Hyppää pääsisältöön

Kapellimestarin puikkona joutsenen sulka

Kööpenhaminan oopperatalo
Kööpenhaminan oopperatalo valmistui 2005. Kööpenhaminan oopperatalo Kuva: Anja Lankinen kööpenhaminan oopperatalo

"Suomalaisittain illan teki erityisen mielenkiintoiseksi se, että ilkeän Ortrudin roolissa lauloi mezzosopraano Tuija Knihtilä,” Anja Lankinen kirjoittaa musiikkiterveisissään Kööpenhaminasta. Bassobaritoni Jukka Rasilainen ei sattunut samaan Wagnerin Lohengrinin esitykseen, mutta oopperaorkesterissa saattoi bongata kolme suomalaista muusikkoa.

Tällä kertaa tuon terveiset Kööpenhaminasta, jossa en ollut vieraillut moneen vuosikymmeneen. Uusi oopperatalo kutsui minua. Tai no, ei se enää niin uusi ollut, vihitty käyttöön vuonna 2005.

Kööpenhaminan oopperatalo
Kirjoittajamme ihastui Kööpenhaminan oopperatalon avariin aulatiloihin. Kööpenhaminan oopperatalo Kuva: Anja Lankinen kööpenhaminan oopperatalo

Oopperatalo saarella

Det Kongelige Teater on rakennettu privaattirahoilla saarelle. Oopperatalo on kivenheiton päässä Nyhavnista, mutta pääsy sinne on pikkasen hankalaa. On mentävä joko laivalla tai autolla, ja autolla matka on todella pitkä. Tai ainakin ensikertalaiselta tuntui siltä. Matkathan lyhenevät kummasti, kun reitit tulevat tutuksi. Oletteko tehneet saman havainnon?

Kumma, ettei saarelle pääsyä ratkaistu talon rakennusvaiheessa paremmin. Silta olisi ollut oiva ratkaisu, mutta isommat laivat tai veneet eivät ehkä olisi mahtuneet alitse. Sitten voitaisiin tietty, kuskata väki ilmateitse oopperaan, niinkuin laskettelijat viedään mäkeen tietynlaisissa kondooleissa.

Ulkoapäin ei voinut aavistaa, miten upeat ovat oopperatalon sisätilat. Laajat, avarat aulat ovat vaikuttavia. Varsinainen sali on tyypillinen hevosenkengän muotoinen kolmine parvekkeineen, mutta mikään katsojaystävällinen se ei ole. Kun istuu sakaran päässä lähellä näyttämöä, niin suuri osa näyttämöstä jää pimentoon. Vaikka toisaalta, ei kaikkea tarvitse aina nähdä, vaan puuttuvat osat voi kuvitella ja antautua musiikin vietäväksi.

Kööpenhaminan oopperatalo
Oopperatalo saarella. Kööpenhaminan oopperatalo Kuva: Anja Lankinen Kööpenhaminan ooppera

Tällä kertaa antauduin ihanan Lohengrinin musiikin lumoihin. Tammikuun 22. päivänä oli teoksen 271. esityskerta Det Kongelige Teaterissa - aikamoinen saavutus. Lohengrinhan sai kantaesityksensä Weimarissa vuonna 1850.

Esitystä odotellessani ehdin tutkailla ohjelmalehtistä ja sain selville, että kuninkaallisen oopperan vakinainen kuoro on 40 henkeä. Se on pikkasen pienempi kuin Suomen Kansallisoopperan kuoro. Luonnollisesti Lohengrinissä oli valtava lisäkuoro. Orkesterista löysin kolme suomalaisnimeä, viulistit Inkeri Vänskän ja Siljamari Heikinheimon sekä sellisti Joel Laakson. Solistikuntaan kuuluu 24 henkeä, viisi sopraanoa, seitsemän mezzosopraanoa, seitsemän tenoria, kaksi baritonia ja kolme bassoa. Se taitaa olla suurempi kuin Suomen Kansallisoopperassa.

Mezzosopraano Tuija Knihtilä
Kirjoittajamme ihasteli myös Tuija Knihtilän Wagner-laulua. Mezzosopraano Tuija Knihtilä Kuva: Tuija Knihtilän arkisto tuija knihtilä

Tuija Knihtilä Wagner-laulu soljui ihanasti

Suomalaisittain esityksen teki erityisen mielenkiintoiseksi se, että ilkeän Ortrudin roolissa esiintyi Tuija Knihtilä ja ilkeän Telramundin roolissa Jukka Rasilainen. Minun iltanani Jukka ei ikävä kyllä sattunut olemaan mukana. Olisi ollut mahtavaa kuulla kahta suomalaista huippulaulajaa lavalla.

Tuija Knihtilä loisti Ortrudin roolissaan. Oli ihanaa kuulla hänen soljuvaa Wagner-lauluaan. Pakko sanoa tähän, että viikkoa aikaisemmin olin kuullut Berliinissä toista loistavaa Ortrudia, Savonlinnasta tuttua Anna Smirnovaa. Molemmat Ortrudit olivat kyllä esitystensä parhaat laulajat ja yleisö palkitsi heidät runsailla bravoilla ja aplodeilla. Kyllä yleisö ymmärtää hyvän päälle!

Nimiosan laulaja oli saksalainen Burkhard Fritz. Hän on mielestäni aika lyyrinen tenori, ja käytti kauniisti ääntään, ei yrittänyt ”puskea” ja jaksoi loppuun asti. Telramund oli Jürgen Linn ja Elsa von Brabant oli Anne Margrethe Dahl. Kaikki laulajat selvisivät kunnialla tehtävistään.

Haluttiinko muistuttaa Syyrian sodasta?

Esityksen näyttämökuva pysyi aika samana, välillä vain avattiin takaseinää, jossa oli valtavia joutsenen sulkia. Puvustus oli aika perinteistä. Brabantin miehet olivat paremmissa asuissa ja Telramundin miehet aika resuisia. Naiset olivat normaaleissa pitkissä puvuissa, neljä aatelistyttöä muistutti sinisissä vekkihameissaan partiolaisia. Elsa oli koko ajan valkoisessa asussa. Ortrud oli koko ajan pitkä takki päällä ja kädet taskuissa. Kuningas Heinrich oli ensin kunnon sotisovassa, mutta sitten häneltä kuorittiin päällikerrokset pois ja alta paljastui normaali tumma puku. En kyllä ymmärrä, mitä tällä ajettiin takaa. Tai haluttiinko tarina tuoda osittain meidän aikaamme? Haluttiinko tuoda muistutus Syyrian sodasta?

Sitten siellä oli toinenkin kummallisuus, joka ei avautunut. Kuka tai mikä oli se Elsan kaksoisolento, joka pyöri takanäyttämöllä? Esimerkiksi lopussa, kun Lohengrin kertoo kuka hän on, niin tämä kaksoisolento kaatuu maahan. Mutta miten kävi varsinaiselle Elsalle tässä versiossa, jäi minulle epäselväksi. Tämä johtui ehkä siitä, etten nähnyt sitä osaa näyttämöstä, jossa Elsa liikkui.

Tämä Lohengrin päättyy hirveään huutoon, melskeeseen ja silmittömään tappamiseen. Enpä ole tällaista ennen nähnyt. Onneksi näyttämö oli silloin suhteellisen hämärä. Kappaleen oli ohjannut Nicola Raab. Lavastaja oli kyproslainen George Souglides, joka Savonlinnassa lavasti Boris Godunovin. Puvustaja oli Julia Müer ja valaistuksen suunnitteli Aaron Black.

Kööpenhaminan oopperatalon Lohengrin-juliste
Kööpenhaminan oopperan grafiikkaa. Kööpenhaminan oopperatalon Lohengrin-juliste Kuva: Anja Lankinen kööpenhaminan ooppertalo

Tahtipuikkona joutsenen sulka

Koska istuin parvekkeella lähellä näyttämöä, niin näin erinomaisesti orkesterin ja kapellimestarin, venäläisen Alexander Vedernikovin. Hänellä on jo näyttävä ura takanaan mm. vuodet 2001–2009 Moskovan Bolshoin ylikapellimestarina. Myös New York, Lontoo, Pariisi ja Komische Oper Berlin ovat olleet hänen työpaikkojaan.

Orkesterin istumajärjestys oli minulle uutta. Kapellimestarin vasemmalla puolella olivat puupuhaltajat ja heidän vieressään ykkösviulut. Muuten oli plaseeraus normaali. Kapellimestarin tahtipuikkona oli pienehkö joutsenen sulka ja sillä hän johti koko teoksen. Mahtaakohan hän aina käyttää sulkaa johtaessaan vai kuuluuko se vain näihin Lohengrinin esityksiin?

Se oli kaikkiaan hieno oopperailta, kannatti tehdä retki juuttien pääkaupunkiin. Tällaista tällä erää. Hyvää kevään jatkoa!

Terveisin
Anja

Missä päin maailmaa tai koto-Suomea matkustit? Mitä innostavaa näit tai kuulit? Jaa elämyksesi muiden klassisen fanien kanssa ja kirjoita meille juttu matkaltasi. Lähetä meille yhteystietosi eli sähköpostisoitteesi tai puhelinnumerosi palautelomakkeen kautta, niin otamme yhteyttä.

Kommentit
  • Chiaroscuro-kvartetin karheat tulkinnat tekevät vaikutuksen

    Chiaroscuro-kvartetin karheat tulkinnat tekevät vaikutuksen

    Vuonna 2005 perustettu Chiaroscuro-kvartetti (Alina Ibragimova ja Pablo Hernán Benedí, viulu, Emilie Hörnlund, alttoviulu, Claire Thirion, sello) on aiemmilla äänitteillään viihtynyt pitkälti wieniläisklassisen ohjelmiston parissa.

  • Langgaardin haltioitunutta kamarimusiikkia

    Langgaardin haltioitunutta kamarimusiikkia

    Rued Langgaardin (1893–1952) massiivisessa yli 400 teosta käsittävässä tuotannosta riittää halukkaille pöyhittävää vielä pitkäksi aikaa.

  • Tuttua ja tuntemattomampaa Coplandia

    Tuttua ja tuntemattomampaa Coplandia

    BBC:n filharmonisen orkesterin sekä kapellimestari John Wilsonin yhteistyö Aaron Coplandin (1900–1990) verraten laajan orkesterituotannon parissa jatkuu. Neljännessä julkaisussa huomio keskittyy erityisesti säveltäjän lähes neljänkymmenen minuutin kestoiseen kolmanteen sinfoniaan.

  • Olsenin laulusarjassa on vilpittömyyttä

    Olsenin laulusarjassa on vilpittömyyttä

    Tanskalainen säveltäjä ja etnomusikologi Poul Rovsing Olsen (1922–1982) aloitti tyylillisesti aikansa hengessä kaksitoistasävelisyydellä, mutta pyrkimys ilmaisun selkeyteen ja helpompaan omaksuttavuuteen johti siitä luopumiseen 60-luvulla.