Lapsen itsetyydytys eli unnuttaminen tai itsestimulaatio on normaali ja tavanomainen ilmiö. Aikuinen voi pohtia, miksi siitä käytetään sanaa unnutus eikä itsetyydytys, kuten aikuisilla. Lasten itsetyydytys on eri asia kuin aikuisen tietoinen toiminta, jossa on fantasioita ja tavoite. Unnuttaessa lapsi tutustuu omaan kehoonsa ja kokee, että jokin tuntuu hyvältä. Mutta voiko lapsi unnuttaa liikaa? Asiantuntija vastaa.
Milloin huolestua?
Unnuttaminen voi joskus lapsen käyttäytymisenä olla huolestuttavaa. Pakonomaiseen unnuttamiseen tulee aikuisen aina puuttua ohjaamalla lapsen huomio toisaalle ja rauhoittamalla lasta.
Mikäli lapsen unnutus rajoittaa ja estää lapsen normaalia arkea tai häiritsee toisia lapsia, on toiminta huolestuttavaa. Tällöin pitää selvittää, onko lapsella jokin hätä. Huolestuttavaa on myös se, jos lapsen unnuttamiseen tuntuu liittyvän ahdistusta eli lapsen ilme ja toiminta on ahdistunutta tai unnutus satuttaa lasta itseään. Silloin on syytä tutkia, onko lapsen elämäntilanteessa isoja muutoksia, turvattomuutta, stressiä tai huolta.
Apua unnutukseen?
Perheen kannattaa hakea apua esimerkiksi perheneuvolasta, jos unnuttaminen on lapsella pakonomaista. Lapsi ja vanhemmat tarvitsevat tukea itselleen, koska oire voi herättää ympäristössä monenlaisia reaktioita ja joskus leimaamista.
Aikuisten on hyvä muistaa, että lapselle on tärkeää tuntea olevansa rakastettu, oireineen kaikkineen. Siksi kannattaa keskittyä turvallisuuden tunteen vahvistamiseen, lapsen omista rajoista ja oikeuksista kertomiseen sekä lohdun ja rauhoittelun tarjoamiseen niinä hetkinä, jolloin lapsi on vastaanottavainen. Unnutus todennäköisesti vähenee aikanaan.
Tärkeää on, ettei lapsen oireeseen suhtauduta paheksuen tai tuomiten. Se saattaa olla lapsen ainoa keino omien kielteisten tunteittensa säätelyssä eli selviytyä jostain syystä sietämättömän olonsa kanssa.
Lasta eivät auta rankaisut, pilkka tai halveksiva puhe. Lapsi toimii näin, koska on niin oppinut helpottamaan oloaan. Tätä keinoa ei voi noin vain kehotuksesta vaihtaa, koska kyseessä on kokonaisvaltainen olo ja oppimisreaktio. Sen sijaan kannustus, turvallisuus sekä lempeä ohjaaminen ja tuki auttavat niin, että lapsen stressitaso hiljalleen laskee ja hänen tarpeensa paeta tilanteista vähenee.
Varhaisvaiheiden pakonomainen itsetyydytys voi siis jättää jälkensä lapsen seksuaaliseen kasvuun siinä tapauksessa, että ympäristö tuomitsee sen, eikä ymmärrä lapsen näkökulmaa.
Erityislapset
Lapsi, jolla on kehitysviivästymä tai pitkäaikaissairaus, saattaa kokea olevansa yksinäinen tai stressaantunut, ja nämä tunteet ja kokemukset voivat näyttäytyä myös liiallisena unnuttamisena.
Joskus lapsen oman toiminnan ohjaus ja tunteiden säätelytaidot eivät ole vielä kehittyneet. Tällöin lapsi saattaa unnuttaa erityisen paljon ja siihen kannattaa pysähtyä. Kyseessä voi olla stressioire, joka poistuu itsestään aikanaan, aivan kuten itsensä heijaaminen tai huulien pureskelu.
Lapsen saattaa olla myös vaikea ymmärtää sosiaalisia sääntöjä tai tunteiden hallintaa, jolloin tilanteet, joissa on paljon lapsia, laukaisevat ahdistusta ja unnutusta. On hyvä huolella tutkia, onko lapsella jokin hätä johon pitää puuttua ja koettaa ohjata lasta lempeästi johonkin muuhun toimintaan. Eristäytyminen omaan maailmaansa unnuttamalla voi liittyä lapsen tarpeeseen paeta tilanteesta.
Unnuttaminen ei kuitenkaan ole oireena vaarallinen, kunhan siihen ei liity itsensä satuttamista.
Lapsen poikkeava seksuaalinen käytös
Lapsen normaaliin kehitykseen kuuluu siis luonnollisena osana seksuaalinen kasvaminen, johon voi liittyä muun muassa uteliaisuutta, seksuaalisväritteisiä leikkejä ja kokeilua. On tärkeää tietää, millaista käyttäytymistä lapsilla esiintyy normaalin kehityksen puitteissa, jottei tulkitse lapsen käyttäytymistä väärin ja jotta voi arvioida, mikä lapsen käyttäytyminen on huolta herättävää tai esimerkiksi yliseksualisoitunutta.
Lapsen seksuaalisen käyttäytymisen perusteella ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä siitä, onko lapsella traumakokemus tai onko lapsi joutunut esimerkiksi seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.
Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että niin kauan kuin seksuaalista käyttäytymistä kuvaavat uteliaisuus, iloisuus ja vapaaehtoisuus, se ei ole huolestuttavaa.
Teksti: Suvi Laru, psykologi, psykoterapeutti (ET), opettaja; Väestöliitto ry, Vanhemmuuskeskus
Lähteet ja lisää luettavaa:
Väestöliiton ja HUS:in nettisivut
Cacciatore, R., Ingman-Friberg, S. & Laru, S. (2015). Adoptioperheet 3/2015.
Mallants, C. & Casteels, K. (2008) Practical approach to childhood masturbation – a review. Eur J. Pediatr 167: 1111-1117.
Mäkelä, J.: Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Yleiskatsaus, Suomen Lääkärilehti 14 / 2005 vsk 60, s. 1543 – 1549.
Sandnabba, N.K., Santtila, P., Wannäs M. & Krook, K. (2003). Age and gender spesific sexual behaviours in children. Child Abuse & Neglect. Vol. 27, Issue 6, June 2003, 579 – 605.
Lisää ohjelmasta
