Hyppää pääsisältöön

Gušani Brothers: Veljien kanssa työskentely on mahtavaa, vaikka välillä palaa pinna

gusani brothers
Gušani Brothers eli Meho (vas.), Irfan ja Sami Gušani. gusani brothers Kuva: Mika Niva UMK 2016,gušani brothers

Gušani Brothers eli Meho, 20, Irfan ,19, ja Sami Gušani, 21, ovat saaneet paljon positiivista huomiota ihastumisesta kertovalla UMK-biisillään. Tytöt huomio: sydäntensulattajaveljesten nuorin tähtisilmä, Irfan, on veljessarjan ainoa sinkku.

Kaarinalaiset Gušanin veljekset ovat musisoineet keskenään koko ikänsä. He muuttivat Kroatista Suomeen noin kymmenen vuotta sitten ja ovat keikkaileet Suomessa jonkin verran. Nyt veljekset istuvat suut hymyssä Ylen studion aulassa ennen UMK-treenejä.

On pakko kysyä, joko he ovat kaataneet kaikki Kaarinan naiset.

Pojat repeävät nauramaan.

– No ei!, Irfan hymyilee.

Sami kertoo että, hän on jo isä ja Mehollakin on vaimo.

– Tämä meidän maitoviiksiveli on ainoa sinkku, Sami kiusoittelee.

Oliko siis taktinen veto, että tähtisilmäinen sinkkuveli pistetään laulajaksi bändin keulaan?

Irfan puistele päätään.

– No ei. Meillä kaikilla on omat vahvuudet…
– Irfan on ainoa, joka osaa laulaa!, Sami keskeyttää.

Gušanien UMK-biisi tehtiin iPadilla. Meho kertoo, että he aluksi testailivat erilaisia melodioita ja yhtäkkiä he olivat synnyttäneen ”ihan sairaan hyvän biisin”.

– Irfan lauloi vaan jotain sanoja ja heitti siihen että Poom Poom, Meho kertoo.

Se upposi täydellisesti biisiin.

– Sitten me keksittiin, että Poom Poom on niin kuin sydämen tykytys ja että siitä voisi saada jonkun rakkaustarinan, Sami sanoo.

– Laulun tarina perustuu siihen, että jokainen ihminen on ollut joskus kuitenkin ihastunut, eikä ole helppoa vaan mennä puhumaan tunteiden kohteelle. Kuten laulussa sanotaan, When I see you my heart goes Poom Poom, Irfan lisää.

– Juuri kun suunnittelee menevänsä puhumaan, niin alkaa tuntua, että nyt jännittää, Sami selventää ja laskee käden rinnalleen kuin tunnustelleekseen pamppailevaa sydäntään.

Gušaneilla on biisejä valmiina ainakin kaksi levyllistä. Tekeillä on paljon uutta musiikkia.

– Meiltä on tulossa muun muassa sellainen biisi, kuin Make You Mine, Irfan paljastaa.

Tarkoituksena on tehdä musiikkia, joka erottuu massasta, ja pojat tavoittelevat biiseihinsä erilaisia biittejä, melodioita ja soittimia. Esimerkiksi Make You Mine -biisissä soi viulu ja tunnelma on hieman itämainen.

Inspiroitua voi mistä vaan. Veljekset kertovat kuuntelevansa monipuolisesti eri maiden musiikkia. Vaikkei kieltä aina ymmärtäisi, se ei haittaa. Tärkeintä on fiilis. Meho kertoo inspiroituvansa esimerkiksi David Guettasta tai Justin Bieberista.

– Kun kuuntelen artisteja, ajattelen, että jotain tuollaista voisi tehdä, mutta vähän parempaa, Meho sanoo.

Jos tämä bändi olisi perustettu kavereiden kanssa, niin en usko, että se pysyisi kauhean kauan pystyssä.― Irfan Gušani

Veljesseurassa työskentely on mahtavaa. On helppo olla oma itsensä, eikä riitoja tarvitse pelätä.

– Jos tämä bändi olisi perustettu kavereiden kanssa, niin en usko, että se pysyisi kauhean kauan pystyssä, Irfan nauraa.
– Ainakaan meidän kaltaisten persoonien kanssa, Sami sanoo.
– Kaverille ei voi sanoa, että tuo on suoraan sanottuna ihan p*ska. Veljille voi sanoa mitä vaan. He eivät suutu. Tai jos suuttuvat, se ei ole niin vakavaa, Irfan täydentää.

Työskentely ei aina ole suurta auvoa, vaan välillä menevät hermot. Silloin pojat yrittävät olla katsomatta toistensa naamoja vähään aikaan. Meho kertoo käyvänsä päästelemässä höyryjä ulos joitakin minuutteja ennen kuin palaa takaisin.

– Jos me emme saa jotain asiaa sovittua, menemme kysymään apua vanhemmilta. Yleensä isä ja äiti osaavat rauhoittaa tilanteen.

UMK:n Karsinta 3 -lähetys ja Gušani Brothers nähdään lauantaina 20.2.2016 klo 21 Yle TV2:lla.

Uusimmat sisällöt - UMK 2016