Hyppää pääsisältöön

Sanni sanoo biisissään v*ttu– mitähän uutta tässä sitten on?

Kirosanat ovat soineet popissa ja rockissa kautta aikojen, silti Sanni saa aikaan kohun pettämisestä kertovalla Että mitähän vittua -singlellään vuonna 2016.

Sanni // Kuva: Promokuva

22-vuotias poppari Sanni laulaa yhdeksän kertaa vittu uudella Että mitähän vittua -singlellään. Biisin räväkkä sanoitus sai aikaan kohun. Sitä kritisoitiin sosiaalisessa mediassa ja lööppiotsikoissa.

Täysi-ikäinen Sanni kirjoittaa itse kappaleensa, eikä tee lapsille suunnattua musiikkia. Sannin mukaan Että mitähän vittua on biisi pettämisestä ja hetkestä, kun hanskat putoaa lopullisesti ja on pakko katsoa sinisten silmien sijaan tilannetta niin kuin se on.

- Sytytyslanka palaa hitaasti niin pitkään, kunnes tilanne räjähtää käsiin. Odotan, että pääsen laulattamaan tätä biisiä festareilla, Sanni kommentoi tiedotteessa.

Kappaleen aiheuttama huomio on saanut aikamoiset mittasuhteet, kun ottaa huomioon, että suomalaislaulajat ovat kiroilleet biiseissään lukuisia kertoja ennenkin.

Esimerkiksi näissä suosittujen suomalaisten artistien kappaleissa viljellään kirosanoja.

Elias Gould: Ikuinen heinäkuu

Joo mä en pyrkiny karkuu vaa jouduin tänne koko alkumatka huudetaan kilpaa

tuuli sattuu korviin mut avaa sitä ikkunaa vähä vittu enemmän

Haloo Helsinki!: Avautumisraita

Joku sanoo ei nää laulut synny Alkon janoissa,

Joku sanoo koitat seistä liian suurissa monoissa

Ja vitut mähän kirjoitan just sen mitä nään.

Sallan ja Miron matka maailman ympäri: Rakastat mua paremmin

Vai onks sun pakko kertaalleen vielä selostaa, mikä kaikki suhteessamme sua niin vituttaa

Tähtäätkö sä mihinkään vai uhkailetko vaan, onko sulla aikomusta lähtee kuitenkaan

Ellinoora: Carrie

Kelle täällä pitää maksaa

Ettei kaikki olis niin paskaa

Maija Vilkkumaa: Ei

Hän on kohta jo kuusitoista ja hän

tietää ettei taiat auta

hän huutaa päästä mut ulos jumalauta

Myös Sanni on versioinut kappaletta Vain elämää -ohjelmassa.

Tiisu: Perkele

Perkele

voihan perkele

sanoin ääneen kun varpaani löin

niin öykkäröin

kun tuskaani elämöin

ja se mulle riittää

perkele

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä kirosanat näyttävät kuuluvan suomalaisartistien vakiosanastoon. Että mitähän uutta tässä sitten oli?

Lue myös:
Yli 200 vuotta vanha sana ärsyttää edelleen - tällainen on v-sanan etymologia

Sanni selätti Cheekin - Että mitähän vittua -kohukappale rikkoi Suomen striimiennätyksen 

Neljä Emma-ehdokkuutta kahminut Sanni muuttui vuodessa tulokkaasta esikuvaksi

Jaren kootut ärräpäät: YouTubeen koostettiin Cheek-dokumentin kymmenet kiroilut