Satu Kurvinen
Yle
”Pikku-Hukka oli muuttanut Örebrohon”, toteaa Leena Pöysti mikrofoniin Putki-Paulan äänellä. Hihitämme. ”Miksi tää naurattaa mua?” Erja Manto puistelee päätään. Äänitarkkailija hymähtää. Aluksi minä tuskailen yksin työhuoneellani. Luon henkilön, jolla on koettelemus: putkiremontti. Muutot, remonttisanasto, kaipuu, menneisyys, nykyisyys. Henkilölläni on esikuva elämän kaaostilanteisiin: kosmonautti Valentina Tereshkova, ensimmäinen nainen avaruudessa. Kirjoitan kaksikymmentä kohtausta Putki-Paulan elämän tästä kohdasta ja siitä, millaisin ajatuksin hän koettelemuksensa vastaanottaa ja läpikäy. Lähetän viitisenkymmentä liuskaani Radioteatteriin. ”Kyllähän nää on ihania”, ohjaaja-tuottaja kuittaa. Helpotus!
Studiossa henkilöni herää eloon, saa oman äänen ja luonteen. Vähän erilaisen kuin paperilla. Putki-Paulan pohdinnat avartuvat ja monipuolistuvat. Ohjaaja ohjaa, näyttelijä näyttelee. Välillä pöytä kolahtaa ja otetaan uusiksi. Minä kuuntelen ja ihmettelen. Nythän tämä toimii. Putki-Paula seurasi minua viime vuoden keväästä joulukuun alkuun saakka. Ennen kesää kirjoitin neljä ensimmäistä Putki-Paulaa. Vein hänet vinttiin, sieltä löytyi suutelulista. Sitten tuli kesä ja kesän jälkeen alkusyksyn muut kiireet, muun muassa Wenla Männistö –kuunnelman äänitykset ja Kerkko Koskisen laulujen studiosessiot.
Putki-Paula jäi taka-alalle. Kun tuli aika taas tarttua Putki-Paulaan, minun piti tosissani kaivautua hänen sielunelämäänsä. Millainen hän oikeastaan on, ihmisenä? Tätä pohdiskelimme tuottajan kanssa siinä vaiheessa, kun piti löytää rooliin sopiva näyttelijä. ”Tavallaan nuorekas ihminen, jolla voi olla vielä uusia alkuja, mutta ei mikään nuori hempukka.
Tyyppi, jolla on ollut raflaavampi nuoruus mutta vähän nynnerö nykyvaihe
Näyttelijän pitäisi osata tehdä temput tässä eli jotenkin "ymmärtää" Paulan ristiriitaisuutta. Toisaalta Paula on pidättyväisehkö pedantti mutta toisaalta kaoottinen ihminen joka ainakin sisäisesti pystyy repäisemäänkin”, pyörittelin sähköpostiviestissäni Mantolle.
Löytyi Leena Pöysti. Hänen syvä äänensä tekee hömelöstä Putki-Paulastani jotenkin älykkäämmän tuntuisen. Ja kun Pöysti replikoi kosmonautti Valentina Tereshkovana, siirryn suoraan 1960-luvun neuvostonostalgiaan. Minun Putki-Paulani on Paula Putkonen, nainen putkiremontin kurimuksessa.
Hän pakkaa, kierrättää, muovittaa, kelmuttaa ja muuttaa väliaikaisyksiöön puutarhakaupunginosaan
Hän kohtaa uusia ihmisiä, kuten filosofipoika Jami Paulin ja sähkömies JiiPeen. JiiPeestä tulee Leena Pöystin käsittelyssä hämmentävän reilun oloinen miekkonen.
Puolitoista tuntia mennyt. Kymmenen ensimmäistä ikkujuttua on äänitetty. Ennen Epookkikampaus-monologia Pöysti käy tarkkaamossa kuuntelemassa älypuhelimeltaan Sannin ‘2080-luvulla’ –biisiä. Hän hyräilee ja koettaa omaksua rytmin. “Tää kampaamokohtaus on niin nöyryyttävä”, puhisee Pöysti lähtiessään tarkkaamosta studioon.
Pihajuhlat-kohtauksessa ohjaaja huokaa: “Voi sitä ulkopuolisuuden määrää tällä ihmisellä!” Jään miettimään. Mutta eikö Putki-Paula nimenomaan viihdy yksin? Eikö hän yritä selittää sitä, että yksin seisoskelu on ongelma vasta siinä kohtaa, kun alkaa miettiä, miltä se muiden silmissä näyttää. Otamme vielä uusiksi hibernaatiohössäkkä-kohdan, jossa Paula luettelee, mitä ottaisi mukaan talviunille.
Seuraavana päivänä saan sähköpostissa Putki-Paulan pressikuvan.
”Se on niin suloinen tarina, Paula niin liikuttava henkilö”, tuottaja summaa.
Ai! Suloinen! Minusta välillä myös rasittava ja omituinen.
Hassukin. Mutta kuulija päättää.
Riina Katajavuori
Putki-Paulan kirjoittaja
