Vantaan taidemuseo vaihtoi nimensä, taiteellisen tarjonnan ja myy jatkossa vieraille spraymaaleja.
Graffitien asema taidemaailmassa herättää edelleen paljon keskustelua. Mielipiteet siitä, ovatko graffitit oikeaa taidetta vai eivät, vaihtelevat. Helmikuun lopussa graffitit saavat uuden jalansijan taidepiireissä, kun Vantaan kaupungin taidemuseo Artsi avaa ovensa. Se on Suomen ensimmäinen katutaiteeseen, graffiteihin sekä performansseihin erikoistunut museo.
Artsin kokoelmaan kuuluu noin 10 000 taideteosta. Museon johtajan Kati Huovinmaan mukaan myös vierailijat pääsevät Artsissa toteuttamaan itseään katutaiteen keinoin. Arstin avajaisviikonloppuna 27.2.–28.2. yleisö voi osallistua graffitikirjaintyöpajaan.
- Kuinka monissa museoissa voi käydä piknikillä tai tehdä omia graffiteja, Huovinmaa kysyy.
Yksi museon kiinnostavimmista taideteoksista on rock-kuvaaja Ville Juurikkalan valokuva maassa makaavasta muusikko Jussi 69:stä. Teos tullaan teippaamaan ilmastointiteipillä museon lattiaan, ja sen päältä voi halutessaan kävellä.
"Onhan nuo ihan huikeita"
Jokaisella museolla on tunnetusti omat monalisansa, eli silmäteränsä. Artsin johtajan Kati Huovinmaan suosikit ovat selvät.
- Onhan nuo EGS:n ja Traman graffitit aivan huikeita. Meidän kokoelmaan kuuluu kuitenkin niin monia teoksia eri taiteenaloilta ja taiteilijoilta, että kyllä niitä helmiä löytyy todella paljon, Huovinmaa sanoo.
Katutaide yhdistetään usein esimerkiksi hip hop -kulttuuriin ja sitä kautta tietyn sukupolven jutuksi. Artsissa ollaan kuitenkin jo pohdittu, kuinka esimerkiksi graffitit saataisiin levitettyä kaikkiin ikäpolviin.
- Toukokuussa järjestämme tapahtuman, jonka tavoitteena on saada mummot ja vaaritkin maalaamaan. Nythän jo vanhemmatkin käyvät maalaamassa meidän graffitiseinällä, Huovinmaa sanoo.
_Korjattu: 12.2. klo: 16:27. Artsissa voi osallistua avajaisviikonloppuna 27.2.–28.2. graffittikirjaintyöpajaan, eikä kokeilla graffitimaalaamista, kuten juttussa aikaisemmin sanottiin._
Lue myös:
Ensimmäinen kattava graffiti-tutkimus julki: Yllättävä tulos