Sirpa Jegorow
Yle
Tanskalainen lehti Jyllands-Posten julkaisi vuonna 2005 profeetta Muhammadista tehtyjä pilakuvia. Pilakuvat nostivat valtaisan raivon islaminuskoisessa maailmassa. Tuolloin lehden kulttuuripäätoimittajana oli Flemming Rose, joka oli puhujavieraana lokakuussa 2015 Yleisradion järjestämässä sananvapausseminaarissa. Hän käsitteli puheessaan sananvapauden ja monikulttuurisuuden vaikeaa suhdetta, mutta viittasi myös niihin moniin tekijöihin, jotka sananvapautta uhkaavat.
Artikkelissa on myös medioita Muhammad-pilapiirroskohusta ja reaktioista niihin sekä Jyllands-Postenin pilapiirtäjä Kurt Westergaardin haastattelu.
Jyllands-Postenin kulttuuripäätoimittajana työskennellyt Flemming Rose tilasi 40 pilapiirtäjältä 12 profeetta Muhammadia kuvaavaa pilapiirrosta vuonna 2005. Suurimman huomion sai Kurt Westergaardin tekemä kuva profeetta Muhammadista. Kuvassa profeetalla oli turbaani ja siinä pommi, jossa luki islamilainen uskontunnustus. Kuvat julkaistiin, koska lehti halusi kokeilla, oliko sananvapaus Tanskassa kaventunut maahanmuuttaneiden muslimien vaikutuksesta niin kuin julkisessa keskustelussa usein väitettiin.
Mitä monimuotoisemmaksi yhteiskunta muuttuu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku loukkaa jotakuta.
Reaktiot ympäri maailmaa olivat raivoisat. Muutamien viikkojen mittaiseksi arvioitu vastalauseiden ja vihan puuska kestikin vuosia. Lukuisat mielenosoitukset muuttuivat paikoin mellakoiksi, joissa kuoli useita ihmisiä. Tanskaa vastaan hyökättiin monella tavalla. Sen suurlähetystöihin hyökättiin, ja esimerkiksi Damaskoksessa Syyriassa ja Beirutissa Libanonissa suurlähetystöt sytytettiin palamaan, Jyllands-Postenin pilapiirtäjä Kurt Westergaard sai tappouhkauksia ja Tanskan tuotteet joutuivat boikottiin osassa Lähi-itää. Maa myös joutui lukuisten terroriuhkailujen kohteeksi. Vuonna 2010 turvallisuusviranomaiset tekivät iskusuunnitelmien vuoksi pidätyksiä. Viidestä pidätetyistä kolmella oli Ruotsin kansalaisuus. Miehet olivat alunperin Irakista, Tunisiasta ja Libyasta.
Sanomisen vapautta ei ole koskaan ennen rajoitettu niin paljon kuin 2000-luvun alussa.
Uutiskuvat näyttivät, miten Tanskaa riepotteleva vihamyrsky löi laineita myös ympäri maailmaa eikä suurvaltapolitikoinniltakaan vältytty. Yhdysvallat syytti Syyriaa ja Irania kohun hyväksikäytöstä. Eurooppalaiset päättäjät näkivät kohun kulttuurien yhteentörmäyksenä ja yrittivät puolustaa sananvapautta. Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen pahoitteli kuvien aiheuttamaa mieliharmia, mutta kieltäytyi pyytämästä anteeksi. Kyse oli hänen mukaansa sananvapaudesta. Euroopan unionissakin sananvapautta puolustettiin. Mutta EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso kuitenkin huomautti vuonna 2006, että sananvapauden säilyminen riippui käyttäjänsä vastuullisuudesta.
Muhammad-pilakuvia julkaistiin muuallakin, esimerkiksi monilla Internet-sivuilla. Suomessa johtavien poliitikkojen ja islam-tutkijoiden kannat kohuun olivat muslimimaita myötäileviä. Presidentti Tarja Halonen otti pilakuviin kantaa pahoittelemalla niiden julkaisemista suomalaisilla nettisivuilla. Maailmannäyttämöllä-ohjelmassa (2006) vieraina olleet ulkoministeri Erkki Tuomiojalla ja islam-tutkija professori Jaakko Hämeen-Anttilalla oli sananvapaudesta yhteneväiset mielipiteet: sananvapauskäsitettä oli kiistan aikana jossain määrin käytetty väärin. Hämeen-Anttilan mielestä pilakuvat eivät olleet kriittisiä analyysejä vaan huonolla maulla tehtyjä heittoja ja Jyllands-Postenilta harkitsematon toimenpide. Ulkoministeri Tuomioja lähettikin useille islamilaisten maiden sanomalehdille kirjeen, jolla hän pyrki rauhoittamaan pilakuvista alkanutta mellakointia.
A-studio tapasi Jyllands-Postenin pilapiirtäjän Kurt Westergaardin vuonna 2010 Tanskassa. Useissa turvataloissa asunut piirtäjä oli elänyt vuorokaudet ympäri poliisien vartioimana. Siitäkin huolimatta hänen kotiinsa on onnistuttu hyökkäämään. Haastatteluaamunakin hän oli saanut pommihälytyksen epämääräiseltä vaikuttavan postilähetyksen vuoksi.
Westergaard kiisti haastattelussa, että lehden tarkoituksena olisi ollut hyökätä muslimeja vastaan. Hän totesi, että lehden kohteena olivat islamistiterroristit. Toisaalta hän huomautti tanskalaiselle muslimivähemmistölle näiden saaneen maalta kaiken, joten vastavuoroisesti tanskalaiset voivat edellyttää muslimeilta demokratian kunnioittamista.
Flemming Rose palasi pilapiirroskriisiin lokakuussa 2015 ollessaan pääpuhujana Helsingin yliopiston juhlasalissa järjestetyssä sananvapausseminaarissa. Rose käsitteli puheessaan sanavapauden tilaa globaalissa maailmassa, ja miten pilapiirroskohu muutti ihmisten tapaa suhtautua sananvapauteen.
Rosen mukaan olemme uudenlaisessa tilanteessa mitä tulee globaaliin keskusteluun sananvapaudesta. Keskustelua ohjaa kaksi uutta tekijää: teknologia ja maahanmuutto. Digitaaliteknologia mahdollistaa muun muassa sanallisen ja kuvallisen viestinnän nopean sekä laajan levittäytymisen. Viestin nopea saatavuus merkitsee nyt myös mahdollisuutta reagoida siihen nopeasti. Se tuo myös mukanaan ongelmia. Kun tieto kulkee nopeasti ja laajalle, asiayhteys helposti katoaa. Se puolestaan antaa tilaa väärinkäsityksille ja manipuloinnille.
Sananvapauskäsite sirpaloituu entisestään ja se liittyy identiteettipolitiikkaan.
Toinen sananvapauteen vaikuttava tekijä hänen mukaansa on maahanmuutto, jollaista lukumääräisesti ei ihmiskunnan historiassa ole aiemmin nähty. Tämä tarkoittaa Rosen mukaan sitä, että yhä useampi maa muuttuu monikulttuurisemmaksi, monietnisemmäksi ja moniuskontoisemmaksi. Ja mitä monimuotoisempi yhteiskunta on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku loukkaa sanallisesti ja usein tahattomasti jotakuta. Toisin sanoen monimuotoista yhteiskuntaa seuraa loogisesti puheen monimuotoisuus. Mutta Rosen mielestä huolestuttavaa on se, että poliitikot reagoivat pakolais- ja siirtolaistulvaan rajoittamalla sananvapautta.
Rosen mielestä sananvapauskäsite on pirstaloitumassa ja se liittyy hänen mielestään identiteettipolitiikkaan. Niin hallitusten kuin etnisten ja uskonnollisten ryhmien tasolla halutaan suojella omaa identiteettiä kritiikiltä: keskitymme liikaa siihen, mikä erottaa meidät muista sen sijaan, että miettisimme, mitä yhteistä meillä on. Identiteetin suojelu kritiikiltä johtaa siihen, että suojelua saavat kulttuurit, etniset ryhmät, kansat ja jotkin historian versiot, eivätkä suinkaan yksilöt. Kaikissa yhteisöissä tärkein vähemmistö on kuitenkin yksilö, Rose toteaa.
Utopioiden ensimmäinen uhri on aina vapaus.
Sanomisen vapauden rajoittamisella on Euroopassa pitkät perinteet. Rose muistuttaa, että Saksassa oli 1920–1930-luvulla lakeja, joilla pyrittiin suojelemaan juutalaisia vihapuheelta. Oikeutta käytiinkin usein, ja vihapuheen levittäjät tuomittiin. Hän otti esimerkiksi Hitlerin propagandaminiseriksi nousseen Joseph Goebbelsin, jonka haastoi usein oikeuteen Berliinin poliisin juutalainen varajohtaja Bernhard Weiss. Goebbels hävisi miltei aina. Der Stürmer oli juutalaisvastainen lehti, jonka päätoimittaja Julius Streicher joutui kahdesti vankilaan juutalaisvastaisista puheistaan. Itse lehti puolestaan joutui 10 vuoden aikana 36 kertaa oikeuteen. Mutta kuten historia on osoittanut, lait eivät toimineet, Rose jatkoi.
Rosen mukaan ei ole olemassa näyttöä, että rajoittamalla sananvapautta vähennettäisiin rasismia. Siitäkin huolimatta koskaan aiemmin ei ole sananvapautta rajoitettu niin paljon kuin 2000-luvun alussa. Sananvapauden rajoittaminen sai alkunsa 1990-luvulla, kun Länsi-Euroopassa ryhdyttiin säätämään lakeja juutalaisten joukkotuhon eli holokaustin kieltämistä vastaan. Vuonna 2008 EU vaati, että kaikki jäsenmaat säätävät lakeja, jotka tekevät holokaustin vähättelystä rangaistavaa. Tarkoituksena on ikään kuin sanoa, että "pahat sanat väistämättä johtavat pahoihin tekoihin ja että vihapuhe johtaa rasistiseen väkivaltaan", Rose väitti puheessaan.
Itä-Euroopassa on noudatettu sananvapautta rajoittavassa lainsäädännössä samaa logiikkaa kuin Länsi-Euroopan laeissa holokaustin kieltämisessä. Esimerkiksi Ukrainassa säädettiin vuonna 2015 lakeja, jotka tekevät rangaistavaksi puheet ja kirjoitukset, joissa loukataan Ukrainan 1900-luvun vapaustaistelijoita. Kyseessä on kaksi ryhmää, jotka osallistuivat holokaustiin, Rose huomautti. Venäjällä puolestaan säädettiin vuonna 2014 laki, jonka mukaan on rikollista arvostella Neuvostoliiton toimia 2. maailmansodan aikana. Venäjällä on kyseisen lain mukaan mahdollista saada kolmen vuoden vankeustuomio, jos arvostelee Stalinin politiikkaa, hän jatkoi.
Näiden lakien säätämisten takana oli myös utopia, Euroopan unelma maailmasta, jossa ei vihata. Mutta historia on opettanut, että utopioiden ensimmäinen uhri on aina vapaus, Rose muistutti.
Yhden vihapuhe on toiselle runoutta tai yhden pyhä voi olla toiselle jumalanpilkkaa.
Entä edistivätkö profeetta Muhammadia esittävät pilakuvat sananvapautta Rosen mielestä? Ajatteliko hän niin, että hänellä oli oikeus loukata profeettaa? Rosen vastaus oli, että pilakuvat opettivat hänelle, että kun erilaiset arvot törmäävät, joku loukkaantuu. Oikea ratkaisu ei kuitenkaan ole uskonnollisen satiirin kieltäminen. Hänen mukaan juuri uskonnollinen satiiri on vaikuttanut siihen, että Euroopassa kristinuskoa ei enää käytetä taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen vallan välineenä. Euroopassa yksilön jumalasuhde perustuu vapauteen ja valintaan. Rose totesi, että nykymaailmassa islamia ja profeetta Muhammadia välineellistetään lisäämään sortoa, horjuttamaan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja syyttämään homoseksuaaleja sekä uskonnollisia vähemmistöjä.
Rose korosti, että ongelmat pitäisi ratkaista sanallisesti ja hyväksyä se, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa joku joskus sanoo jotain loukkaavaa. Toisaalta hänen mukaansa ihmisten ei pitäisi loukata toista tarkoituksella, mutta huomauttaa, että yhden vihapuhe on toiselle runoutta tai yhden pyhä voi olla toiselle jumalanpilkkaa.
