Hyppää pääsisältöön

Eksote puuttui psykoosilääkkeiden käyttöön Imatralla

Hoitajan kädet ottavat kaapista lääkepakkauksen.
Hoitajan kädet ottavat kaapista lääkepakkauksen. Kuva: Yle lääkkeet,psykoosilääkkeet

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) puuttui imatralaisvanhusten lääkitsemiseen. Imatralla yli 40 prosenttia ympärivuorokautisen hoidon asukkaista syö psykoosilääkkeitä ilman psykoosioireita. Eksotessa vastaava luku on 25 prosenttia.

Erot ovat suuria myös vanhusten kotihoidossa. Imatralla psykoosilääkitys ilman psykoosioireita on 18 prosentilla kotihoidon vanhuksista. Eksotessa ja koko maassa 12 prosentilla.

Asia selvisi Eksotelle jo tammikuussa, jolloin Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot valmistuivat. Imatralle lähti tammikuussa Eksotesta paimenkirje. Imatran vanhuspalvelut ovat olleet osa Eksotea vuoden alusta lähtien.

Eksoten selvitystyöstä kertoi Ylen uutiset maanantaina 16.2.2016. "Pitäisi aina puhua psykoosilääkkeiden lisäksi myös annoksista. Mikään lääke ei pienillä annoksilla sinällään ole psykoosilääke, vaan sitä voidaan käyttää muihinkin asioihin", Eksoten yhteiskunnallisen osallisuuden palvelujen johtaja Timo Salmisaari sanoo.

Asiasta kertoi myös Etelä-Saimaa -lehti keskiviikkona 17.2.2016. "Tavoitteena on vähentää Imatran psyykelääkkeiden käyttöä Eksoten tai edes valtakunnan tasolle. Odotamme toimenpidesuunnitelmaa helmikuun loppuun mennessä ja tuloksia syksyyn mennessä, jolloin mittauksia seuraavan kerran tehdään", Eksoten vanhus- ja terveyspalvelujen kohtaja Tuula Karhula kommentoi Etelä-Saimaassa.

Imatran johtavan lääkärin Minna Häyhän mukaan vanhusten lääkitysten tarkistukset on jo aloitettu.

MOT esitti 15.2.2016 ohjelman "Lääkkeillä vaiennetut vanhukset" muistisairaiden vanhusten lääkitsemisestä psykoosilääkkeillä.

Kommentit