksille jotka kumpusivat mieleeni, kun seurasin vierestä ystäviä, joille tuotiin rotinoita päivittäin ja joiden esikoista tarjouduttiin ottamaan yökylään, kun vauvan kanssa oli haasteita. Mummukateus iski, pahemman kerran.
Olen nimittäin sitä mieltä, että vanha viisaus, jonka mukaan lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, pitää edelleen paikkansa. Joku totesi minullekin, että “itsepä kaksi lasta halusit, itse ne hoidat”. Niinhän minä hoidankin - ei kai kukaan oleta, että joku muu hoitaa omat lapset. Mutta lapsille rakastava yhteisö ympärillä on parasta mitä voi olla! Hyvä elämä ei ole yksin tarpomista, vaan yhdessä olemista, kokemista ja tekemistä. Sitä, mitä perheyhteisö mummeineen ja vaareineen parhaimmillaan on.
Hyvä elämä ei ole yksin tarpomista, vaan yhdessä olemista, kokemista ja tekemistä.
Yllättävän monen suurten ikäluokkien edustajan lempifraasi kasvatuskeskusteluissa tuntuu olevan “vanhemmuus on hukassa”. Vaan entäpä, jos hukassa onkin isovanhemmuus? Vähän sensuuntaisen viestin lähetti syksyllä Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja kertoessaan lapsiperheiden painiskelevan arjessa historiallisen yksin. Lapsiperheiden turvaverkko on alan ammattilaisten näkökulmasta hioutunut seitinohueksi. Se on kova lausunto.
Ne, joilla hoitoapua on saatavilla, pystyvät yhdistämään perheen ja työn huomattavasti paremmin kuin ne, jotka ovat yhteiskunnan järjestelmien varassa. Tutkimuksen mukaan iso osa isovanhemmista haluaa ja myös hoitaa lapsenlapsiaan vähintään kerran vuodessa, mutta toisaalta neljännes ei sitä tee. Erilaisista tilanteista syntyy hoitoapua saavien ja saamattomien ryhmät, joista ei edes voida puhua samassa lauseessa.
Minusta tulee maailman paras mummo!
Isovanhempia ei voi valita, mutta oman asenteensa isovanhemmuuteen voi. Minä olen kirjoittanut itselleni listan siitä, millainen mummo aion joskus tulevaisuudessa olla, jos sellainen mahdollisuus tarjoutuu. Tärkein muistilappu koskee avun pyytämistä ja tarjoamista. Siinä lukee: Mene auttamaan, pyytämättä. Avun anelu ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin, et sinäkään sitä osannut. Mene auttamaan!
Ja minä aion mennä. Uskon, että mahdollinen oma isovanhemmuus voi toimia mummukateuden syöveriin eksyneelle korjaavana kokemuksena. Minusta tulee maailman paras mummo!
PS. Kaikille isovanhempien lastenhoito- siivous- ja remontointiavusta nauttiville haluan vielä sanoa: muistakaa kiittää, älkää pitäkö itsestäänselvyytenä. Olette nimittäin erittäin etuoikeuteutussa asemassa.
Marja Hintikka Live: Isovanhemmuus on hukassa YLE TV2 maanantaina 15.2. klo 21!
Rämmitkö ruuhkavuosissa? Armollinen ja syyllistämätön Marja Hintikka Liven Facebook-ryhmä rientää avuksesi - liity meihin!
Lue myös:
Osallistu kyselyyn: Hoito-orja vai kunniavieras? Miten kohtelet isovanhempia?
Näin ratkaiset 5 kiperää tilannetta isovanhempien kanssa
Kun äitipuolesta tulee hirviö
Jenny Lehtinen: Metatyö räjäyttää äidin pään
Eihän sulle vaan jäänyt traumaa?
Heikki Soini: Keskenmeno oli elämäni nöyryyttävin kokemus
Katso Marja Hintikka Liven lähetykset Yle Areenassa - nähtävissä kaikki lähetykset 1. kaudesta alkaen!
Lisää ohjelmasta
