Juhana Säilynoja
Yle
Ulkomaantoimittaja Erkki Toivanen kiersi Euroopassa suomalaisen kulttuurin kasvusijoilla vuonna 2002. Henkinen Eurooppamme -sarja vei tv-katsojat kahdeksassa jaksossa niin Sibeliuksen Wieniin, Leinon Roomaan kuin Ahon, Gallén-Kallelan ja Schjerfbeckin Ranskaan.
Aidoksi eurooppalaiseksi tunnustautunut Erkki Toivanen sopi oivasti oppaaksi matkalle ympäri mannertamme ja suomalaisen kulttuurin sydämeen. Sarjan avulla Toivanen halusi korostaa kansallisen identiteettimme kehittymistä yleiseurooppalaisten henkisten suuntausten tuloksena ja reaktiona niihin. Ohjelman kahdeksassa osassa vieraillaan eri Euroopan kaupungeissa, joita yhdistää suomalainen taide. Näistä kaupungeista kansallistaiteilijamme löysivät inspiraationsa.
Jean Sibelius (1865–1957) asui Wienissä vuosina 1890–1891. Sinne hän muutti Berliinistä. Wienissä vietetty vuosi merkitsi käännettä hänen tuotannossaan, sillä siellä hän tuli tietoiseksi suomalaisuudestaan ja oivalsi kansallistunteen merkityksen. Kirjeenvaihto Aino Järnefeltin kanssa ja perehtyminen Kalevalaan lisäsivät kansallistunnetta Sibeliuksen sävellystyössä. Wienissä hän alkoi kirjoittaa Kullervo-sinfoniaa, josta tuli hänen läpimurtoteoksensa.
Eino Leinolle (1878–1926) Italian matka vuonna 1908 oli elämys. Matkan syynä oli Danten Jumalaisen näytelmän suomentaminen, jota varten hän sai apurahan. Dantella oli erityissija suomalaiskirjailijan sydämessä. Hän aloitti Roomassa italian teho-opinnot ja ryhtyi käännöstyöhön. Leinon matkaa Roomassa sulostutti myös runoilija L. Onerva.
Riitaannuttuaan Suomen yliopistoviranomaisten kanssa J.V. Snellman (1806–1881) lähti kaksi vuotta kestäneelle matkalle Ruotsiin ja sieltä Keski-Eurooppaan 1840-luvulla. Ajassa liikkuneet eurooppalaiset virtaukset vaikuttivat nuoren Snellmannin ajatuksiin. Vapaaehtoisen maanpakolaisuuden aikana hän kypsyi henkisen vapauden ja yhteiskunnallisen edistyksen esitaistelijaksi, ja oivalsi kansallistunteen merkityksen kansan kehittäjänä.
Alvar Aallolle (1898–1976) Italian taide ja arkkitehtuuri olivat inspiraation lähteenä koko hänen elämänsä ajan. Hän ammensi vaikutteita muun muassa Venetsian arkkitehtuurista jo 1920-luvun ensimmäisiin töihinsä. Aalto ihaili erityisesti Toscanan kukkulakaupunkeja. Ne olivat hänelle kaiken sen vastakohtia, johon "puolieläimellinen" konekulttuuri oli vienyt nykyisen maailman.
Zachris Topelius (1818–1898) vaikutti historioitsijana, kirjailijana, lehtimiehenä ja koululaitoksen kehittäjänä. Hän seurasi valppaasti Euroopan aatevirtauksia ja yhteiskunnallista kehitystä kirjoittaen siitä laajasti ja usein hyvinkin kriittisesti. Yhteisen muistin luojana, Maamme-kirjan ja historiallisten romaanien kirjoittajana hänellä oli suomalaisen identiteetin kehittymisessä avainasema.
Taidemaalari Helene Schjerfbeckin (1862–1946) elämäntarina huipentui 1880-luvulla, kun hän opiskeli Bretagnessa Ranskassa toisten suomalaisten naismaalareiden kanssa. Taiteessaan hän torjui perinteisen suomalaiskansallisen ilmaisun ja kalevalaisen aihepiirin, mikä merkitsi kotimaassa unohdusta ja syrjäytymistä taidepiireistä vuosikausiksi. Vasta myöhemmät sukupolvet ymmärsivät Schjerfbeckin omakohtaisista elämyksistä syntynyttä universaalia taidetta.
Juhani Aho (1861–1921) matkusti paljon Euroopassa, mutta varsinkin hänen 28-vuotiaana tekemänsä matka Pariisin maailmannäyttelyyn teki häneen mahtavan vaikutuksen. Matkan tärkein anti kirjailijalle oli tunnustusromaani Yksin, jossa Aho kuvaa Pariisia ja suhdettaan siihen. Aho oli perehtynyt Ranskan kirjallisuuden mestareiden tuotantoon, josta hänen ilmaisunsa ja tyylinsä sai vaikutteita.
Akseli Gallén-Kallela (1865–1931) loi Kalevalan kuvittajana ja luontomaalarina suomalaiskansallisen kuvallisen ilmauksen ja maalaustyylin. Taitelijana Gallén-Kallela oli sielultaan levoton kosmopoliitti, joka haki vaikutteita myös Euroopan ulkopuolelta Afrikasta ja Yhdysvalloista. Gallén-Kallelan monisärmäisen henkilökuvan valottamiseksi ohjelmassa käsitellään hänen Pariisin vuosiaan ja katsotaan hänen kehittymistään Suomen kansallistaiteilijaksi eurooppalaisesta näkökulmasta.
