Huippusuosittu keskusteluohjelma Marja Hintikka Live elää kanssasi ruuhkavuosiarjessa tv:ssä, radiossa ja netissä. Kevään 2016 aikana puidaan läpi kymmenen keskeistä lapsiperhearjessa puhuttavaa teemaa. Luvassa on itkua, naurua, vertaistukea, tietoa ja viihdettä! Artikkelia päivitetään teemojen tarkentuessa ja vieraiden osalta.
Mitä Marja Hintikka Livessä käsiteltiin 1. kaudella syksyllä 2015? Lue lisää ja katso jaksot!
18.1. Suuri sinkkukateus (1. lähetys)
Hyvistä suunnitelmista huolimatta lapset muuttavat aina ja kaikilla koko elämän. Monet lapsettomat sanovat, että hyviä tyyppejä menee pilalle, kun perhe-elämä nielaisee heidät.
Kauden avausjaksossa puhumme siitä, miltä ystäväpiirin sinkuista ja lapsettomista tuntuu, kun yksi kerrallaan ympäriltä katoavat lapsiperhehelvettiin. Se herättää ärtymystä, kateutta ja ihmetystä - mitä ennen niin järkeville ja kivoille ihmisille tapahtui? Onko enää mitään puhuttavaa tai tehtävää, kun lapsen saanut on astunut rajan yli vauvalandiaan, ja kadonnut sinne. Toisaalta sisimmässä saattaa kaivaa pelko: mitä jos olenkin se kaveripiirin viimeinen lapseton ja jään lopulta ihan yksin?
Entäpä sitten vapaaehtoisesti lapsettomat, jotka eivät ymmärrä, miksi pilata hyvä elämä kakkavaipoilla? Ovatko nämä tyypit itse asiassa lapsellisia hörhöjä, jotka eivät vielä ole tajunneet, että oikeastihan lapset ovat elämän suola - eikä elämästä, rakkaudesta tai oikeastaan yhtään mistään tiedä mitään ennen kuin on saanut oman lapsen?
Mitä perheelliset tähän vastaavat ja mitä he kadehtivat lapsettomilta? Moni kadehtii (ainakin salaa) lapsettomien huoletonta elämää. Yön pimeinä tunteina huutavan vauvan kanssa mieleen saattaa hiipiä synkkä ajatus, että lapsi saattoi sittenkin olla myös elämän isoin virhe. Sitä ei vaan uskalla tunnustaa edes itselleen.
Eikä se luomusoseen survominen nyt ihan siisteintä ikinä ole, jos ei ole hiekkakakkujen leipominen päivästä toiseenkaan. Oikeastaan lapsiarjesta löytyy aika paljon isompaa ja pienempää vikaa - vapautta kadehtii ja omaa aikaa halajaa, salaa sitäkin, koko ajan. Vaan tässä kohtaahan kuuluu sanoa, että kaikesta tästä huolimatta lapset ovat kuitenkin parasta, mitä elämässäni koskaan olen saanut aikaan.
Onko nykymaailmassa mahdollista olla monissa eri rooleissa? Kaikki eivät halua tulla mielletyiksi pelkästään vanhemmuutensa kautta, vaikka vanhempia olisivatkin. Esim. puistoilu ja mammaryhmät eivät todellakaan kaikkia kiinnosta. Toisille ne tietysti ovat elämän tärkein sisältö. Jonkinlainen suhde lapsiin on kuitenkin kaikilla - myös niillä, jotka haluavat säilyttää vapautensa ja ovat tekemättä lapsia.
Lähetyksen vieraina Heidi Suomi ja Jani Toivola.
25.1. Suojelemme lapsemme kuoliaaksi (2. lähetys)
Kun lapsi syntyy alkaa vanhemmilla elinikäinen huolehtiminen ja pelko. Hengittääkö se? Mitä jos sillä on kylmä? Kehittyykö se normaalisti? Tukehtuuko se noihin legoihin? Mitä jos se kaatuu ja sitä sattuu? Onko sillä kavereita? Pärjääkö se koulussa? Eihän se vaan tipu tonne veteen ja huku? Osaako liikkua liikenteessä? Mitä jos joku pedofiili houkuttelee sen mukaansa? Entä jos se kuolee? Entä jos minä kuolen?
Ja jos lapselle käy jotain, en anna ikinä itselleni anteeksi! Siksi teemme kaikkemme, että lapsille ei kävisi mitään pahaa. Sopiva määrä huolta on hyvä asia, etenkin pienten lasten kanssa, jotka eivät todellakaan pärjää yksin. Mutta vähitellen lasten on pakko antaa kokeilla asioita myös itse ja yksin, vaaroista huolimatta. Samalla omat pelot täytyisi pitää kurissa, koska ne tarttuvat helposti myös lapseen.
Tilastojen valossa lasten elämä on nykyään turvallisempaa kuin koskaan: on turvaistuimet, kypärät, iltapäiväkerhot ja kännykät. Lapsia kuolee onnettomuuksissa paljon vähemmän kuin ennen. Silti vanhemmat pelkäävät ja huolehtivat enemmän kuin ennen. Kun 70 - 80-luvulla vielä lapset liikkuivat ulkona vapaasti yksin ja kaveriporukoissa avaimet kaulassaan, on heillä nykyään vanhemmat vahtimassa - tai vähintään kännykkä mukana. Vanhemmat saavat hermoromahduksen, kun lapsi ei vastaa puhelimeensa ja huolehtivaisimmat asentavat lapsiinsa gps-paikantimia. Lapset myös saatetaan kouluun. Käytännön ja teorian välillä on ristiriita: monen ihannelapsi on reipas Ronja Ryövärintytär, joka leikkii vapaasti ulkona ja pitää huolta itsestään, mutta käytännössä lasten ei anneta enää tehdä mitään yksin.
Onko vanhemmista tullut ylisuojelevia? Vai oliko aiempi itsenäisen lapsen ihanne väärä? Ovatko nykyvanhemmat traumatisoituneet liian itsenäisestä avainkaulalapsuudesta? “Vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä” - onnistuvatko suojelevat curling-vanhemmat tässä enää?
Lähetyksen vieraina Martina Aitolehti ja Toni Niieminen.
1.2. Mies 2.0 (3. lähetys)
Miesten ja isien rooli on muuttunut hurjin harppauksin viime vuosikymmeninä ja ihan viime vuosina. Nykymiehen vaatimuslista on pitkä: pehmeä, mutta tarpeen tullen kova. Huolehtiva, muttei liian nössö. Menestyy työssään, mutta on paljon perheen kanssa. Joustava, mutta jämäkkä.
Ei ihme, että miehet kokevat olevansa hukassa, jopa kriisissä. Puhutaan uudesta isyydestä/mieheydestä, mutta mitä se tarkoittaa ja kuka sen määrittelee? Onko kukaan kysynyt miehiltä, millaisia he itse haluavat olla? Ja ovatko naiset valmiita vastaanottamaan uuden miehen?
Samaan aikaan kun naiset menevät äitiydestään kiemuralle, hallitsevat kotia ja pyrkivät täydelliseen suoritukseen, miehistä on tullut perheissä myötäilijöitä ja kotirauhan ylläpitäjiä. Tony Dunderfelt on puhunut miehiä vaivaavasta passiivisen miehen syndroomasta (pms): vanha rooli perheen elättäjänä ja päänä on viety, mutta tilalle ei ole annettu mitään. Se taas johtuu siitä, että naisia vaivaa pakonomaisen itsenäisyyden saavuttamisen syndrooma (piss). Naiset haluavat päättää kaikesta ja tehdä kaiken, eivätkä luota mieheen - mutta silti heitä samalla ärsyttää, kun mies on aloitekyvytön sohvaperuna.
Miesten pitäisi oppia pitämään puolensa ja rajansa. Mulkkukin on parempi kuin märkä lapanen.
Heikki Soinin juontaman lähetyksen vieraina Ville Lång ja Mikki Kauste.
8.2. Ydinperhe on kuollut (4. lähetys)
Erilaiset uusperheasiat ovat yksi Marja Hintikka Liven fanien eniten toivomista teemoista. Erilaiset perhemuodot ovat nykyisin niin yleisiä, että ne koskettavat tavalla tai toisella kaikkia. Niihin liittyy myös erittäin paljon myyttejä ja tabuja, joihin MHL:n fanit haluavat tarttua.
Suomessa 40 % ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon, mutta todistettavasti muissakin kuin perusperheissä kasvaa ihan tolkun ihmisiä. Ydinperheajattelu on historiallisesti katsottuna nuorta, mutta nykymaailmassa se on silti normi, jonka mukaan monet yhteiskunnan asiat on järjestetty. Marja Hintikka Live haluaa nostaa asian keskusteluun ja muuttaa sen. Ydinperhe on kuollut, uusperhe uusi ydinperhe - eikä perinteisten ydinperhearvojen pohjalta edes voida rakentaa uusperhekäsitettä ja normia!
Uusperhekuvioihin liittyy myös paljon myyttejä ja tabuja, joita julkisesti ei oikein uskalleta tunnustaa. Saduista meille on tuttu ilkeä äitipuoli, mutta muitakin hahmoja löytyy ihan elävästä elämästä. Ilkeiden äitipuolien lisäksi on miehiä, jotka uusperheessä selkeästi pitävät omien biologisten lastensa puolia. On niitäkin, jotka sanovat rakastavansa kaikkia lapsia kuin omiaan, mutta oikeasti tietävät, että rakkaus puolison lapsia kohtaan on huomattavasti keveämpää sorttia kuin omia.
Harvemmin puhutaan (ainakaan omalla nimellä) siitä, että uusperhekuvioihin liittyy myös ihan kivoja juttuja: on omaa aikaa kun lapset ovat puolisolla, voidaan mahdollisesti jopa viettää pariskuntaelämää eli aikaa kahden kesken. Itse asiassa välillä on siistiä elää ilman lapsia! Lapsilla taas on on enemmän läheisiä aikuisia, kun mukaan tulevat exien ja nyxien uudet puolisot, vanhemmat ja vanhempien uudet puolisot. Näin siis siinä tapauksessa, että hommat sujuvat hyvin.
Lähetyksen vieraina Saija-Reetta Kotirinta ja Tuomas Rajala.
15.2. Isovanhemmuus on hukassa (5. lähetys)
Hyvät isovanhemmat ovat pikkulapsiperheen paras selviytymiskeino: he antavat lastenhoito- ja kasvatusapua, kuskaavat harrastuksiin, tekevät ruokaa, siivoavat ja ovat perheen tukena. Tällä hetkellä isovanhemmuuden keskiössä ovat suuret ikäluokat, jotka ovat nyt noin 65 - 70-vuotiaita. Heistä kolmaosa pitää velvollisuutenaan hoitaa pieniä lapsenlapsia ja 76% onkin antanut lastenhoitoapua omille lapsilleen. Tutkijat ovat arvioineet, että isovanhempien tarjoaman lastenhoitoavun arvo on 550 miljoonaa euroa! Hoitoavun lisäksi isovanhemmat tukevat lapsiaan myös rahallisesti. Suuret ikäluokat kokevatkin isovanhemmuuden velvoittavammaksi kuin heidän aikuiset lapsensa.
Läheskään aina apua ei kuitenkaan ole tarjolla. Isovanhemmat asuvat kaukana, ovat huonossa kunnossa tai vielä itse työelämässä ja kiireisiä tai eivät yksinkertaisesti halua olla mukana lastenlasten elämässä. Joskus isovanhemmat kokevat, että he ovat tehtävänsä tehneet, hoitakoon nuoriso itse omat lapsensa - on paljon kivempaa golfata Aurinkorannikolla kuin vaihtaa vaippoja. Joskus taas isovanhemmat tarjoavat avun lisäksi myös tukun neuvoja, arvostelevat ja puuttuvat liikaa perheen elämään, kasvatukseen ja valintoihin.
Toisaalta myös perheillä saattaa olla valtavat vaatimuslistat isovanhemmille: pitäisi olla aina käytettävissä, mutta ei tulla koskaan kutsumatta. Pitäisi hoitaa lapsia, mutta vanhempien säännöillä. Pitäisi olla tukena kasvatuksessa, mutta ei antaa neuvoja. Pitäisi tehdä ruokaa ja siivota, mutta auta armias jos olet siirrellyt astioiden paikkaa.
Omien lasten saaminen muuttaa usein myös aikuisen lapsen suhdetta omiin vanhempiinsa: heitä saattaa ymmärtää entistä paremmin tai huonommin. Erityisesti äidin ja tyttären suhde saattaa lähentyä, mutta toisaalta myös mutkistua entisestään.
Suomalaislapsilla on yhä enemmän elossa olevia isovanhempia: elinikä pitenee, joten lapsilla ja isovanhemmilla on enemmän yhteisiä elinvuosia. Miten voisi löytää sopivan tasapainon isovanhempien, lasten ja lastenlasten suhteessa?
Lähetyksen vieraina Lola Wallinkoski ja Reino Nordin.
22.2. Nakupelle hämmentää (6. lähetys)
“Oletteko puhuneet lapsenne itsetyydytyksestä mitään kotona? Lapsenne tykkää kovasti kosketella itseään muiden nähden.” Kun päiväkodista kysytään lapsen itsetyydytyksestä tai “unnutuksesta”, menee vanhemmilla helposti pasmat sekaisin. Itsetyydytystä, pikkulapsi!
Lasten seksuaalisuudesta ei juuri puhuta, vaikka jo pienet lapset opettelevat tuntemaan kehoaan ja kokeilevat mikä tuntuu hyvältä. Aikuisia lasten seksuaalisuus ahdistaa, koska he katsovat sitä aikuisen näkökulmasta ja yhdistävät seksuaalisuuden seksiin. Lapsille omaan ja toisten kehoon tutustuminen on luonnollista, samanlaista ihmettelyä kuin kaikki muukin.
Lapset vertailevat toistensa pimppiä ja pippeliä siinä kuin pituuttakin. He ottavat oman kehon haltuun, opettelevat mielihyvää, sopivaisuussääntöjä ja itsemääräämisoikeutta. Mitä tykkäät omasta ruumiistasi? Mitä tunnet omaa kehoasi kohtaan? Mitä toisille saa tehdä, mihin koskea? Mikä on sopivaa käytöstä eri tilanteissa? Ruokapöydässä ei esitellä pippeliä eikä julkisilla paikoilla näytetä paljasta peppua, vaikka se olisi kuinka hauskaa.
Mutta miten puhua apsen kanssa luontevasti seksuaalisuudesta ja omasta kehosta - ilman häpeää? Mitä lasten voi antaa tehdä keskenään? Minkä ikäisenä lapsen täytyy jo tajuta, että mitä tahansa ei voi tehdä? Miten sanoa, että halut on ok, mutta tietyt rajat pitää olla?
Asia voi ahdistaa erityisesti silloin, jos aikuinen ei itse ole sinut oman seksuaalisuutensa kanssa. On vaikea puhua asiasta lapsille, jos itsellä on epämukava olo, nolottaa tai pelottaa. Niille joita lapsen seksuaalikasvatus ahdistaa liikaa Väestöliitto on kehittänyt termin “kehontunnekasvatus”. Siihen liittuu myös tunnekasvatus: tunnetko omat tunteesi nimeltä? Tiedätkö, mitä tunteita toisilla on?
Omista solmuista kannattaisi kuitenkin päästä eroon, jotta ei siirrä niitä lapsille. Jos lapsen kehontunnekehitystä onnistuu tukemaan oikein, hän saa myönteisen minäkuvan, arvostaa kehoaan ja tietää mikä on sille hyväksi. Silloin ei tarvitse toimia ulkoisten paineiden tai miellyttämisenhalun takia.
Lähetyksen vieraina Emilia Vuorisalmi ja Abdirahim "Husu" Hussein.
29.2. Mulla ei ole mitään tekemistä! (7. lähetys)
Lasten viihdyttäminen alkaa heti vauvana. Vanhemmat pyörivät (nukkuvan) vauvan ympärillä kuin väkkärät ja leluja on joka lähtöön. Vauvauinti alkaa kolmikuisena ja muskari viimeistään puolivuotiaana. Lapsen kanssa leikitään ja touhutaan, se viedään Muumimaailmaan ja harrastetaan kouluikään mennessä kolmea lajia. Ja jos vahingossa jää joku pieni hetki luppoaikaa, työnnetään lapselle tabletti käteen.
Onko tässä mitään järkeä? Tarvitsevatko lapset jatkuvaa viihdytystä? Viihdyttäminen on vielä niin raskasta ja tylsää! Kuka edes jaksaa leikkiä?
Joutilas vanhemmuus -kirjan kirjoittaja Tom Hodginson kannustaakin vanhempia lopettamaan lasten viihdyttämisen ja jättämään lapsen rauhaan. Hodginsonin mukaan viihdytysrumba on aikuisten keksintö, jota lapset eivät tarvitse. Aikuisten pitäisi luottaa lasten omaan mielikuvitukseen ja kykyyn keksiä tekemistä.
Helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa, kun lapset mankuvat jalkojen juuressa tylsyyttään. Tässäkin tarvitaan vanhemmilta sitkeyttä: kyllä ne jotain keksivät, kun ei itse heti ryhdy ohjelmatoimistoksi.
Toisaalta: vanhemmille toistellaan myös sitä, miten tärkeää on viettää aikaa lapsensa kanssa - että lapset oppivat eniten juuri leikkimällä aikuisten kanssa. Ja lapsethan rakastavat sitä, kun aikuiset lähtevät leikkiin mukaan. Jos jostain niin nykyvanhempia syytetään siitä, että he eivät osaa olla läsnä lastensa elämässä. Onhan se surullista, jos ei viihdy omien lastensa kanssa.
Mitä siis pitäisi tehdä? Olla lasten kanssa vai käskeä heidät leikkimään keskenään? Tuleeko lapsista luovempia, kun he leikkivät aikuisten kanssa vai silloin kun he keksivät leikkinsä itse? Vai onko lopulta kyse siitä, että kun vanhemmat eivät enää itsekään kestä tylsyyttä, ei ymmärretä, miksi lasten pitäisi kestää?
Lähetyksen vieraina kirjailija Paula Noronen ja koripallovalmentaja Hanno Möttölä.
7.3. Pojat ei tanssi balettia (8. lähetys)
Pikkupojat riehuvat. “No, pojat on poikia.” Pikkutytöt riehuvat. “Olkaapas nyt tytöt kiltisti.”
Edellä kuvattu ajatus ja toimintamalli lienevät kaikille kasvattajille tuttuja. Moni haluaisi kasvattaa Ronjia ja Peppejä, raisuja ja reippaita tyttöjä ja herkkiä, ymmärtäväisiä poikia, mutta eihän se ihan niin vain luonnistu. Sukupuoliroolittamista perinteisestä näkökulmasta vastustavakin voi helposti löytää itsensä perinteisestä asetelmasta. Miksi?
Kuinka paljon vaikuttaa se, millainen juuri minun mielestäni on oikeanlainen, sopiva tyttö tai poika? Kuinka paljon vaikuttaa se, mitä olen tästä elämässäni oppinut? Olemmeko historian, perinteen, geenien ja yhteiskuntanormien vankeja? Voiko kukaan tehdä mitään rajoittuneille rooleilla, ja jos, niin kuka? Miten se käytännössä tehdään? Maailma itsessään on överisukupuolittunut, ja tyttö-poika -jaottelua on vaikea murtaa.
Entäpä sitten lapset itse? Viimeistään päiväkotiin mennessä lapsi törmää maailmaan, joka on vahvasti sukupuolittunut. Kun muut leikkivät prinsessaa, haluaa sitä sekin tyttö, jonka kotona vaaleanpunainen on ehdottomasti ollut pannassa. Ja onko tässä sitten jotakin pahaa? Entäpä, jos tyttö itse haluaa olla vaaleanpunaiseen tylliin pukeutunut prinsessa? Kasvattaako siihen suuntaan, jonka itse kokee tärkeäksi vai siihen suuntaan, joka näyttäisi olevan lapselle oikea hänen omaksi itsekseen kasvamisen kannalta?
Sukupuoliroolien kannalta tytöillä saattaa (poikkeuksellisesti) olla jopa helpompaa kuin pojilla, joiden liikkumavara rooleissa on pieni. Emme ihmettele tyttöä, joka leikkii palomiestä, mutta vaaleanpunaiseen prinsessa-asuun pukeutunut poika nostattaa kulmia - ja joutuu hyvin helposti kiusatuksi.
Helpompaa olisi varmasti kaikilla, jos “normaalin” käsite olisi mahdollisimman laaja. Pojat voivat olla herkkiä ja tunteikkaita, tytöt villejä ja tottelemattomia. Se on ihan normaalia.
Vieraina Rosa Meriläinen ja Nopsajalka.
14.3. Sinullakin on lempilapsi (9. lähetys)
“Taas ne tappelee!” Sisarus on usein paras ystävä ja pahin vihollinen. Parhaimmillaan lapset leikkivät yhdessä ja heistä on seuraa toisilleen koko ajan. Kääntöpuolena on jatkuva nahistelu ja kaaos. Kun yhden uhmaikä helpottaa, toisella alkaa uusi. Moni vanhempi huokaakin, että “yhden kanssa oli niin helppoa”. Sisarusten välinen kemia vaikuttaakin koko perheen arkeen ja jaksamiseen.
Ja kun lapsia on useampia, heistä yksi voi tuntua läheisemmältä ja tutummalta - jotenkin vaan, jos nyt ei rakkaammalta niin ainakin helpommalta. Harva kehtaa tai uskaltaa myöntää, että joku lapsista on lempilapsi - mutta usein lapsilla on kuitenkin sellainen kokemus, että joku lapsista on/oli äidin tai isän suosikki. Miten onnistua toimimaan tasapuolisena kasvattajana? Onko se mahdollista? Erityisen vaikeaa se on jos esimerkiksi toinen lapsi on temperamentiltaan “helppo” ja toinen vaativa. Vaikka lempilapsiasiaa ei tunni(u)staisikaan, kannattaa omaan tasapuolisuuteen ja asenteeseen vanhempana kiinnittää huomiota.
Entä mikä on lasten optimaalinen ikäero? Kannattaako lapset tehdä mahdollisimman nopeasti peräkkäin - ikäero jää pieneksi, heistä on seuraa toisilleen ja pikkulapsiaika on kerralla ohi. Vai pitäisikö sittenkin odottaa, että selviää vauva-ajan väsymyksestä ennen kuin lähtee uudelle kierrokselle? Nykyään kun lastenteko aloitetaan myöhemmin, on myös kiire tehdä lapset nopeasti peräkkäin. Väestöliiton tutkija Anna Rotkirch onkin arvostellut sitä, että lapset tehdään liian tiuhaan: vanhemmat uupuvat ja parisuhteet kariutuvat. Väestöliiton perhebarometrin mukaan suomalaisten ihanne lasten ikäerolle on 2v., mutta ihmisen lajityypillinen ikäero metsästäjä-keräilijäkulttuurissa on ollut 3-4 vuotta. Myös nykytutkimusten mukaan olisi parempi, että ikäero olisi suurempi kuin 2v.
Ja kuinka monta lasta on hyvä? Yksi, kaksi, kolme? Entä sukupuoli - saako toivoa tyttöä tai poikaa?
Sisarusten roolit (esikoinen, keskimmäinen, kuopus) on myös kiinnostava teema. Vaikuttaako oma asema lapsuudenperheessä siihen, miten suhtautuu omiin lapsiin? Kuka saa perheessä eniten huomiota: esikoinen, joka on saanut nauttia ensimmäisen ja ainoan lapsen asemasta panostuksineen? Kuopus, jota hemmotellaan? Project Mama on kirjoittanut siitä, miten esikoinen on itse asiassa huonoimmassa asemassa: epävarmat ja osaamattomat vanhemmat tekevät esikoisen kanssa kaikki virheet.
Aiheesta puhumassa Olga Temonen ja Mika Poutala.
21.3. Lomalla kaikki on toisin (10. lähetys)
Loma lähestyy - pääsiäisloma, kesäloma, talviloma. Sama se, koko perheen odotukset ovat tapissa.
Miksi lomaan ladataan niin kovat paineet? Moni toivoo (ainakin salaa) juuri loman tuovan mukanaan syvän kohtaamiseen perheen kanssa, korvaavan arjen laiminlyönnit ja haavat, luovan rentoutta elämään ja vapauttavan arjen paineista. Haaveillaan puhtaasta onnesta, joka tuo muistoja, jotka kantavat lapsen aikuisuuteen saakka. Halutaan elää läpi uudelleen omat kultaiset lapsuusmuistot.
Vaan onko lapsiperheen loma koskaan varsinaisesti lomaa? Lapsentahtisuus ei lomaile. Päivärytmi pitää säilyttää jonkinlaisessa kuosissa, jotteivät pian kaikki kiukuttele. Jos oikein huonosti käy, muuttuu maailman näyttäminen helposti pelkäksi vessan etsimikseksi tavallista hankalammissa olosuhteissa. Ja siinä niin sanotusti "hermo lepää"...
Tokihan on kiva postailla iloisia lomakuvia perheen elämästä ja näyttää muille, kuinka mukavaa ja hauskaa juuri meidän perheellämme on. Vaikka tosiasia onkin, ettei lomaa edes välttämättä pystytä yhdessä viettämään - pitkät lomat ja työelämä kun eivät välttämättä natsaa yhteen parhaalla mahdollisella tavalla, ja vanhemmat lomailevatkin peräkkän.
Loma on helposti lapsiperheen suurimpia satsauksia. joten ei ihme, että pettymys on suuri, kun loma alkaa riidalla, odotukset jäävät yksi toisensa perään täyttymättä täysimääräisinä - ja lopulta on vain helpottunut, kun ihana perheaika viimein päättyy.
Miten lomailla niin, että lopputulos olisi paras mahdollinen koko perheen kannalta? Olisiko toimivin ratkaisu se, että yrittäisi elää elämäänsä niin, että arjessa on pala lomaa aina?
Aiheesta keskustelemassa Jethro Rostedt ja Irina.
Marja Hintikka Liveä emännöi kahden alle kolmivuotiaan äiti Marja Hintikka. Tukenaan hänellä sekä tv:ssä että radiossa ovat järjen ääni, kolmen pojan yh-äiti Jenny Lehtinen sekä intellektuelli, juuri isäksi tullut Heikki Soini. Lisäksi mukana on julkkisvieraita, joilla on painavaa asiaa ja yllättäviä mielipiteitä lapsista, kasvatuksesta tai parisuhteesta.
Tule yleisöksi Marja Hintikka Liven suoraan lähetykseen!
Marja Hintikka Live
Yle TV2 maanantaisin klo 21, uusinnat to 14.30, la 11.30 ja su 23.15, Yle Areenassa vuoden ajan.
Yle Puhe tiistaisin klo 16, uusinta la klo 12
yle.fi/mhl
#yleMHL
MHL Facebookissa
MHL Twitterissä
MHL Instagramissa
Mitä Marja Hintikka Livessä käsiteltiin 1. kaudella syksyllä 2015? Lue lisää ja katso jaksot!
Lisää ohjelmasta
