Purkutuomion saanut teatteri muuttui nykytaiteen elämyspuistoksi

Lappeenrannan vanha kaupunginteatteri on helmi-maaliskuun ajan Suomen varmasti ainutlaatuisin taidekohde. Yli sata taiteilijaa sai tehdä autiossa teatterissa mitä huvittaa. Tämä näyttely on koettava pian, ennen kuin koko rakennus puretaan.

Viivi Kiiskisen yleisöä Korutaiteilija Viivi Kiiskinen teki purettavan teatterin katsomoon vaaleanpunaisen yleisön Kuva: Yle / Jenni Stammeier 5000m2

Purettavan teatterin katsomoa Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Unto Ahjotulen K-18 katsomopaikka Unto Ahjotulen K-18 katsomopaikka Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Teatterin aulan seinä on rikottu, lattia on täynnä tiilimursketta. Seinään hakatussa aukossa on veistos. Katsomossa istuu vaaleanpunaisia hahmoja ja näyttämöllä haahuilee nelimetrinen tukkiveistos. Pääset kerrankin kulkemaan näyttämön taakse, sieltä löytyy toimistohuoneita, kassakaappihuone sekä oma ompelimo. Kurkistat pukuhuoneisiin, näyttämön alle ja kuljet labyrinttimäiseen kellariin. Sieltä löytyy peräti seitsemän kylmiötä, pitkät käytävät komeroita. Niissä olevat työt riipaisevat, häiritsevät ja saavat assosiaatiot heräämään.

Olli Mantereen Elämä ja entropia syntyi hallitun entropiaprosessin lopputuloksena Olli Mantere: Elämä ja entropia, 2016. Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Ompelimossa Margarita Rosselló Ramónin teokset yhdistyvät tilaan jätettyihin esineisiin Ompelimossa Margarita Rosselló Ramónin teokset yhdistyvät tilaan jätettyihin esineisiin Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Kellarissa Tapio Sinisalon piinapenkkiä muistuttava teos Tapio Sinisalo: Olemmeko unohtaneet jotakin Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Yksittäisinä teoksina, eristettyinä kliinisiin gallerioihin nämä eivät tekisi samaa vaikutusta. Nyt talossa leijuvat entisten teatterilaisten henget ja taiteilijat antavat tiloihin jääneiden esineiden käydä nostalgiansekaista vuoropuhelua omien töidensä kanssa.

Esimerkiksi kellaritilojen pesuhuoneen kaakeliseinä, nurkan lavuaarit ja asbestivaara-tarrat tekevät Tapio Sinisalon työstä selkäpiitä karmivan piinapenkin. En halua tietää, millaisia operaatioita täällä suoritetaan.

Ompelimossa ajautuu sukupuoliroolien väliseen kamppailuun, toimiston kassakaapissa joutuu pohtimaan arvojaan, pukuhuoneessa aistii puuteriunelmien mahdottomuuden. Huikea taide-elämys on myös tupakkahuone, jossa lähes kaikki on edelleen juuri niin kuin silloin ennen.

Anna Vilkunan ja Jouko Lempisen kuratoiman näyttelyn tarkoitus oli löytää nimenomaan tilojen tunnelmiin sopivia teoksia. Taiteilijoille annettiin vapaat kädet ja kehotus täyttää tila taiteella. Näyttelyn nimi 5000m2 viittaa teatterin tyhjillään olleisiin neliöihin.

Näyttämön alainen maailma on Jokke Saharisen ja Jukka Suhosen Hypnobatia Näyttämön alainen maailma on Jokke Saharisen ja Jukka Suhosen Hypnobatia Kuva: Yle / Jenni Stammeier 5000m2

Jokke Saharisen ja Jukka Suhosen Hypnobatia Näyttämön alainen maailma on Jokke Saharisen ja Jukka Suhosen Hypnobatia Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Suomesta puuttuu spontaaneiden taidehankkeiden kulttuuri

Taiteilijoille purettava tila merkitsee ainutlaatuista vapaata kokeilun kenttää. Täällä voi leikitellä, ei tarvitse olla niin uskottava, ja voi antaa työn ”epäonnistua”. Koko talohan puretaan pian joka tapauksessa.

Moni tuli paikalle teoksen kanssa, mutta kun oivalsi, että saa tehdä mitä vaan, alkoi kerätä talosta löytyviä esineitä, maalata tyhjiä seinäpintoja.

Jussi Nykänen työstää seinämaalausta Jussi Nykänen työstää seinämaalausta Kuva: Yle / Jenni Stammeier taiteilija

Juho Sihvonsen sarjishahmoa eivät ovet pidättele Juho Sihvonsen sarjishahmoa eivät ovet pidättele Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Hans-Peter Schütt Hans-Peter Schütt Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Esimerkiksi taiteilija Jussi Nykänen alkoi spontaanisti tekemään seinämaalauksia, vaikka toi näyttelyyn veistoksia. Seinämuraalit eivät ehdi valmistua ennen avajaisia, mutta se ei huoleta Nykästä. Hän aikoo jatkaa työtään yleisön läsnä ollessakin. Tekemisen prosessi saa näkyä.

- Just olin Pariisissa pari kuukautta sitten, jossa iso viisi-kuusikerroksinen asuintalo oli täynnä taiteilijoita ja taidetta. Teosten työstämistä pääsi seuraamaan ja jokainen huone oli elämys. Ja talo tietenkin täynnä porukkaa, Nykänen kertoo.

- Sen perään kun tuli tietoa tästä, niin ajattelin, että hienoa! Lähtee meilläkin!

Nykänen ei ole ainoa 5000m2:n taiteilijoista, joka toivoo tämäntapaisia näyttelytilaisuuksia enemmän.

- Toki graffitia on hylätyissä taloissa, mutta valjastaminen taidenäyttelykäyttöön on harvinaista. Yksittäisiä teoksia ehkä on joo, mutta näin laajasti en muista nähneeni, ja olen siksi tästä todella innoissani, kuvataitelija Leena Pukki sanoo.

- Ulkomailla spontaaneita vapaita taiteen tiloja tuntuu olevan huomattavasti paljon enemmän, Nykänen jatkaa.

Berliinissä asunut Leena Pukki on samaa mieltä.

- Berliiniin verrattuna Helsinki tuntuu tiiviiltä ja kontrolloidulta. Siellä on kokonaisia asuintalojen sisäpihoja, jotka ovat täynnä graffiteja ja seinämaalauksia.

Tapio Haapala: Rinnakkaisuus, 2016. Tapio Haapala: Rinnakkaisuus, 2016. Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Tiina-Liisa Kaalamon Terrakotta-armeija on vallannut yhden kellarikomeroista Tiina-Liisa Kaalamo: Terrakotta-armeija, 2013 Kuva: Yle / Jenni Stammeier kaalamo

Taiteen esille saamisen käytännöt ovat Suomessa liian jäykät

- Yleensä taiteen esittämisessä gallerioissa tai taidemuseoissa pitää olla tarkat suunnitelmat. Ei tällaista ”tulkaa ja täyttäkää tila –periaatetta” ole juurikaan tarjolla, sanoo Hans-Peter Schütt.

On toki poikkeuksiaksin. Schütt osallistui viime kesänä Turun Kakolan vankilaan järjestettyyn Valtioplus–näyttelyyn. Siellä jokainen sai sellin käyttöönsä omalle taiteelleen.

-Täällä jokainen tila on yksilöllinen ja siksi näyttelykokemukset ovat melko erilaiset toisistaan. Vankilassa mietin myös paljon enemmän syyllisyyden tai katumuksen ja ulossulkemisen teemoja. Siihen verrattuna tämä on kuin satu. Vapaampaa improvisaatiota kuin vankilan vakavampi aihemaailma, Schütt sanoo.

Oman taiteensa esille saaminen gallerioihin maksaa taiteilijalle.

- Juuri sen takia olisi taiteen kannalta todella tärkeää, että olisi enemmän tällaisia tiloja, joissa saa vapaasti kokeilla ja tehdä jotain erilaista, mitä yleensä tekee, Nykänen sanoo.

Kellarissa versoo Elina Strandbergin Tähdistä ennustajan puutarha Kellarissa versoo Elina Strandbergin Tähdistä ennustajan puutarha Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Inka Nordlundin teos versoo kylmiön katosta Inka Nordlundin teos versoo kellarikylmiön katosta Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Jos Keski-Euroopan kaupungeissa on enemmän spontaaneita taidetapahtumia, miksei niitä sitten ole Suomessa?

- Usein tuntuu siltä, että halutaan korostaa kuraattorin työtä. Että tämä ammattilaisena valitsee jonkun tietyn kattauksen. Mutta vaikka olen nähnyt hyvin kuratoituja juttuja, niin kyllä sellaisiakin, joissa teos on niin köykäinen, että haiskahtaa siltä, että kuraattori on ottanut galleriaan hyvän ystävänsä, Schütt vastaa naurahtaen.

- Liika byrokraattisuus on varmasti yksi tekijä, pohtii Nykänen.

- Suomessa panostetaan kodin sisustamiseen törkeästi, mutta yhteinen tila on sellaista, että arkkitehti suunnittelee, eikä siihen tarvitse panostaa. Siinä taiteilijoilla olisi todella paljon annettavaa Suomessa, Pukki sanoo .

- Taiteilijat itsekin ovat heränneet Suomessa vasta viime aikoina uudenlaiseen näyttelytoimintaan. Ennen on tehty sitä pyhää luomista omissa työhuoneiden kammioissa ja on haluttukin pysyä vähän piilossa. Esittämiseen on sitten olleet vain gallerianäyttelyt tarjolla, Nykänen jatkaa.

- Nyt on havaittu, että esittämisessä on otettava ohjia omiin käsiin. Tekeminen edelleen on aika yksinäistä, mutta jotta uusia esitystapoja löytyisi, pitäisi verkostoitua ja aktivoitua, hän sanoo.

Yli 130 taiteilijaa käsittävä 5000m2 –yhteisnäyttely on Nykäsen mielestä ollut merkittävä yhteisöllinen kokemus.

- Täällä on voinut tavata eri puolelta Suomea eri-ikäisiä ja eritaustaisia ja on tosiaan voinut verkostoitua.

Anne Lehtelän teos kietoutuu kasvuston lailla kierreportaiden ympäri. Anne Lehtelän teos kietoutuu kasvuston lailla kierreportaiden ympäri. Kuva: Yle / Jenni Stammeier lappeenranta

Leena Karjalaisen Kohtalo - työn riipaisevat muistot löytyvät kellarikopista Leena Karjalainen: Kohtalo, 2016. Yksityiskohta. Kuva: Yle / Jenni Stammeier kohtalo

Taidehankkeet tyhjissä tiloissa vetäisivät väkeä syrjäseuduillekin

- Luulen, että Keski-Euroopassa tämäntapaiset hankkeet nähdään rikastavana asiana. Se on keskeistä. Suomessa ei ole tajuttu, että kulttuurin perässähän jonnekin pienemmälle paikalle mennään, Nykänen pohtii.

- Kukaan ei olisi kuullutkaan Mäntyharjusta ilman Taidekeskus Salmelaa, hän sanoo.

- Tuntuu siltä, että kuvataiteilijan työtä arvostetaan muualla enemmän kuin Suomessa. Täällä panostetaan käytännöllisyyteen sen sijaan, että ympäristö olisi kaunis ja vetovoimainen, Pukki sanoo.

Yksityiskohta Lauri Mäkimurron seinämaalauksesta Yksityiskohta Lauri Mäkimurron seinämaalauksesta Kuva: Yle / Jenni Stammeier lauri mäkimurto

Yksityiskohta Lauri Mäkimurron seinämaalauksesta Yksityiskohta Lauri Mäkimurron seinämaalauksesta Kuva: Yle / Jenni Stammeier 5000m2

Miten näyttelyn idea syntyi?

Kun lappeenrantalainen kuvataitelija Jouko Lempinen luki lehdestä vuonna 2014, että teatteri puretaan, hän otti kaupunkiin yhteyttä. Ennen kuin teatteri puretaan, sinne saisi huikean taidenäyttelyn. Vastaus oli välittömästi myönteinen.

- Kaupunkiin haluttiin kulttuuritapahtumaa. Ja siellä ymmärrettiin, että tämä on nyt niin iso tapahtuma, että tätä kannattaa tukea, Lempinen kertoo.

Lempinen oli ollut jo pidemmän aikaa ärsyyntynyt siitä, että Lappeenrannassa ei ollut mitään taiteen esittämisen tiloja.

- Ajattelin, että tämä aktivoisi paikallisia taiteilijoita.

Lempinen kritisoi myös sitä, että maakuntien taidemuseot eivät enää palvele paikallista yleisöä eikä paikallisia taiteilijoita.

- Pienet taidemuseot satsaavat utopistisen kalliisiin näyttelyihin, jotka sitten kestävät kuukausitolkulla. Vaikka kuinka olisi Kalervo Palsaa, eihän sitä jaksa mennä katsomaan montaa kertaa. Vaihtuvuutta pitäisi olla enemmän. Maakuntien taidemuseoiden pitäisi myös tuoda enemmän paikallista taidetta esille.

5000m2 -näyttelyssä paikallisia on merkittävä osa, mutta 130:n taiteilijan joukkoon mahtuu myös taitelijoita ympäri Suomen. Lempinen halusi valtavalla yhteisnäyttelyllä tukea taiteilijoiden verkostoitumista ja yhteishenkeä.

- Yhteisöllisyys on mielestäni tärkeää, mutta kuvataiteilijat joutuvat työskentelmään pääosin omissa oloissaan. Tässä markkinatilanteessa on hirveä keskinäinen kilpailukin vielä. Täällä moni on kertonut, että kun saa kannustusta, niin sitten alkaa työkin syntyä.

Jouko Lempinen ja teatterin pohjakerroksen piirrustus teossuunnitelmineen. Jouko Lempinen ja teatterin pohjakerroksen piirrustus teossuunnitelmineen. 5000m2

Anonyyminä pysyttelevien taiteilijoiden vihapuheteos Anonyyminä pysyttelevien taiteilijoiden vihapuheteos Kuva: Yle / Jenni Stammeier vihapuhe

Harri Piispasen & Metallic Politicsin versio Juha Sipilän tv-puheesta Harri Piispasen & Metallic Politicsin versio Juha Sipilän tv-puheesta Kuva: Yle / Jenni Stammeier 5000m2

Vihapuheen käsittely ja poliittinen satiirisuus yhdistävät monia taiteilijoita

Anonyyminä pysyttelevä taiteilijaryhmä on nostanut tuiki tavalliselle työpöydälle läppärin. Seinillä on punaisella vihapuhetta somesta. Kaikki autenttisia ja aitoja kommentteja.

- Täältä löytyy natseihin vihervassareihin, miesten ja naisten ulkonäköön, fitness-ihmisiin, susiensuojelijoihin ja susien suojelua vastustaviin kohdistuvaa vihapuhetta.

- Raiskaustoiveet tuntuvat olevan jopa muodissa!

Taiteilijat haluavat herättää huomaamaan, miten arkiseksi vihapuhe on muuttunut.

- Rajuimmat niistä ovat itse asiassa keski-ikäisten ja omalla nimellään kirjoittavien tekstejä.

- Jos näitä nyt katsoo, niin nämähän ovat kuin jonkun psykoottisen massamurhaajan tekstejä. Mutta se voikin olla naapurin Pekka tai Liisa, joka niitä kirjoittelee.

Myös Lauri Mäkimurron seinämaalauksissa on lainauksia vihapuheesta ja poliitikkojen mielipiteistä. Ne yhdistyvät anarkistiseen sarjakuvamaailmaan. Lopputulos on hillitön satiiri omahyväisyydestä ja populismista.

- Somemaailmassa on todella väkivaltainen tapa kommunikoida. Mikä tahansa pikkuparlamentti Esson baarissa ei kuitenkaan ole ennen tällaista ääneen puhunut, Murtomäki perustelee töitään.

Pääministeri Juha Sipilän syksyinen tv-puhe rinnastui nerokkaalla tavalla diktaattorin julistukseksi. Sipilän puhe on sanasta sanaan autenttinen, mutta kun tekijöinä ovat Harri Piispanen & Metallic Politics, se paljastaa sen kirjoittajan maailmankuvan ahdasmielisyyden.

Leena Pukin Pionit ovat feministinen vastalause miesvoittoiselle graffititaiteelle Leena Pukin Pionit on feministinen vastalause miesvoittoiselle graffititaiteelle Kuva: Yle / Jenni Stammeier graffititaide

Leena Pukin Pionit peittävät naulakkotilojen seinät Leena Pukin Pionit peittävät naulakkotilojen seinät Kuva: Yle / Jenni Stammeier 5000m2,pionit

Suomen Banksy odottaa vielä tulemistaan

Sekä Leena Pukin että Lauri Murtomäen mielestä graffitaiteen muotoa voisi huoletta varioida.

- On ne tekstit visuaalisesti ihan hienoja, mutta olen kyllä ihmetellyt, miksei Suomessa juuri ole poliittisempaa graffitaidetta, Murtomäki sanoo.

Murtomäen poliittinen satiiri sopisi kantaaottaviksi seinämaalauksiksi minne vain, missä tällä hetkellä näkyy huitaisten sotkettuja tageja.

- Olen tehnyt muutamia kokeiluja, mutta mulla ei riitä hermot, että menisin jonnekin tonne pimeään spreijailemaan.

Pukki on tehnyt Graffiti Romantique –sarjaan kuuluvia kukkagraffiteja hylättyihin taloihin jo jonkin aikaa.

- En itse tule graffitiskenestä, eikä graffiti varsinaisesti kiinnosta minua. Sen sijaan minua kiehtoo muraaliperinne, kuten meksikolaisen Diego Riveran poliittiset seinämaalaukset. Seinämaalausten mahdollisuuksia on käytetty Suomessa aivan liian vähän hyväksi.

Kukkateema on tietoisen feministinen vastalause miehiselle graffititaiteelle.

- Kukkien maalaus yhdistyy tyypillisesti tätien kansanopistomaalailuun, jolloin se nähdään yleensä vähempiarvoisena, kuin jos miestaiteilija tekee jotain.

Ulos, hylättyjen talojen seiniin, tavallisten ohikulkijoiden ihmeteltäväksi maalaaminen on Pukille merkitykselliseltä.

- Seinämaalaukset ovat paljon tasa-arvoisempi esittämisen tapa kuin galleriat, joissa käy vain niin pieni osa ihmisistä. Niihin tekeminen ei kiinnosta minua yhtään.

Sekä Pukin, Mäkimurron, Nykäsen että Schütten seinämaalaukset tuhoutuvat, kun teatteri puretaan. Eikö se sureta?

- Kaikki on väliaikaista. Mä oon tehnyt niin paljon katutaidetta, että tämä on mulle tavallista, Schütt kommentoi.

- Kaikilla asioilla on elinkaarensa. Ei taiteen tarvitse olla kuolematonta.

5000m2 Lappeenrannan vanhassa kaupunginteatterissa 28.3. 2016 asti: www.5000m2.fi

Seuraavaa taidenäyttelylle sopivaa hylättyä taloa etsitään nyt!

Onko sinulla mielessä hylätty rakennus, jossa olisi hienoa pitää taidenäyttely? KulttuuriCocktail seuraa tyhjillään oleviin tiloihin toteutettavia taideprojekteja. Kerro omastasi Instagramissa tai Twitterissä #taidettapurkutaloihin -hashtagilla. Me tulemme tekemään kiinnostavimmasta hankkeesta juttua.
Lue onnistuneiden hankkeiden toteuttajien vinkit vastaaviin projekteihin täältä, tai klikkaa alla olevaa kuvaa.

KulttuuriCocktail seuraa hylättyihin taloihin suunniteltuja taidehankkeita KulttuuriCocktail seuraa hylättyihin taloihin suunniteltuja taidehankkeita Kuva: Yle / Mikko Lehtola kampanja