Hyppää pääsisältöön

Kapellimestari Mikko Franck: Keskustelu Ranskan radio-orkestereiden yhdistämisestä on päättynyt

Kapellimestari Mikko Franck aloitti Ranskan radion filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina syyskuussa 2015. Suhde orkesteriin oli pitkä jo sitä ennen, Mikko Franck johti ensimmäisen konsertin orkesterin kanssa jo vuonna 2003.

Mikko Franck johtaa RSOta 11.2.2016.
Mikko Franck johtaa RSOta 11.2.2016. Kuva: Antti Tuunanen / Yle Mikko Franck

Ennen kuin pesti oli edes alkanut, näytti radion orkesterielämä tuuliselta ja oli puhetta kahden orkesterin yhdistämisestä. Mikä on tilanne tällä hetkellä?

Halutaanko Ranskan radion orkesterit edelleen yhdistää?

- Sanotaan näin, että Ranskassa käydään kaikenlaista keskustelua koko ajan. Todellakin radiossa on kaksi ihan täysmittaista sinfoniaorkesteria, Ranskan kansallisorkesteri ja sitten tämä Ranskan radion filharmoninen orkesteri. Siellä on myös 100 hengen ammattikuoro ja 80 hengen lapsikuoro.

- Ranskan radiossa kuten kaikkialla muualla on tietenkin rahat tiukalla. Molemmille orkestereille näyttäisi edelleen olevan tilausta. Orkestereilla hyvin erilaiset profiilit: Ranskan kansallisorkesteri on enemmän traditionaaliseen repertuaariin pohjautuvaa siinä missä taas Ranskan radion filharmoninen orkesteri, meidän orkesterimme tekee hyvin laaja-alaisesti musiikkia barokista aina uusiin kantaesityksiin - ja kaikkea siltä väliltä. Orkesterilla on myös omat yleisönsä.

Mikko Franck jatkaa, että jossain vaiheessa oli puhetta siitä, että orkesterit yhdistettäisiin.
- Se keskustelu on nyt päättynyt. Yksi ehdotus oli myös se, että Ranskan kansallisorkesteri olisi siirtynyt pois radion omistuksesta, mutta siihen ei löytynyt tarpeeksi halukkaita tai sanotaan rahakkaita tahoja.

Mikko Franck otettiin ylikapellimestarin virkaan avosylin vastaan viime syksynä.
Mikko Franckin kuva oli Ranskan radiotalon seinällä viime syyskuussa ja toivotettiin tervetulleeksi. Mikko Franck otettiin ylikapellimestarin virkaan avosylin vastaan viime syksynä. Kuva: Juha Nurminen philharmonie de paris
Nyt on tultu siihen tulokseen, että on kaksi sinfoniaorkesteria. Ja niin kauan kuin yleisö käy konserteissa, niin ei ole huolta.

Kahden orkesterin systeemi pitää yllä positiivishenkistä kilpailua.
- Se vaatii ohjelmistokoordinointia, ettei soiteta samoja sinfonioita, mutta onneksi maailmassa on aika paljon musiikkia, on mistä valita.

Uudet puitteet konserteille – ovatko ne mieleiset?

Radion filharmoninen orkesteri soittaa pääasiassa Ranskan radion auditorio-salissa, joka kävi läpi massiivisen remontin ja avattiin uudelleen käyttöön syksyllä 2014. Arkkitehti Jean Nouvelin suunnittelema Pariisin Filharmonia eli Philharmonie de Paris vihittiin käyttöön suurella mediajulkisuudella tammikuussa 2015.

- Tämä oli mielenkiintoinen hetki aloittaa ylikapellimestarina. Kahden kuukauden sisällä vapautui kaksi uutta konserttisalia ja meidän orkesterimme soittaa molemmissa.

Radion auditoriolla ja Filharmonialla on yksi perustavanlaatua oleva ero ja se on koko. Auditorioon mahtuu noin 2000 ihmistä ja Filharmonian saliin mahtuu noin 3000 ihmistä. Pidän Filharmonian salia on vähän isona ja tykkään enemmän meidän omasta salista, koska se on intiimimpi. Auditorion akustiikka on rakennettu onnistuneesti ja sali on demokraattinen eli kaikkialla kuulee tasaisesti. Kerran kuussa soitamme Filharmonian salissa.

Voisi kuvitella, että Mikko Franck asuu myös Pariisissa, mutta näin ei suinkaan ole, vaan asunto löytyy lähempää Suomea, Tallinnasta.
- Juu, täytyy myöntää, että kun olen Pariisissa, niin teen siellä lähinnä töitä. Eli en ole ehtinyt paljon tutustua ympäristöön. Mutta kyllä Pariisissa aistii kulttuurin läsnäolon - ja ruoka siellä on tosi hyvää.

Katso Mikko Franckin johtama RSOn konsertti 11.2.2016

Kapellimestari Mikko Franck ja viulisti Alina Pogostkina harjoittavat Prokofjevin ensimmäistä viulukonsertto.
Radion sinfoniaorkesterin solistina soitti 11.2.2016 viulutaiteilija Alina Pogostkina Kapellimestari Mikko Franck ja viulisti Alina Pogostkina harjoittavat Prokofjevin ensimmäistä viulukonsertto. Kuva: Antti Tuunanen/Yle alina pogostkina
  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.