Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Miksi vanhuus pelottaa?

Miksi vanhuus ja sairaus pelottaa niin, että kuolemanpilleri on parempi vaihtoehto? yle tv1
Aino Auranen (vas.), Anne Flinkkilä, Tanja Kuronen ja Ulla-Maija Nikula keskustelevat vanhuudesta. Miksi vanhuus ja sairaus pelottaa niin, että kuolemanpilleri on parempi vaihtoehto? yle tv1 inhimillinen tekijä,Yle TV1

TV1 keskiviikkona 24.2.2016 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 27.2. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Suomalaiset elävät yhä pidempään ja väistämättä korkea ikä tuo mukanaan myös vaivoja ja sairauksia.

On laskettu, että vuonna 2030 eli neljäntoista vuoden päästä yli 75-vuotiaita suomalaisia on jo miltei miljoona.

Kaikki eivät ole aktiivisia seniorikansalaisia, ikinuoria tervaskantoja, vaan osa sairastuu ja tarvitsee hoivaa sekä usein ympärivuorokautistakin hoitoa.

Jo nyt yksinäisyys ja masennus vaivaavat vanhoja ihmisiä, ja jotakin kertoo sekin, että joka toinen päivä vanha ihminen tekee itsemurhan. Mitä pitäisi tehdä, että edessä ei olisi vanhuus ja kurjuus vaan vanhuus ja arvokkuus?

Monenlaista yksinäisyyttä

Aino Auranen on 82-vuotias ja asuu yksin kerrostalossa Turun keskustassa.

Hän teki elämäntyönsä pankkimaailmassa, auttoi vanhempiensa maatilalla ja siinä sivussa jäi perhe perustamatta. Aino toimi erilaissa yhdistyksissä, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen toiminta alkoi vähentyä. Parkinsonin tauti on myös heikentänyt liikkumista.

Yksinäisyyttä Aino kuvaa moneltakin kantilta. On sellainen yksinäisyys, että kukaan ei käy, kukaan ei soita. On myös sellainen yksinäisyys, jota tuntee, kun ikätoverit ovat joko kuolleet tai niin sairaita, ettei voi keskustella vanhoista asioista.

Nykyajan kanssa aino sanoo tuntevansa vierautta, sillä on niin monta asiaa, mitä ei ymmärrä ja silloin helposti myös vetäytyy omiin oloihinsa.

Kun kodista tulee vankila

Aino ei ole kohtalonsa kanssa yksin. Vaikka useimmat meistä haluaisivat asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, koti ei aina ole se oikea paikka iäkkäälle ihmiselle.

Kodista voi tulla vankila, kun ei pääse enää ovesta ulos ja ulkomaailma alkaa pelottaa. Vielä ei välttämättä olla siinä tilanteessa, että tarvittaisiin järeitä kotihoidon toimia.

Tälle eräänlaiselle katvealueelle on kehitetty Löytävän vanhustyön toimintaa, jossa sosiaalialan ammattilaiset auttavat yksinäisiä vanhuksia.

Ulla-Maija Nikula vetää Turussa Fingerroosin säätiön puitteissa hanketta, jonka tarkoituksena on nimenomaan ensin löytää yksinäiset vanhukset ja ylläpitää heidän toimintakykyään.

Ulla-Maija kertoo, että usein lähdetään siitä, että opetellaan menemään ovesta ulos ja hankkimaan vaikka bussikortti. Moni yksinäinen vanhus pelkää ulkomaailmaa ja sen outoja uusia käytäntöjä.

Aino löysi korttelikahvilan

Aino Auranen on yksi tällainen löydetty vanhus tai tarkemmin sanoen, Aino itse löysi tiensä Löytävän toiminnan korttelikahvitilaan Turussa. Siellä kokoontuu ikääntyneiden ryhmä puimaan maailman tapahtumia.

Aino sanoo, että korttelikahveista on tullut hänelle tärkeä henkireikä. Hän käy kirjastossa lukemassa lehtiä, ja samalla reissulla voi keskustella asioista samanikäisten kanssa ja yksinäisyys lievittyy edes hetkeksi.

Jotakin on ryhdyttävä tekemään!

Tanja Kuronen on ikääntymisen tutkijana pohtinut sitä, miten tekemätön työ ja toimettomat ihmiset voisivat kohdata. Hänellä on ajatus kansalaistyöstä, johon perustulokokeilun myötä voitaisiin kouluttaa ihmisiä tekemään hoivatyötä vanhusten kotona.

Tanja pestautui itse opiskeluaikana töihin järjestöön, joka välitti työntekijöitä vanhusten koteihin. Hän näki monenlaista, hyvää ja pahaa.

Eniten kosketti monen vanhuksen yksinäisyys. Ihmiset häpesivät kotinsa likaisuutta ja siivottomuutta, ja Tanja sanookin, että siivoukseen ja sen puutteeseen kiteytyy moni asia. Kun ei jaksa, ei kykene hoitamaan huusholliaan, siitä seuraa helposti monenlaisen toivottomuuden kierre.

Kansalaistyö olisi nimenomaan vastaus tähän: siivota, seurustella ja ulkoiluttaa osaa moni ja siihen on helppo kouluttaa. Hoitotyö on sitten asia erikseen.

”Jotakin on nyt ryhdyttävä tekemään, sillä vanhusten elämä ei voi olla uupuvien omaishoitajien ja vaihtuvien vapaaehtoistyöntekijöiden varassa”, Tanja sanoo.

Onko kuolemanpilleri ratkaisu?

Aino, Ulla-Maija ja Tanja puhuvat paljon ihmisen itsemääräämisoikeudesta ja siitä missä ne rajat menevät.

Moni omainen tuntee riittämättömyyttä ja suoranaista kauhua esimerkiksi muistisairaiden omaistensa kanssa. Miten pitkään muistisairaan omaa toivetta kotona asumisesta pitää kunnioittaa? Miten huonossa kunnossa kotona asuvan pitää olla, että hoitopaikka irtoaa?

Aino pistää Ulla-Maijan ja Tanjan hiljaiseksi, kun hän kertoo omasta tahdostaan.

Koko elämänsä itsenäisenä elänyt Aino kammoksuu ajatusta toisten armoille joutumisesta ja sanoo toivovansa kuolemanpilleriä, silloin kun vielä pystyy itse päättämään asiasta.

Tanja sanoo, että jotakinhan me teemme väärin, kun niin moni pelkää vanhuutta ja avuttomuutta. Hoivatarpeiset ihmiset jätetään yksin.

Vanhanakin on yksilö

Ulla-Maija muistuttaa, että toimintakykyä pitävät yllä elämäniloon ja elämän tarkoitukseen liittyvät asiat.

”Me korostamme yksilöllisyyttä, mutta vanhat ihmiset nähdäänkin mielellään yhtenä samanlaisena massana, jolla pitäisi kelvata samanlaiset palvelut.”

Jokaisessa vanhassa ihmisessä on pitkä historia ja tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi.

Ulla-Maija miettii omaa isäänsä, joka 20-luvunn vaikeista ja köyhistä oloista ponnisti eteenpäin. ”Isän kokemukset ja historia on varmasti muokannut myös omia valintojani”, sairaanhoitajaksi kouluttautunut Ulla-Maija sanoo.

Ne tarinat kannattaa kertoa ja kuunnella.

Kommentit