Hyppää pääsisältöön

Adele vaikutti olevan ok Grammy-gaalan epäonnistuneesta esityksestään – todellisuudessa tähtiartisti itki koko seuraavan päivän

Adele myöntää Ellen DeGeneresin ohjelmassa, että hänen laulunsa on usein hieman epävireistä.

Grammy-gaalan epäonni piinasi Adelea. // Kuva: EPA / Paul Buck

Maanantaina 15. helmikuuta järjestetyn Grammy-gaalan yksi odotetuimmista hetkistä oli Adelen esiintyminen. Laulajatähti esitti kappaleen All I ask uudelta, ennätyksiä rikkoneelta albumiltaan 25.

Adelen veto oli kuitenkin kaikkea muuta kuin täydellinen: artistia säestäneen pianon mikrofonit putosivat soittimen jousien päälle, jonka vuoksi esityksessä kuului kummallinen, hieman epävireistä kitaraa muistuttava ääni. Lisäksi Adele lauloi hieman epävireisesti.

Gaalan jälkeen Adele twiittasi, että "shit happens". Vaikutti siltä, että laulaja oli sinut epäonnistuneen esityksensä kanssa.

Näin ei kuitenkaan ollut.

Adele kertoo Ellen DeGeneresin keskusteluohjelmassa, että itkeskeli esityksensä vuoksi lähes koko seuraavan päivän.

- Olisin itkenyt myös silloin, jos esitys olisi mennyt hyvin. Nyt kyyneleet kuitenkin tulivat spontaanisti, Adele sanoo.

Laulaja kertoo tienneensä, että vikaääni johtui pudonneesta mikrofonista. Hän olisi halunnut kääntyä ympäri, laittaa mikrofonin kuntoon ja heittää läppää tilanteesta, mutta ei voinut tehdä sitä suoran tv-lähetyksen vuoksi.

- Peruskeikalla olisin aloittanut kappaleen alusta.

Adele myös mainitsee, että hänen laulunsa on usein hieman epävireistä – kuten Grammy-gaalassakin. Laulaja kertoo kärsivänsä enemmän ja enemmän sitä mukaa, kun hänestä on tullut suositumpi. Se on paljon sanottu, sillä jo vuonna 2011 Adele sanoi Billboardille, että hän oksentelee aika paljon ennen kuin astelee esiintymislavalle.

Grammy-esitys saattoi kuitenkin vaikuttaa positiivisesti ramppikuumeen hillitsemiseksi.

- Esitykseni ei voi enää mennä tuota huonommin, sanoo DeGeneresille.

Lue myös:

Grammy-gaalan tärkeimmät hetket: Taylor Swift kuittaili Kanye Westille, Adele epäonnistui ja Kendrick Lamar otti voimakkaasti kantaa mustien oikeuksien puolesta

Tiedätkö mikä on EGOT? Kate Winslet, Adele ja Taylor Swift ovat matkalla kohti viihdemaailman himotuinta palkintosuoraa

Taas Adele-ennätys: Hello-video saavutti miljardi katselukertaa nopeimmin YouTube-historiassa