Hyppää pääsisältöön

Cheekin manageri Carla Ahonius oli koulukiusattu musafani: ”Päätin, että minusta tulee jotain”

Cheekin mukaan Ahonius tietää hänestä lähes kaiken.

Carla Ahonius. // Kuva: Yle / Tiina Jutila

Cheek tekee parhaillaan historiaa jättimäisellä Alpha Omega -jäähallikiertueellaa. Suomalaisittain ainutlaatuisella kiertueella on mukana myös räppärin manageri Carla Ahonius, jolle työ musiikkibisneksen ytimessä on ollut haaveena lapsuudesta lähtien.

Ahonius kertoo Yle Uutisten laajassa haastattelussa, miten musiikki auttoi häntä selviytymään koulukiusaamisesta. Jo ala-asteella Ahonius on juossut pakoon tyttöporukkaa, joka on uhannut tappaa hänet.

Ahonius ei koulutyttönä tiennyt, oliko hänellä yhtään ystävää. Musiikki auttoi kuitenkin jaksamaan: välitunneilla hän popitti kuulokkeissaan New Kids on the Blockin kappaletta No More Games ja Madonnan Express Yourselfiä.

- Minulle sanottiin, että minusta ei tule mitään muuta kuin venäläisen rekkakuskin huora. Päätin, että minusta tulee jotain.

Koulujen jälkeen hän ryhtyi toden teolla ottamaan askeleita kohti haavettaan, ammattia musiikin parissa.

- Tiesin aina, että minun pitää päästä tutustumaan levy-yhtiön tyyppeihin. Tajusin, että toimittajana tapaan ne kaikki.

Carla Ahonius. // Kuva: Yle / Tiina Jutila

Ahonius työskenteli nuorten Mix-lehden toimittajana ja pääsi Idols-kilpailun pr-päälliköksi. Sitä kautta aukesivat ovet levy-yhtiömaailmaan. Pari vuotta sitten hän ryhtyi täysipäiväiseksi manageriksi. Cheekin lisäksi hänen manageroitaviinsa kuuluvat Chisu ja Jenni Vartiainen.

- Carla tietää melkein kaiken musta. Se on tosi luottamuksellista ja henkilökohtaista, Cheek sanoo Yle Uutisten jutussa.

Viime vuonna julkaistussa Jare vs. Cheek -dokumentissa nähdään, kun räppäri ja manageri riitelevät kuin vanha pariskunta.

- Jare on minulle enemmänkin hulttio pikkuveli, Ahonius vitsailee.

Lue koko juttu Yle Uutisilta.

Lue myös:

Biisinkirjoittaja, eikö levy-yhtiön ovi aukea? Kokosimme ammattilaisten vinkit: name-droppaile ja ole hyvä tyyppi

Cheek julkaisi Alpha Omega -kiertuedokumentin ensimmäisen osan – videolla kurkistetaan pukuhuoneeseen juuri ennen keikkaa

Mikael Gabriel viileistä väleistään Cheekiin: En kommentoi

Cheek ”kuoli” jäähallissa – kuusi mielenkiintoista ja yllättävää faktaa Alpha Omega -kiertueen avausspektaakkelista