Hyppää pääsisältöön

Virtuoosiklarinetistin uudet vaatteet

Martin Fröstillä on kunnianhimoinen konserttiprojekti, nimeltään ei vähempää kuin Genesis. Hän pyrkii tutkimaan siinä tanssin ja folkin inspiroimaa musiikkia, niin hengellistä, vakavaa kuin viihteellistä, yli vuosisatojen. Tuon työn hedelmiä korjaa Sony Classicalin julkaisema uutuslevy nimeltään Roots. Vahva, ensiluokkainen lopputulos ei poista sitä ilmeistä seikkaa, että musiikin juurien sijaan polttopisteenä ja punaisena lankana levyllä on ennen kaikkea Martin Fröst itse.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Ajatus läpi musiikinhistorian ulottuvista juurista on houkutteleva, ja tavallaan niistähän nykypäivän musiikin puu imee voimansa. Levyllään Martin Fröst esiintyy lukuisien taitavien taiteilijoiden kanssa esittäen musiikkia antiikista nykypäivään.

Vahva muusikko kun on, Fröst ei malta koskaan pysyä kaukana musiikin pinnasta, vaan rientää surffaamaan sen aalloilla joka raidalla; jotta asiasta ei jää epäselvyyttä, tämä todella on Martin Fröstin soololevy, jonka musiikillinen aines kietoutuu hänen persoonansa ympärille. Ylevästä Genesis-missiostaan huolimatta Martin Fröst on ensisijaisesti Martin Fröst.

Totta kai Martin Fröst on taitava, luova muusikko, joka valmiiksi sävelletyn kuulostamaan yhtä spontaanilta kuin hetkessä luodun, improvisoidun. Totuus kuitenkin on, että Fröstin uutukaisessa on kaikesta virtuoosisuudesta, värikkyydestä ja sujuvuudesta huolimatta jotain tapettimaista, enemmän nättiä kuin hätkähdyttävää tai syvää.

Vai onko vain niin, että Fröstin kaltaisen taiturin ja klarinettitaikurin luovuus ei vetoa minuun? Vastaan itse: ei, kyllä se vetoaa. Muun muassa Fröstin ja Janine Jansenin vetämän jousikvartetin taannoinen levytys Brahmsin Klarinettikvintetosta BIS:lle oli parasta mitä kuvitella saattaa. Mutta jos nykysolisti luo ohjelman yksittäistä osista sekä lyhyistä teoksista Hildegardilta, Telemannilta, Crusellilta, Brahmsilta, Bartókilta, Fallalta ja Hillborgilta, odottaisin niiden välille sidoksia, yhtenäisyyttä luovaa tarinankerrontaa: improvisoituja välikkeitä, oivaltavia lainauksia, vapaata assosiointia... nyt tuon kaltaisia yhteyksiä syntyy vain satunnaisesti, lähinnä levyn loppupuolella, jossa kansanlaulu ja -tanssi yhdistyvät Anders Hillborgin vetäviin pikkukappaleisiin.

Muutoin teoksia sitoo yhteen lähinnä se, että koko komeus on sovitettu orkesterille sekä juuri Fröstille. Hauska vitsi on käyttää sovituksissa mukana cimbalomia, kuten Roland Pöntinen tekee sovituksessaan Brahmsin Unkarilaisesta tanssista nro 14, tai kuten Jonas Dominique tekee sovituksessaan Béla Bartókin Romanialaisista kansantansseista—viimeksi mainitussa on muuten aitoa uudelleen luomisen, löytämisen voimaa. Vastaavanlaista luovaa musiikin muokkausta vilahtelee siellä täällä, kiitos sovittajien. Ja onhan Fröst järisyttävän hyvä klarinetisti, eli yksityiskohdiltaan levy on ensiluokkainen.

“Martin Fröst: Roots”. - Musiikkia antiikista nykypäivään sovitettuna klarinetille ja orkesterille. - Martin Fröst, klarinetti ja musiikin johto, Andrej Power, viulu, Olof Wendel, cimbalom, Jan Bengtson, huilu, ja Adolf Fredrikin tyttökuoro sekä Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri. (Sony Classical, 88875065292)

Kuuntele Uudet levyt 12.2.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • Riemastuttava oopperalöytö!

    Levyarvio

    Provinsiaalisen uran tehneen sveitsiläisen kapellimestarin, säveltäjän ja opettajan Richard Fluryn ensimmäinen ooppera, yksinäytöksinen ”Firenzeläinen tragedia” valmistui vuonna 1928 ja sai kantaesityksessään Solothurnissa Pohjois-Sveitsissä seuraavana keväänä varsin myönteisen vastaanoton lehdistöltä. Eipä ihme: hieman yli kolmekymmenvuotiaan paikallisen säveltämäksi se on suorastaan nerokas vetäen vertaansa selvästi esikuvallisen Richard Straussin Salome-oopperalle – Oscar Wilden tekstiin sekin. Vajaan kolmen vartin kestävä yksikohtauksinen nostatus sisältää niin wildemaisia lausahduksia kuin taiten verhoiltua sosiopoliittista debatointia.

  • Erika Foxin improvisatorinen välittömyys

    Levyarvio

    On sanottu että säveltäminen ja improvisaatio olisivat hyvin lähellä toisiaan, ja että hyvät sävellykset ovat vain hyvien improvisoijien ylöskirjoituksia. Riippuu varmaankin keneltä kysytään – mutta englantilaisen Erika Foxin musiikissa improvisatorinen välittömyys on kiehtovasti läsnä jokaisessa nuotissa osana jotain sellaista josta rakentuu kokonaisuuksia, vapaata muotoa.

  • Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

    Levyarvio

    Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.