Hyppää pääsisältöön

”Maksatteko kortilla vai selfiellä?” – MasterCard aikoo tehdä omakuvista maksuvälineen jo kesällä

BBC:n mukaan selfiemaksut tulisivat käyttöön kesällä myös Suomessa.

Onkohan hän shoppailemassa? // Kuva: EPA / Bart Maat

Luottokorttien numerosarjat ja verkkopankkitunnukset saattavat tuntua pian muinaisilta tavoilta maksaa ostoksia netissä. Korttiyhtiö MasterCardin suunnitelmissa on, että tulevaisuudessa verkkomaksut voisi vahvistaa nappaamalla itsestään selfien.

Tulevaisuutta ei tarvitse odottaa kovin kauaa, sillä MasterCardin selfie-maksujen on tarkoitus tulla käyttöön jo tänä kesänä, uutisoivat muun muassa CNN ja Financial Times.

BBC:n mukaan palvelu tulisi käyttöön myös Suomessa kesällä.

MasterCard esitteli selfie-maksuja Barcelonan mobiilimessuilla tällä viikolla. Uusi maksutapa toimisi niin, että kuluttajat lataavat mobiililaitteeseensa MasterCardin sovelluksen, johon otetaan talteen valokuva käyttäjästä. Kun käyttäjä haluaa tehdä maksun, hän ottaa itsestään selfien, jota verrataan tallennettuun valokuvaan. Jos sovellus tunnistaa selfie-mallin laitteen omistajaksi, maksu hyväksytään.

Kuvassa pitäisi tiettävästi myös räpytellä, jotta sovellus voi varmistua siitä, että kuvaa otetaan oikeasta ihmisestä eikä esimerkiksi valokuvasta.

Sovelluksessa voisi todentaa henkilöllisyytensä myös sormenjäljillä.

Myös monet muut pankit ja maksuyhtiöt suunnittelevat uusia tapoja varmentaa maksuja. Kasvontunnistuksen ja sormenjälkien lisäksi ainakin silmän skannausta ja äänentunnistusta on kaavailtu turvallisemmiksi vaihtoehdoiksi nykyisille salasanoille ja numerosarjoille. Myös sydämen sykkeen tunnistus voisi olla tulevaisuuden tapa maksaa, sillä jokaisella ihmisellä on yksilöllinen sydänääni.

Lue myös:

Tiedätkö, millä maksat kaupassa 10 vuoden kuluttua? Ei, se ei ole Visa Electron 

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.