Hyppää pääsisältöön

Suomi-levyt Euroopan radioiden tehosoitossa - Helmikuun World Music Top 10

Kimmo Pohjonen
Harmonikkataiteilija saapumassa haastatteluun vuoden 1964 Mersulla, jolla hän kuskasi Kimmo Pohjosen humppayhtyettä 1970-luvulla Kimmo Pohjonen Kuva: Harri Tuominen Kimmo Pohjonen

Mahtaako suomalaisia maailmanmusiikkilevyjä olla soitettu koskaan näin taajaan Euroopan radiokanavilla? Harri Tuominen esittelee videoina tammikuun World Music Charts Europen albumit.

Kimmo Pohjonen paistattelee jo toista kuukautta alan tärkeimmän listan ykkösenä. Ja rajantakaisesta Karjalasta ammentavat Värttinä sekä Suistamon Soitto parantavat sijoituksiaan. Peräti kuusi uutuutta on noussut listalle. Harvinaista kyllä, vain kolme levyistä on Euroopan ulkopuolelta.

1. Sensitive Skin - Kimmo Pohjonen, Suomi

(Edellinen sijoitus listalla: 1)

Kimmo Pohjosen albumi Sensitive Skin on jämähtänyt komeasti WMCE-radiolistan paalupaikalle. Tärkeimmän maailmanmusiikkilehden Songlinesin arvostelussa se sai täydet viisi tähteä – ja dokumentti-elokuva Soundbreakerille annettiin neljä tähteä viidestä. Tuore video kappaleesta Serenity näyttää osan levyn vierailijoista: maailmankuulun Kronos-jousikvartetin, lyömäsoittaja Samuli Kosmisen ja Kimmon laulajatyttäret Inka ja Saana Pohjosen.

2. Esperanto - Dimitris Mystakidis, Kreikka

(Edellinen sijoitus listalla: 8)

Dimitris Mystakidis soittaa kreikkalaisen rebetika-tyylin klassikoita ei busukilla, kuten on totuttu, vaan kitaralla. Levylleen hän on valinnut yli 50-vuotta vanhoja satamakaupunkien alamaailman kapakkalauluja. Esperanto-levynsä laulusolistit ovat Kreikan tunnetuimpia. Videolla nähdään kahdeksanminuuttinen kooste albumin joulukuisesta julkaisukonsertista ateenalaisessa teatterissa.

3. Viena - Värttinä, Suomi

(Edellinen sijoitus listalla: 4)

Suomalaisen kansanmusiikin kansainvälinen lippulaiva Värttinä vieraili Vienan Karjalan runokylissä Kalevalan alkulähteillä toissa kesänä. Rajan takana he tapasivat viimeisiä elossa olevia runonlaulajia. Näistä kokemuksista on syntynyt yhtyeen 13. albumi Viena, akustisempi kuin vuosikymmeniin. Ja historiaa Värttinällä jo piisaa: Rääkkylässä 33 vuotta sitten perustettu yhtye löi läpi neljännesvuosisata sitten Oi dai –LP:llä. Videolla Värttinä tapaa Vienan runomummoja.

4. The Tambourine Man - Xabier Díaz & Adufeiras de Salitre, Espanja

(Edellinen sijoitus listalla: 24)

Espanjan suuntaan matkustetaan paljon, mutta Galicia, maan vehreä luoteisrannikko unohtuu usein. Mutta jo pelkästään maagisen omaperäisen nykykansanmusiikin takia sinne kannattaa mennä. Upean albumin galicialaista perinnemusiikkia ovat julkaisseet lempeä-ääninen laulaja Xabier Diaz ja naiskuoro Adufeiras de Salitre. Ja muutakin väkeä riittää, on 11 lyömäsoittajaa ja kuuluisa hanuristi Kepa Hunkera. Video on tehty singlekappaleesta Cantiga da Montaña.

5. Saját Gyűjtés – Own Collection Work - Buda Folk Band, Unkari

(Edellinen sijoitus listalla: 13)

Unkarissa kansanmusiikki on kova sana, jo klassikot Zoltán Kodály ja Béla Bartók huomasivat sen. 1970-luvulla heimoveljet keksivät táncház-tanssitaloliikken elävöittämään valtion tuolloin tukemaa museoitua tyyliä. Kohta 10 vuotta soittaneen arvostetun Buda Folk Bandin uusi levy Saját Gyűjtés – Own Collection Work on hyvä esimerkki táncház-liikken toisen polven kyvyistä. Road movie -videolla kuvataan reissua Unkarin Miskolcista Portugaliin Buda Folk Bandin Tengerpart-kappaleen soidessa.

6. Hüsn-ü avare - Hüsnü Şenlendirici, Turkki

(Edellinen sijoitus listalla: -)

Merkkimuusikko Turkissa on nelikymppinen klarinetisti Hüsnü Şen-len-dirici. Kolmannella sooloveyllään Hüsn-ü avare hän soittaa viihteellisiä versioitaan muiden sävellyksistä, onhan levy-yhtiönä varman päälle pelaava ylikansallinen Sony. Mukana ei kuitenkaan ole puhkikuluneita länsimaisia pop-hittejä, vaan muiden mukana flamenco-kitaristikuninkaan Paco de Lucian melodia Tuana. Video on tehty levyn nimikappaleesta Avare.

7. Wotan – A Contemporary Ethnic Celebration - Estusha, Meksiko

(Edellinen sijoitus listalla: -)

Elektronista etnisyyttä esittää meksikolainen laulaja nimeltä Estusha. Hän esiintyy niukalla kokoonpanolla, vain dj:n, lyömäsoittajan ja taustavideoiden värittämänä. Pitkän uran tehneen naisen seitsemännen albumin innoittajina ovat meso-amerikkalaiset ja intiaanien seremoniat. Albumin nimi Wotan kyllä viittaa muinaiseen germaanien ylijumalaan, joka seikkailee väkevästi Wagnerin Ring-oopperasarjassa väkevästi. Videoraidan nimi on Paranaue.

8. Zukva – Sevdah from Bosnia’s Finest - Divanhana, Bosnia-Hetsegovina

(Edellinen sijoitus listalla: -)

Divanhana-yhtye esittää Balkanin alueen fuusiomusiikkia taitavalla tavalla. Kotoisin he ovat Bosnia-Hetsegovinan pääkaupungista Sarajevosta. Seitsemän vuotta toimineen Divanhanan tyyli on lievästi jazzinnettua romanttisen räytyvää Bosnian fadoa eli sevdahia tai sevdalinkaa. Joulun alla julkaistuun videoon on kerätty pätkiä tv-haastattelusta ja tämän uusimman Zukva – Sevdah from Bosnia’s Finest -levyn äänityksistä.

9. Renascence – Kandia Kouyaté, Mali

(Edellinen sijoitus listalla: 2)

Majesteettisen malilaisen Kandia Kouyatén lisänimi Vaarallinen viittaa huimaukseen, jopa pyörtymiseen, joihin on totuttu rouvan esiintyessä kotikonnuilla Länsi-Afrikassa. Suosiosta siellä kertoo se, että rikkaiden ihailijoiden lahjat ulottuvat autoista lentokoneeseen. Vakavasta halvauksesta toipumisen jälkeen ilmestynyt, jälleensyntymäksi (Renascence) nimetty albumi on ollut loppuvuoden menestyneimpiä. Mali Ba -videokappaleen esityksessä voi ihailla naiskotijoukkojen koristeellista kannustusta.

10. Palm-Wine Music in the 21st Century - Koo Nimo, Ghana)

(Edellinen sijoitus listalla: -)

Ghanalainen veteraani nimeltä Koo Nimo esittää palmuviinimusiikkia, ikivanhaa Länsi.afrikan englanninkielisissä maissa suosittua akustista tyyliä. Tälle levylle Koo Nimo äänitti keikkansa viime syksynä Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Tarinankertoja-tyylisen albumin nimi on Palm-Wine Music in the 21st Century. Videolla soittaa Koo Nimon Palmwine-kvartetti Hollannin pitkäikäisellä Hertmen Afrikka-festivaaleilla.

World Music Charts Europe

Kun 1980-luvun lopulla länsimaissa heräsi kiinnostus epätyypillisten maiden perinnepitoiseen pop-musiikkiin, sellaisiin artisteihin kuin Youssou N’Dour, Nusrat Fateh Ali Khan tai Gypsy Kings, ilmiön markkinointitermiksi keksittiin world music. Se suomennettiin oitis maailmanmusiikiksi.

Vuonna 1991 Euroopan yleisradiounioni EBU alkoi seurata maailmanmusiikin saamaa radiosoittoa. Kuukausittaisen listan nimeksi tuli World Music Charts Europe.

Miten WMCE sitten kerätään? Niin, että puolen sataa radiotoimittajaa noin 25 maasta (ne, joilla on säännöllinen world music –ohjelma) lähettää kerran kuussa listan kymmenestä eniten soittamastaan alan albumista pääkallonpaikalle Berliiniin. Siellä nämä listat ynnätään saksalaisella täsmällisyydellä: uusi lista, sen Top 20 julkaistaan kuukauden ensimmäisenä päivänä WMCE-verkkosivulla. Siellä voi katsella myös alan linkkejä, listapaneelin kokoonpanoa tai menneiden vuosien listoja jo miltei neljännesvuosisadan taakse.

WMCE-lista on hyvin arvostettu ja seurattu alan piireissä. Listapaneelin ainoa suomenkielinen jäsen Harri Tuominen soittaa raidan jokaiselta Top 10 -albumilta joka kuun ensimmäisenä tiistaina Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelmassa.

Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma joka tiistai, klo 20.30-21.30, Yle Radio 1 & Yle Areena

Kommentit
  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua