Hyppää pääsisältöön

Grammy-gaalan tärkeimmät hetket: Taylor Swift kuittaili Kanye Westille, Adele epäonnistui ja Kendrick Lamar otti voimakkaasti kantaa mustien oikeuksien puolesta

Yhdysvaltojen suurin musiikillinen palkintogaalaa juhlittiin 15. helmikuuta. Kendrick Lamar oli illan ahmatti voitettuaan peräti viisi Grammy-palkintoa.

Taylor Swift voitti vuoden albumin, parhaan pop-albumin ja vuoden parhaan musiikkivideon Grammy-palkinnot. // Kuva: EPA / Mike Nelson

Taylor Swift teki historiaa Los Agelesisissä järjestetyssä vuoden 2016 Grammy-gaalassa. Swiftistä tuli ensimmäinen naisartisti, joka on voittanut vuoden albumin Grammy-palkinnon toista kertaa.

Swiftin historiallinen voitto jäi kuitenkin hänen palkintopuheensa varjoon. Puhe synnytti kohinaa etenkin Yhdysvalloissa, sillä se tulkittiin suoraksi kuittailuksi Kanye Westille. Westin Famous-kappaleessa räppäri laulaa tehneensä Swiftistä kuuluisan. Westin kappaleen Swiftiä koskevat lyriilkat kuuluvat näin:

I feel like me and Taylor might still have sex
Why? I made that bitch famous

Swift kohdisti kiitospuheensa nuorille tytöille ja sanoi, että he joutuvat kohtaamaan ihmisiä, jotka aliarvioivat ja yrittävät ratsastaa muiden menestyksellä.

- Jos keskityt työhösi, etkä anna noiden ihmisten häiritä tekemisiäsi, saavutat tavoitteesi. Silloin voit huomata, että sinä teit tämän yhdessä niiden ihmisten kanssa, jotka rakastavat sinua, Swift sanoi.

Yksi odotetuimmista Grammy-gaalan esiintyjistä oli viime vuonna julkaisemallaan 25-albumilla ennätyksiä rikkonut Adele. Laulajatähti esitti levyltään balladin All I Ask.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten olisi pitänyt.

Pianolla säestetyn esityksen alussa kuului kummallista kohinaa, jota epäiltiin rikkinäiseksi pianoksi tai epävireiseksi soittimeksi. Lisäksi esityksen alkupuolella äänet katosivat lähes kokonaan teknisten ongelmien vuoksi.

Adelen esitystä pidettiin muutenkin hieman epävireisenä, vaikka se sai myös kehuja osakseen.

Adele selitti Twitterissä, että esityksessä kuultu erikoinen kitaraääni johtui siitä, että pianon mikrofonit putosivat pianon jousten päälle.

Grammy-gaalan voimakkaimmasta kannanotosta vastasi viisi Grammy-pystiä voittanut räppäri Kendrick Lamar. Lamar esitti gaalassa kappaleensa The Blacker the Berry, jonka aluksi artisti asteli lavalle vankilavaatteissa ja metallikahleissa. Esitykseen kuului myös häkissä ollut tummaihoinen saksofonisti.

Lamar on ottanut aiemmin kantaa tummaihoisiin kohdistuvaan poliisiväkivaltaan Alright-kappaleellan, jota on tullut Black Lives Matter -järjestön tunnuskappale. Grammy-gaalassa Lamarin esiintymisasu, vanginvaatteet ja kahleet, olivat jatkumo räppärin kannanotoille.

Suomalainen oli ehdolla - mutta ei voittanut

Paavo Siljamäen Above & Beyond -yhtye oli parhaan tanssikappaleen Grammy-ehdollaana We’re All We Need -kappaleella. Kategorian voitto meni kuitenkin Skrillexin, Diplon ja Justin Bieberin Where Are Ü Now.

Vuoden 2015 tärkeimpien Grammy-palkintojen voittajat ovat:

Vuoden äänite: Uptown Funk – Mark Ronson, feat. Bruno Mars

Vuoden albumi: 1989 – Taylor Swift

Vuoden kappale: Thinking Out Loud – Ed Sheeran ja Amy Wadge

Vuoden tulokas: Meghan Trainor

Paras pop-albumi: 1989 –Taylor Swift

Paras rock-albumi: Drones – Muse

Paras rap-albumi: To Pimp A Butterfly – Kendrick Lamar

Paras musiikkivideo: Bad Blood – Taylor Swift, feat. Kendrick Lamar

Paras musiikkielokuva: Amy (Amy Winehouse)