Hyppää pääsisältöön

Suomi on kaikkea muuta kuin musikaalien takapajula

Kuvassa musikaali Sugarin esiintyjät Risto Korhonen ja Hanna-Liina Võsa
Sugar-musikaali, Tampereen Teatteri, kuvassa Risto Korhonen ja Hanna-Liina Vôsa Kuvassa musikaali Sugarin esiintyjät Risto Korhonen ja Hanna-Liina Võsa Kuva: Tampereen teatteri/Harri Hinkka laulun paikka

Tein Laulun paikka -radio-ohjelman musikaaleista ja niiden historiasta Suomessa. Ohjelma herätti hämmästyttävän paljon kiinnostusta ja keskustelua. Meillä on selvästikin innostunut yleisö, joka seuraa aktiivisesti sitä, mitä musikaaleista puhutaan.

Twitterissä joku kysyi, miksi keskityin ohjelmassa niin sanotun Kultakauden teoksiin. Hänelle vastaan: tunnin ohjelmassa on pakko rajata aihe, ja minä rajasin sen Suomessa eniten esitettyihin teoksiin. Määrällisesti meillä on esitetty eniten juuri Kultakauden teoksia.

Ohjelmassa valotin myös musikaalien historiaa. Missä ne ovat syntyneet ja millaisista aineksista saaneet alkunsa. Vertasin Suomen ensimmäistä musiikkiteatteriteosta Meripoikia vuodelta 1915 Amerikassa samaan aikaan tehtyihin ensimmäisiin musikaaleihin. Tyylit olivat täysin eri planeetoilta.

Maailma on täynnä erityylisiä musikaaleja. Vaikka nykyisin sävelletään ja esitetään paljon uusia, vanhat pyörivät sitkeästi teattereiden ohjelmistossa sekä Suomessa että muualla.

Uusia musikaaleja ja musikaaliensi-iltoja

Suomessa saa ensi-iltansa tällä syys-kevät-näytäntökaudella noin 30 musikaalia. Sugaria esitetään kolmella eri paikkakunnalla, Housut pois nähdään kahdella ja Myrskyluodon Maija kahdella paikkakunnalla. Syksyllä ne siirtyvät taas uusille paikkakunnille.

Ihan täysin uusia, juuri sävellettyjä ja ensi-iltansa saavia musikaaleja ovat Jussi Tuurnan ja Anna-Mari Kähärän säveltämä sekä Lauri Maijalan käsikirjoittama Kummitusjuna Helsingin kaupunginteatterissa, Paroni Paakkunaisen säveltämä ja entisen uutisankkuri Pirkko Arstilan käsikirjoittama Kumiseva hanki Rovaniemen teatterissa, Jukka Nykäsen säveltämä ja Eppu Nuotion käsikirjoittama Lintukoto Kapsäkissä Helsingissä sekä Aino Laineen ja Seija-Leena Salon käsikirjoittama Jumala jääkaapissa Turun TEHDAS teatterissa.

Lisäksi on useita uutuusteoksia, joiden näyttämöversio on uusi, mutta musiikki koottu vanhoista kappaleista. Tällaisia ovat esimerkiksi Kalle Aaltonen -musikaalikomedia Hämeenlinnassa ja Suuri ja mahtava -musiikkisatiiri Kapsäkissä Helsingissä. Uutuusmusikaali Käyttöohje kahdelle helsinkiläisessä Suomen Komediateatterissa puolestaan pohjautuu Jimmy Robertsin säveltämään musiikkiin ja Joe DiPietron tekstiin.

Musikaalin Jumala jääkaapissa juliste
Jumala jääkaapissa -musikaali Turun TEHDAS teatteri Musikaalin Jumala jääkaapissa juliste Kuva: Turun TEHDAS teatteri jumala jääkaapissa,Laulun paikka

Uusia virtauksia ja kantaaottavuutta

Uusi virtaus musikaaleissa on, että aiheet ovat yhteiskunnallisia ja kantaaottavia. Myös niiden musiikilliset genret poikkeavat toisistaan. Musiikki voi olla hiphoppia, räppiä, lattaria, jazzia, täysin melodista - tai yhdessä teoksessa voi olla kaikkia mahdollisia eri tyylejä.

Uutta on myös paikallisuus – tai paikkakuntakohtaisuus. Musikaali tehdään ja sijoitetaan johonkin tiettyyn tarkkaan paikkaan ja se suunnataan paikkakunnan ihmisille esitettäväksi. Esimerkiksi näyttelijä Eija Ahvo työstää parhaillaan Veikkolaan pakolaismusikaalia. Sen tarkoitus on tunnustella paikallisten asukkaiden ristiriitaisia ajatuksia Evitskogin vastaanottokeskuksesta.

Lapissa esitettävä Kumiseva hanki taas syntyi kansalaisfoorumin aloitteesta. Sen pyrkii verkostoimaan paikkakunnan kulttuuritoimijoita, matkailualaa, yrittäjiä, yhteisöjä ja ylipäätään ihmisiä.

Paikallisuus ja yhteiskunnallisuus ovat avainsanoja myös maailmalla uusissa musikaalisävellyksissä. Emme siis laahaa millään tavoin ajan kansainvälisten trendien jäljessä.

Musikaaleissa käytetään useita ei laulutekniikoita

Maskissa Ilkka Hämäläinen (Oopperan Kummitus)
Ilkka Hämäläinen (Oopperan kummitus) maskissa Maskissa Ilkka Hämäläinen (Oopperan Kummitus) Kuva: Yle/Vesa Kytöoja Oopperan kummitus (Musikaali),Ilkka Hämäläinen,Laulun paikka

Kaikki kolme haastattelemaani laulajaa: Kansallisoopperan Phantomina laulava Ilkka Hämäläinen sekä Helsingin Kaupunginteatterissa Vampyyrien tanssissa laulavat Petrus Kähkönen (Alfred) ja Samuel Harjanne (Herbert) olivat samaa mieltä laulutekniikasta. Musikaaleissa ei ole yhtä tiettyä oikeaa tapaa tai laulutekniikkaa. Riippuu täysin teoksesta ja roolista, millaisen äänenmuodostuksen se vaatii laulajalta.

Ilkka Hämäläisellä on rock-tausta. Sen jälkeen hän on opiskellut klassista laulua ja tehnyt oopperauran. Hämäläinen kertoi, että Phantomin roolissa hän pystyy käyttämään koko osaamisensa palettia rockista oopperaan.

Samuel Harjanne ja Petrus Kähkönen maskissa
Samuel Harjanne ja Petrus Kähkönen (Vampyyrien tanssi) maskissa Samuel Harjanne ja Petrus Kähkönen maskissa Kuva: Yle/Vesa Kytöoja petrus kähkönen,Samuel Harjanne,Laulun paikka

Petrus Kähkönen puolestaan valotti, että jokin tietty produktio voidaan tietoisesti miehittää pelkillä oopperaäänillä ja toinen taas puhtaasti ns. musikaaliäänillä sen mukaan, mitä halutaan. Tietynlainen äänenmuodostus tietyssä roolissa on tietoinen ja haluttu valinta. Kähkösen mielestä musikaalilaulajan pitäisikin taitaa eri tyylejä.

Samuel Harjanne taas painotti, musikaalinteossa tarinankerronta on äänenmuodostusta tärkeämpi asia. Pääasia, että erilaiset äänet toimivat parhaalla mahdollisella tavalla ja kannattelevat draamaa.

  • Mustan 1900-luvun musiikillinen testamentti

    Levyarvio

    Natsi-Saksan juutalaisvainot ja antisemitismi, joka vaikutti laajemminkin Euroopassa, myös Stalinin Neuvostoliitossa, tuhosi ihmiselämien lisäksi suuren osan vuosisadan merkittävintä taidetta. Se esti teosten syntymisen joko suoraan tai muutti taiteen tekijöiden kokemusta maailmasta niin merkittävästi että myös taide ja sen reseptio muuttuivat. Tästä voi hyvällä syyllä puhua Mieczyslaw Weinbergin kohdalla. Omaisten menehtyminen natsien käsissä, pako Puolasta Valko-Venäjän kautta Moskovaan ja suoraan Stalinin syliin jätti lähtemättömän jäljen Weinbergiin.

  • Teatraalisen lyyrikon orkesterimusiikki tenhoaa

    Levyarvio

    Hans Werner Henze oli säveltäjänä tyylillisesti moniääninen, hyvinkin moderni mutta lyyrisellä, teatraalisella ja jopa tunteellisella pohjavireellä, hän otti yhteiskunnallisesti kantaa ja viihtyi sellaisissa modernistien hylkimissä teoslajeissa kuin sinfoniassa ja oopperassa. Värikkäissä ja usein ohjelmallisissa teoksissaan Henze on kaiketi itse asiassa postmodernimpi kuin monet niin sanotut postmodernistit.

  • Wolfin liedit ovat myöhäisromantiikan parasta antia

    Levyarvio

    Myönnän auliisti, että on tiettyjä musiikinlajeja – ja ehkäpä jopa säveltäjiä – joita tuon häpeilemättä esiin aina kun voin. Romantiikan ajan laulumusiikki muun muassa kuuluu lemppareihini, myös musiikinhistoriallisen merkityksensä vuoksi: 1800-luvun musiikillista kieltä on melko mahdotonta irrottaa lauletuista sanoistaan silloinkaan kun se väittää olevansa Hanslickin sanoin “soiden liikkuvia muotoja” eli niin sanotusti absoluuttista musiikkia.