Teema keskiviikkona 29.6. klo 21, uusinta sunnuntaina 3.7. klo 22.55
Yle Areenassa 30 päivää
Jokainen haluaa olla rakastettu ja hyväksytty omana itsenään. Minkälaista on olla saamelainen ja kuulua seksuaalivähemmistöön?
Suvi Westin ohjaama dokumenttielokuva Minä ja pikkusiskoni (Sparrooabbán) kertoo lähimmäisenrakkaudesta, tasa-arvosta ja sisaruudesta. Suvi lähtee hakemaan hyväksyntää siskolleen omasta yhteisöstä, jolla on vaikeuksia hyväksyä maailman muuttuminen.
Dokumentti sai ensi-iltansa tammikuussa DocPoint-festivaalilla. Tuore dokumentti nähdään nyt tv-ensi-illassa.
Etelässä oma itsensä
Suvin pikkusisko Kaisa elää parisuhteessa naisen kanssa Helsingissä, jossa hän kokee voivansa olla oma itsensä ja turvassa saamelaisyhteisön ennakkoluuloilta.
Kaisa on kristinuskossa ja haaveilee perinteisistä kirkkohäistä sekä lapsista. Hänen isosiskonsa Suvi puolestaan samaistuu enemmän alkuperäiskansojen uskontoihin, ja haluaa esitellä siskolleen vaihtoehtoisen arvomaailman.
Henkinen ja fyysinen matka
Suvi repäisee Kaisan mukavuusalueeltaan ja vie siskonsa matkalle takaisin kotiseudulle Saamenmaalle ja aina Kanadaan saakka.
Alkaa henkinen ja fyysinen matka hyväksynnän hakemiseksi. Matka, jonka aikana sisaruussuhde ja omat mielipiteet joutuvat koetukselle.
”Homoseksuaalisuudessa ja saamelaisuudessa on paljon samaa, sillä molempien edustajat saavat osakseen ennakkoluuloja päivittäin. Jos elokuva osaltaan edes hieman muuttaa ennakkoasenteita, on se tehtävänsä tehnyt”, Suvi West sanoo.
Sparrooabbán. Ohjaus: Suvi West. Tuotanto: Vaski Film Oy. Suomi, Norja, 2016.