Hyppää pääsisältöön

Miljardien vuosien evoluution lopputulema: Töppöhörö, pieni vihainen mies

Juha Hurme: Töppöhörö. Kansalllisteatterissa näyttelevät Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov.
Juha Hurme: Töppöhörö. Kansalllisteatterissa näyttelevät Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov. Kuva: Tuomo Manninen Juha Hurme,töppöhörö,Suomen Kansallisteatteri

Pieni mies suurella näyttämöllä, pieni ihminen suuressa maailmankaikkeudessa. Juha Hurmeen Kansallisteatteriin ohjaama ja kirjoittama Töppöhörö on yhden miehen kaksituntinen monologi, jossa osan repliikeistä tosin puhuu samaisen kaverin juoppoharha, omatunto, mikä lie Helinä-keiju.

Päähenkilön nimi on Viki. Hän kertoo jääneensä työelämän ulkopuolelle etsiäkseen seuraavaa projektiaan. Hän on siis syrjäytynyt, alkoholisoitunut luuseri. Enimmän aikansa Viki käyttää vihaamiseen. Hän parjaa kaikkea ja kaikkia. Häneltä löytyy mielipide ja varma totuus niin maahanmuuttajista, homoista, naisista, miehistä, urheilusta, Mannerheimista, ruuasta kuin taiteestakin. Hän solvaa, uhoaa, kirjoittaa nimetöntä vihapostia verkkoon, hajottaa ex-vaimon haltuun jääneen kesämökin palasiksi. Hän on kaikkien alojen asiantuntija.

Viki on kaikkien alojen asiantuntija.

Vikiä näyttelee Jarkko Lahti, joka on ypöyksin isolla – todella isolla, lava on auki peräseinään asti – näyttämöllä koko ensimmäisen tunnin ajan. Aikamoisen rohkea valinta ohjaajalta. Mutta Lahti kannattelee tarinaa, pitää mielenkiinnon yllä. Hänellä on ketterä kieli ja elekieli, ja intensiteetti enimmän aikaa säilyy. Viha virtaa ja vyöryy aiheesta toiseen.

Näyttämön tyhjyys tukee tarinaa. Vikin yksinäisyys, hänen lapsellisuutensa korostuu aukean tyhjyyden keskellä. Lähestulkoon ainoa lavaste-elementti on jättimäinen tuoli, jonne Viki välillä kipuaa. Sekin lisää vaikutelmaa siitä, että henkisessä lastenkamarissa ollaan.

Ensimmäisen puoliajan päätyttyä oli silti tunne, että nyt täytyy tapahtua jokin muutos. Jotain lisää, jotain uutta on tultava.

Juha Hurmeen Töppöhörö, Kansallisteatteri. Näyttelijä Jarkko Lahti.
Juha Hurmeen Töppöhörö, Kansallisteatteri. Näyttelijä Jarkko Lahti. Kuva: Tuomo Manninen Juha Hurme

Onko joku muuten kuullut ennen sanaa ”töppöhörö?” Näytelmässä sana vilahtaa kerran, se ilmeisesti tarkoittaa jonkinlaista tolloa, tumpeloa, tallukkaa, tomppelia, höpöä.

Hurmeella on omanlaisensa kieli. Käsiohjelmassa hänen mainitaan harrastavan ikivanhaa kirjallisuutta, ja sen kuulee. Sanojen poljento on maanläheistä, täynnä kulttuurisia viittauksia, sopivasti sovellettuja lentäviä lauseita. Vikin vuolas puhe lainaa yhtälailla Väinö Linnalta kuin Aku Ankaltakin.

Eräs ystäväni kritisoi juuri näytelmän kieltä: hänestä Viki puhui ”hurmetta”, eikä ”vikiä”. Eikä ystäväni uskonut, että Vikin kaltainen tyyppi voisi puhua tuollaista kieltä.

Väliajalla esityksestä keskusteltaessa toinen tuttava kritisoi sitä, että Vikin näkemykset maailmasta ovat liian ennalta-arvattavia, liian moneen kertaa kuultuja. Ehkä niin: aikamoinen perus-junttura ja perusrasisti-homofoobikko-lihansyöjä-machoäijä perusennakkoluuloineen Viki on. Minua kliseisyys ei oikeastaan häirinnyt. Aloin ymmärtää Vikin ajattelua – en ajatuksia! – sitä, miten joku ihminen voi olla noin johdonmukainen vihassaan. Ja mikä parasta: näin yhtäkkiä itseni, Helsingissä asuvan kulttuuritoimittajan, Vikin silmin. Nauroin mielikuvalle niin että vatsaan sattui.

Juha Hurme: Töppöhörö. Kansalllisteatterissa näyttelevät Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov.
Juha Hurme: Töppöhörö. Kansalllisteatterissa näyttelevät Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov. Kuva: Tuomo Manninen töppöhörö,Juha Hurme,Suomen Kansallisteatteri

Toinen puoliaika toi muutoksen. Joka mielestäni toimi ja ei toiminut.

Näyttämölle tupsahtaa nyt alussa mainittu harhakuvajainen, kaunis ja hento tyttö, joka kertoo Vikille millainen maailma on. Alina Tomnikov näyttelee keiju-hallusinaatiota keveästi, hän puhuu, tanssii ja askeltaa kuin tyystin painoton marionetti. Koreografiat on suunnitellut Hanna Brotherus.

Tomnikovin hahmo jätti ristiriitaisen fiiliksen. Toisaalta hahmo on raikas, selkeä, ihana. Hän kertoo Vikille lempeästi kuin lapselle, millainen tämä maailmamme on. Miksi ihminen on sellainen kuin on. Keijun selitykset ovat hyvin hurmemaisia ja hurmaavia, kuten vaikkapa esihistoriasta ammentava analyysi siitä, miksi Viki rakastaa television kokkiohjelmia.

Vikin uho romahtaa, hän paljastaa surkeutensa syvät syyt.

Esitykseen tulee keijun mukana uusia tasoja. Vikin uho romahtaa, hän paljastaa surkeutensa syvät syyt. Yhtäkkiä hänestä tulee samastuttava, säälittävä raasu, joka vihaa ja uhoaa, ettei luhistuisi lopullisesti.

Silti vähäsen pitkästyin. Keiju-olennon esitelmöimä ihmiskunnan historia alkoi puuduttaa. Sama tarina kosketti enemmän, kun luin sen illalla kotona käsiohjelmasta. Olisin kaivannut enemmän kommunikaatiota kahden hahmon välille, vähemmän luennointia.

Töppöhörö on saanut varsin ristiriitaisen vastaanoton. ”Töppöhörö on kliseinen ja väsähtänyt, välillä kiusallisuuteen asti”, toteaa Tuomas Kaseva Helsingin Sanomissa. ”Raju ja rujo näytelmä tarjoaa uutta näkökulmaa päivänpolttaviin vitsauksiin”, kiittää Anu Puska Savon Sanomissa.

Enemmän kuin teatterilta, Töppöhörö tuntuu itseasiassa saarnalta tai oppitunnilta. Minulle tämä saarna teki kyllä hyvää: nykyisyytemme ongelmineen ja jankkaavine kiistoineen löysi väläyksenomaisesti paikkansa universumissa, elämän ihmeen pikkuriikkisenä, hetkellisenä vaiheena.

Juha Hurme: Töppöhörö. Kansalllisteatterissa näyttelevät Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov.
Juha Hurme: Töppöhörö. Kansalllisteatterissa näyttelevät Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov. Kuva: Tuomo Manninen Juha Hurme,Jarkko Lahti,kansallisteatteri

Otetaan lopuksi sitaatti Hurmeelta, käsiohjelmasta. Aiheena on tässä se, miten merkittäviä sanat ovat.

”Eräs suuri globaali väittely on koskenut sanan ”jumala” merkitystä. Tästä asiasta on tunnetusti sodittu ja edelleenkin soditaan. Miljoonien, ehkä miljardien ihmislasten verenvuodatuksen syy: mitä tuolla sanalla tarkoitetaan. Eläimillä on helpompaa. Ne ovat reiluja ja tappavat syödäkseen ja lisääntyäkseen. Ihminen tappaa selvittääkseen sanastonsa.”

Sellainen laji, tämä ihminen.

Kansallisteatteri: Töppöhörö. Ohjaus Juha Hurme ja Hanna Brotherus. Lavastus Matti Rasi ja Juha Hurme. Valosuunnittelu Matti Tiilama, äänisuunnittelu Raine Ahonen. Rooleissa Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov. Kantaesitys oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 28.1.2016.

Kulttuuricocktail: Sebastian Tynkkynen: Kansallisteatterin Töppöhörö on parhaimpia huumoriesityksiä, joita olen nähnyt!

Penkkitaiteilija

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Seitsemän nuorta kapinallista

    Seitsemän veljeksen uudet tulkinnat

    Mitä jos ei luettaisikaan Seitsemää veljestä suomalaisen 1800-luvun talonpoikaiselämän roisina kuvauksena, vaan tulkittaisiin veljeksiä yhteisöön sopeutumattomina kapinallisina tai peräti hylkiöinä, muukalaisina ja suvaitsevaisuuden opettajina. Saitko sinäkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin luettavaksesi äidinkielen tunnilla?

  • Purevan hauska Huovinen

    Veikko Huovisen huumori ei ole hampaatonta

    Veikko Huovinen oli vain 24-vuotias luodessaan korpifilosofi Konsta Pylkkäsen. Havukka-ahon ajattelija saattaisi olla rasittava kaveri oikeassa elämässä, mutta kirjallisena hahmona hän on täydellinen.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Yleisö on äänestänyt Vuosisadan kirjaksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Onnea, Sinuhe! Voittaja julkistettiin Vuosisadan kulttuurigaalassa 18.10.2017. Toiseksi eniten ääniä sai Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja kolmanneksi Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla.

  • Kuinka helppoa olikaan hermostuttaa kaikki! Avaruusromua 22.10.2017

    Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki?

    Ne olivat laitteita, joilla oli helppo saada läheiset raivon partaalle. Niissä oli usein normaalia pienempi pianokoskettimisto, jonkin verran automatiikkaa ja melko hupaisia soundeja. Ne olivat pieniä muovisia kosketinsoittimia. Varsinkin 1980- ja 90-luvuilla niihin törmäsi siellä täällä. Useimmiten niiden nimi oli Casio. Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki? Entä kun musiikkia tehdään kolmella rikkakasvilla? Miltä kuulostavat pujo, hevonhierakka ja pelto-ohdake? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Virolainen muusikko Raul Saaremets muistelee karua neuvostoaikaa: “Oikeus musiikkiin riistettiin minulta”

    Melodija-levy-yhtiö päätti mitä Virossa kuunneltiin.

    Neuvostoliitossa musiikkia tuotettiin vain valtiovallan tarkan kontrollin alla. Vuonna 1964 perustettiin kulttuuriministeriön alainen Melodija, joka oli maan ainoa levy-yhtiö lähes 30 vuotta. Sen alaisuudessa toimi käytännössä koko musiikkiteollisuus: levytysstudiot, levyjen valmistus ja jakelu, levykaupat sekä promootio.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 5: Ensimmäinen kosketus

    Jonni Roos tekee ensimmmäiset sahaukset ja höyläykset.

    Puutavaraa hankittuani, aihioita katseltuani ja luettuani kitaranrakennusta koskevia kirjoja koitti vihdoin sitten se odotettu päivä, jolloin astuin ensi kertaa Omnian Nikkariverstaan ovesta sisään.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 6: Parhaat mahdolliset neuvot

    Jonni Roos saa neuvoja kitaranrakentamiseen Kari Niemiseltä.

    Koska olen aloittelija, tarvitsen parhaat mahdolliset neuvot. Kitaranrakentaja Kari Nieminen tekee Versoul-tuotemerkillä kitaroita maailman huipulle. Mm. Rolling Stonesin Ronnie Woodilla ja ZZ Topin Billy Gibbonsilla on useita Niemisen rakentamia kitaroita. Kari koputtelee tuomaani ruusupuuotelaudan aihiota, ja kuuntelee. Helähdys on soiva ja se soi melko korkealta.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 4: Puutavarakaupassa

    Jonni Roos menee ihan oikeaan puutavaramyymälään.

    Kerroin aikaisemmassa blogauksessani, että ostin kitaran rungon valmiiksi höylättynä ja liimattuna lankunpalana, ja sain vielä lisäksi kolme pitkälle tehtyä runkoaihiota kaupan päälle. Stratocaster- ja telecaster -tyyppiset kitarat tehdään usein lepästä, ja ostamani lankku on kotimaista tervaleppää. Kaulaan tarvitaan kuitenkin kovempaa ja jäykempää puuta, ja näissä kitaroissa tyypillinen kaulapuu on vaahtera.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 3: Työkaluja, neuvoja ja kirjallisuutta

    Jonni Roos kertoo, mistä löysi kitaranrakennustietoa.

    Olen jo muutamien vuosien ajan ostanut halvalla eteen tulevia puutyökaluja ilman sen kummempaa tarkoitusta. Päätettyäni rakentaa kitaran, uskoin niille tulevan käyttöä. Autotallin perukoilla minulla oli avaamaton käsisirkkeli pakkauksessaan, pienehkö yläjyrsin, pienoispora ja akkuporakone. Rakentamisen alkuvaiheessa näiden käyttökelpoisuus kitaranrakennukseen oli kuitenkin minulle epäselvää.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 2: Lentävä lähtö

    Jonni Roos ostaa runkoaihion ensimmäiseen kitaraansa.

    Kitaranrakennukseni sai lentävän lähdön. Muusikoiden.net -ilmoituspalastalla Esa ilmoitti myyvänsä kitaran rungoksi soveltuvan palan tervaleppää.

  • Rakenna oma soitin - osallistu KulttuuriCocktailin rakennushaasteeseen!

    Rakenna soitin - ja näytä meille mitä rakennat!

    Sinäkin voit rakentaa soittimen! Aloita nyt, ja lähetä meille päivityksiä siitä, miten rakentaminen edistyy. Tammikuun loppuun mennessä kutsumme rakentamiseen osallistuneet Ylen tiloihin Pasilaan, jossa ihmettelemme valmistuneita soittimia yhdessä. Soitin voi olla mikä tahansa soiva peli. Tee vaikka rumpu, triangeli tai kitara!