Hyppää pääsisältöön

Älkää vaientako minua lääkkeillä

Riikka Kaihovaaran blogikuva
Riikka Kaihovaaran blogikuva Kuva: MOT, Yle riikka kaihovaara

MOT-ohjelmani Lääkkeillä vaiennetut vanhukset käsittelee ilmiötä, jota kutsutaan kemialliseksi rajoittamiseksi. Kemiallinen rajoittaminen on muistisairaiden vanhusten liikkumisen tai käytöksen rajoittamista lääkkeillä.

Olen sekä yksityishenkilönä että toimittajana nähnyt psyykkisesti huonokuntoisia ihmisiä sairaaloissa, vanhainkodeissa ja kotona, omaishoidettavina. Mieleen jäi erityisesti eräs nainen, jonka miestä haastattelin viitisen vuotta sitten. Naisella oli todettu ”psykoottinen masennus”. Nainen joi kahvia kanssamme, mutta ei puhunut mitään. Hän oli täysin omassa maailmassaan, tuijotti eteensä tyhjin silmin, keinutti itseään edestakaisin ja päästeli pieniä inahduksia. Muistan ajatelleeni, että ohhoh, onpas masennus päässyt pahaksi. Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko naisen käytös sittenkään itse sairauden aiheuttamaa, vai oliko syynä lääkitys, kenties nimenomaan vahva psykoosilääkitys?

Samaa näkee vanhainkodeissa sekä sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla: puhumattomia, liikkumattomia ihmisiä, jotka vaikuttavat täysin reagoimattomilta, ihmisiä, joiden silmien takana ei näytä enää olevan ketään. Vanhuutta, olen ajatellut, sairautta, pitkitettyä kuolemista. Vai onko sittenkään? Kuinka moni näistä kaikkein huonokuntoisimmista vanhuksista on itse asiassa ylilääkitty?

Ympärivuorokautisen hoidon piirissä olevat vanhukset ovat enimmäkseen nöyrää ja auktoriteettiuskoista väkeä. Lääkäri on jumalasta seuraava, eikä lääkitystä uskalleta kyseenalaistaa, vaikka olo olisi outo ja haittavaikutukset hankalia. Vielä hurjempaa on se, että nimenomaan hoitohenkilöstön auktoriteetin kyseenalaistaminen saattaa lisätä lääkitystä.

Hanna-Mari Alanen tutki vuonna 2007 valmistuneessa väitöskirjassaan psykoosilääkkeiden käyttöä vanhusten pitkäaikaisessa laitos- ja kotihoidossa. Väitöskirjan mukaan yli yhdeksänkymmentävuotiaista laitoshoidon potilaista psykoosilääkitys oli noin joka kolmannella. Käyttö liittyi potilaan tyytymättömyyteen ja negatiiviseen asenteeseen ympäristöä kohtaan. Toisaalta hyviin sosiaalisiin taitoihin liittyi vähäisempi psykoosilääkkeen käytön riski. Siis mitä helpompi ja yhteistyökykyisempi potilas, sitä vähemmän lääkkeitä, ja päinvastoin.

Myös kansainvälisten tutkimusten mukaan levottomuus, epäsosiaalisuus, yhteistyökyvyttömyys ja välinpitämättömyys olivat yleisiä piirteitä niillä potilailla, joille oli määrätty psykoosilääkkeitä epäasianmukaisesti. Alasen mukaan psykoosilääkkeitä saatetaan käyttää väärin erityisesti niillä yli yhdeksänkymmentävuotiailla potilailla, joilla on kahnauksia hoitohenkilökunnan kanssa. Lääkkeitä käytetään siis myös sosiaalisen kontrollin välineenä.

Virallisesti psykoosilääkkeillä hoidetaan muistisairaiden käytösoireita. Tyypillisiä käytösoireita ovat apatia, levottomuus, huutelu, verbaalinen ja fyysinen aggressiivisuus sekä hoidon tai avun vastustelu.

Oikeastaan koko sana käytösoire on kummallinen. Käytösoire tarkoittaa käytöstä, joka on tulkittavissa sairauden oireeksi. Mutta mitä eroa on käytösoireella ja pelkällä käytöksellä? Miltä kuulostaisi, jos lääkärit puhuisivat, että muistisairaiden hankalaa tai ei-toivottua käytöstä pitää hillitä psykoosilääkkeillä?

Muistihäiriöisten ja dementoituvien ihmisten sekä heidän omaistensa etujärjestön Muistiliiton mukaan käytösoire-termi on harhaanjohtava ja sairastuneen persoonaa ja tarpeiden ilmaisua mitätöivä. Käytösoireet eivät nouse tyhjästä, vaan muistisairas ihminen reagoi ympäristönsä tapahtumiin ja omiin sisäisiin kokemuksiinsa aivan kuten kuka tahansa. Oireet voivat ulkopuolisista tuntua käsittämättömiltä tai kiusallisilta, mutta ovat usein muistisairaalle itselleen järkeviä ja loogisia.

Todellisia, muistisairauden aivoissa aiheuttamista muutoksista johtuvia oireita on toki olemassa, mutta ulkopuolisen on vaikea sanoa, milloin potilaan käytös johtuu itse sairaudesta, ja milloin esimerkiksi vääränlaisesta ympäristöstä.

Jos olisin itse fyysisesti huonossa kunnossa, minut pakotettaisiin makaamaan vieraassa paikassa virikkeettömässä huoneessa vuorokauden ympäri, voin taata, että muuttuisin ainakin jossain määrin ahdistuneeksi, jopa aggressiiviseksi. Toivon, että minua ei silloin vaiennettaisi psykoosilääkityksellä.

Kommentit