Hyppää pääsisältöön

Ympärillä kaikki mahdolliset maailmat

Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Eero Aho ja Marja Salo.
Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Eero Aho ja Marja Salo. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer mahdollinen maailma,Eero Aho,Marja Salo,Paavo Westerberg,Suomen Kansallisteatteri

Niin paljon ajatuksia, muistoja, kuvia, näkyjä, ajattelin vaikuttuneena, kun poistuin viime keskiviikkona teatterista. Niin paljon mahdollisia maailmoita.

Paavo Westerbergin Kansallisteatterin suurelle näyttämölle kirjoittama ja ohjaama näytelmä Mahdolliset maailmat lähtee liikkeelle Westerbergin omasta tarinasta. On nuori poika, josta tulee lapsitähti. Hän pääsee näyttelemään Helsingin Kaupunginteatteriin Lasse Pöystin kanssa. Hän pääsee näyttelemään televisioon koiran kanssa. Hänestä tulee nuorena isä. Hänestä tulee isona ohjaaja ja näytelmäkirjailija.

Tarinassa Paavosta on tullut Antti. Samalla hänestä on tullut fiktiivinen henkilö, jolle tapahtuu fiktiivisiä asioita. Niin kuin Westerberg Helsingin Sanomien haastattelussa totesi: ”Tekijän kannalta on niin, että kun alat tuoda asioita näytelmän tarpeisiin, niin mikään siinä ei lopulta ole henkilökohtaista. Kaikki on tarinakohtaista, teoskohtaista." Katsojalle ei käy selväksi, mikä on totta, mikä tarua, eikä sillä ole mitään väliäkään. Tärkeää on havainnon tarkkuus, kerronnan rikkaus.

Eero Aho heittäytyy Antti Tähtisen rooliin kaikella voimallaan. Hän on kertakaikkisen hyvä roolissaan, tosi joka tunteessa ja tilanteessa.

Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä mm. Kristiina Halttu ja Pia Andersson.
Esityksen näyttävät videot on suunnitellut Timo Teräväinen. Tässä vietetään Antti Tähtisen syntymäpäiviä. Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä mm. Kristiina Halttu ja Pia Andersson. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer Suomen Kansallisteatteri,Paavo Westerberg,Kristiina Halttu,pia andersson,mahdollinen maailma
Oikeissa tilanteissa, oikeiden ihmisten kanssa ei voi kokeilla.

Esitys alkaa Antti Tähtisen 45-vuotisjuhlasta, puolimatkan krouvista, jossa on tapana katsoa eteen ja taakse. Uuden näytelmän harjoituksien pitäisi jo alkaa, mutta Antti katsoo päivät pitkät kahvivideoita netistä eikä saa kirjoitettua mitään. Teatterista välittyy aikamoisen kaoottinen ja kyyninen kuva: näytelmiä valitaan ohjelmistoon paniikissa hetken mielijohteesta, rooleja jaetaan aivan muilla kuin taiteellisilla perusteilla.

Toisina hetkinä teatteri näyttäytyy ihmeellisen lumoavana maailmana, jossa aikuinenkin voi kuvitella, luoda, leikkiä, kokeilla turvallisesti niitä kaikkia mahdollisia maailmoita. Tosielämä rinnastuu teatteriin. Oikeissa tilanteissa, oikeiden ihmisten kanssa ei voi kokeilla. Puolison tai tyttären jatkuva laiminlyöminen työn takia jättää arpia, joita ei voi parantaa. Aborttia ei voi peruuttaa.

Itseäni jokusen vuoden nuorempi kollegani kertoi jääneensä tarinasta aivan ulkopuoliseksi. Minä löysin itseäni ja kokemaani näyttämöltä jatkuvasti. Olen suunnilleen saman ikäinen kuin näytelmän päähenkilö, joten varmasti osin kyse on sukupolvikokemuksesta. Esitys pisti liikkeelle muistoja ja ajatuksia suhteesta omiin vanhempiin, omiin lapsiin, omaan nuoreen itseen, omiin ihmissuhteisiin, omiin unelmiin, toteutuneisiin ja toteutumattomiin. Koskettavassa kohtauksessa Antti Tähtinen puhuu nuorelle itselleen kaikesta siitä, mitä tämän eteen vielä tulee. Samastuin kohtaukseen vahvasti.

Marja Salon roolityö 12-vuotiaana Anttina on häkellyttävä. Hänen kasvoillaan elää nuoren pojan herkkyys, uteliaisuus, vilpittömyys, äly.

paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Marja Salo ja Jukka-Pekka Palo.
Nuori Antti ystävystyy Galileo-näytelmää tehtäessä näyttelijäkollegan kanssa. Marja Salon ja Jukka-Pekka Palon yhteiset kohtaukset ovat herkkiä ja liikuttavia, hauskojakin. paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Marja Salo ja Jukka-Pekka Palo. Kuva: kansallisteatteri/ Stefan Bremer Paavo Westerberg,Suomen Kansallisteatteri,Marja Salo,Jukka-Pekka Palo,mahdollinen maailma
Kysymys kuuluu: entä jos…?

Entä jos olisin valinnut toisin. Missä olisin nyt, jos olisin mennyt risteyksesssä toiseen suuntaan, jättänyt kokonaan menemättä, jänistänyt kun olin rohkea, ollut rohkea kun jänistin? Olen miettinyt sitä monta monituista kertaa. Se on kutkuttavaa, vaikka tietysti turhaa. Iso kysymys kuuluu: jos voisin, valitsisinko toisin? Päähenkilö-Antin kohdalla valinta kiteytyy hetkeen metroasemalla, jonne näytelmässä useasti palataan. 12-vuotias Antti on myöhästyä metrosta, jolla hänen pitäisi matkata Galileo Galilein elämä -näytelmän koe-esiintymiseen. Olisko hänestä tullut taiteilijaa, jos hän ei olisi sinä päivänä mennyt ja päässyt mukaan teatterin taikapiiriin?

Oikein tunsin, kuinka teatterisalin ilmassa väreilivät kaikkien katsojien ja kaikkien esiintyjien elämättömät elämät, avaamattomat ovet, kulkemattomat polut.

Viime vuosina olen nähnyt muutamia esityksiä, jossa teatterintekijä-päähenkilö tekee esitystä. Tällaisia ovat olleet etenkin Milja Sarkolan ohjaamat Jotain toista ja Olipa kerran minä. Westerbergilläkin tehdään lavalla esitystä, mutta nyt esityksen harjoitteleminen ei niinkään riko neljättä seinää, vaan näyttäytyy enemmänkin ammatin kuvauksena. Ohjaustilanteita kuvatessaan Westerberg ei säästele päähenkilöään: Antin hätäisestä hakemisesta tehdään armotonta pilkkaa. Nauru raikaa katsomossa.

Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Eero Aho ja Kristiina Halttu.
Kristiina Halttu ja Eero Aho ovat aviopari, näyttelijä ja ohjaaja. Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Eero Aho ja Kristiina Halttu. Kuva: kansallisteatteri/ Stefan Bremer mahdollinen maailma,Paavo Westerberg,Kristiina Halttu,Eero Aho,Suomen Kansallisteatteri

Markus Tsokkisen lavastus elää tarinan mukana upeasti. Näyttämökuvat virtaavat, valot, videot ja lavasteet vaihtuvat väliin kevyesti, väliin dramaattisesti, nousevat, laskevat, katoavat tapahtumien sykkeessä.

Esityksessä käytetään videoita elegantisti. Teatterissa mukana ollut ystäväni tunsi videoiden etäännyttävän näyttelijöistä – niin ne usein minunkin mielestäni tekevät – mutta tällä kertaa en itse kokenut niin. Videokuvat ovat ensinnäkin tosi hyvän näköisiä. Oli mukavaa katsoa välillä lähikuvia. Ja kun vielä lähestulkoon aina pystyi valitsemaan, katsooko näyttelijöitä lavalla vai valkokankaan kautta, intensiteetti ei kärsinyt. Videoiden avulla teatteritalo, päähenkilön työpaikka, tuli näyttämölle hauskasti mukaan. Huvittavaa, että Eero Ahon näyttelemä Antti juoksenteli nakupellenä Kansallisen viereisellä kapealla kujalla. Se kuja on kokenut kaikenmoista: samalla kadunpätkällä Kristian Smedsin Tuntemattomassa sotilaassa hakattiin autoa mäsäksi.

Parhaiten videoilmaisu täydensi näyttämötapahtumia kohtauksessa, jossa Antti ja hänen vaimonsa Helena istuvat pienenpieninä, ihmisen kokoisina, pariterapiassa. Heidän yllään tuijottavat valtaisan empaattiset terapeutit (Markku Maalismaa ja Pirjo Luoma-aho). Tilanteen mittasuhteet havainnollistuvat nerokkaasti.

Itseä kosketti ja kiinnosti tarina Galileo-näytelmän tekemisestä. Olen lukenut Ralf Lågbackan ajatuksia esityksen ohjaamisesta, harmitellut että olin liian nuori, jotta olisin aikoinaan nähnyt esityksen. Olen inspiroitunut Bertolt Brechtin näytelmästä valtavasti luettuani sen nuorena draamaopiskelijana. Tarinaan tuli rutkasti lisää tasoja, kun vielä näin Långbackan teatterin kahviossa väliajalla. Miltä esityksen katsominen hänestä tuntui? Nyt harmittaa, etten tohtinut mennä kysymään.

Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Marja Salo ja Esko Salminen.
Esko Salminen ja Marja Salo, Lasse ja Antti, esiintyvät näytemässä joka kertoo Galileo Galileista. Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat. Näyttämöllä Marja Salo ja Esko Salminen. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer Suomen Kansallisteatteri,Paavo Westerberg,Esko Salminen,Marja Salo,mahdollinen maailma

Esko Salminen näyttelee Lasse Pöystiä, joka näytteli Galileota. Hänen ja nuorta Anttia näyttelevän Marja Salon kohtaukset ovat esityksen satuttavimpia. Kun Galileon esitykset päättyvät, ja Antti ja Lasse antavat toisilleen lahjat pukuhuoneessa, minua itkettää. Jokaisen lapsen pitäisi kohdata aikuisia, jotka näkevät heissä jotain, jotka arvostavat heitä, uskovat heihin.

Esitys on kovin surullinen, vaikka naurauakin on paljon. Jostain kasautuu aikuiseen Anttiin isoja muureja, isoja kipuja: vaikeus elää, kohdata, rakastaa. Ja toisaalta häneen kertyy valtava luomisen tarve. Antille tapahtuu synkkiä asioita, hän sössii monet tärkeät hetket. Lopussa on kuitenkin valoa. Onneksi on.

Mahdolliset maailmat resonoi kahden viime aikoina vastaantulleen lauseen kanssa.

Merete Mazzarella kirjoittaa kirjassaan Aurinkokissan vuosi siitä, miltä tuntuu täyttää 70 vuotta. Yksi esiin nouseva teema on se, mikä vielä on mahdollista. Mazzarella kirjoittaa: Äitini pohti: "Ostankohan minä enää koskaan kenkiä?" Eräs vanha herra, jonka koira oli jo vanha ja väsynyt, mietti: "Voinko vielä hankkia uuden koiran?".

Toinen lause on Teatteri Avoimien Ovien uudestä näytelmästä Majakanvartija. Anna Krogeruksen kirjoittamassa, Tove Janssonin elämästä kertovassa hienovireisessä näytelmässä Jansson sanoo: Jos saisin tehdä kaiken uudelleen, tekisin aivan toisin, mutta en siltikään kadu mitään. Eikö se ole merkillistä?

Kansallisteatteri: Mahdolliset maailmat. Teksti ja ohjaus Paavo Westerberg. Lavastus Markus Tsokkinen, pukusuunnittelu Pirjo Valinen, valosuunnittelu Pietu Pietiäinen, musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio, videosuunnittelu Timo Teräväinen, naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva. Dramaturgit Eva Buchwald, Minna Leino ja Jukka Viikilä. Rooleissa Eero Aho, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Saara Kotkaniemi, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen, Esko Salminen ja Marja Salo. Harpisti Lily-Marlene Puusepp / Hanna Kenttämies.

Mahdolliset maailmat -näytelmä pohtii elämänvalintoja

Penkkitaiteilija

  • Väinö Linna, väärin kerrottu ja oikein suututtu!

    Eihän se noin ollut. Väärin kirjoitettu!

    Minusta on aina tavattoman hauskaa, kun jotkut suuttuvat kaunokirjallisuuden kuvaamista tapahtumista ja sanovat että ei, eihän se noin ollut. Väärin kerrottu! Käsittääkseni tällöin luullaan, että aikoinaan jossain tapahtuneet asiat muuttuvatkin kirjan julkaisun myötä kirjalliseen muotoon ja maailma siitä luetun tekstin mukaiseksi.

  • Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä

    Monenlaisia kansallisia henkilöitymiä Suomi-neidon lisäksi

    Miksi meillä on kansallisena symbolina heiveröinen neito, kun naapureilla on valkyriamaisia äitihahmoja miekkoineen? Usein kuulee väitettävän, että Suomi-neito on kehittynyt Suomen kartan muodosta. Siinähän näyttäisi olevan hameeseen pukeutunut henkilö käsivarsi kohotettuna.

  • Oikea joulu sielumusiikilla maustettuna

    The right x-mas

    "Suomessa oli jo 1990-luvun lopulla paljon maahanmuuttajia ja me mietimme ohjelmaan antirasistista teemaa. White christmas ei tuntunut hyvältä. Miksi se ei voisi olla vaikka black tai red christmas.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Lauluja Utopiasta – Agit Propin tarina

    Peter von Baghin viimeinen ohjaus tv-ensi-illassa

    Teemalla saa tv-ensi-iltansa Peter von Baghin viimeinen ohjaus, dokumentti Agit Propista ja sen musiikista kuudella vuosikymmenellä.

  • Timo Rautiaisen Tiernapojat - raskaalla poljennolla joulua kohti

    Timo Rautiainen

    Teeman Elävä arkisto toivottaa hyvää joulua itse kullekin säädylle ja lähtee tiernapoikien matkaan. Timo Rautiainen kertoo, miten tiernapojat taittuivat hevirockin tyyliin ja lopuksi näemme sen aidon ja alkupeärisen version. Tiernapojat Yle Teemalla: Torstaina 14.12. klo 23.11 Perjantaina 15.12. klo 14.55 Maanantaina 18.12.

  • Metsä huokaa ja hiljenee. Avaruusromua 17.12.2017

    Äänien ihmeellisessä maailmassa, metsissä ja maisemissa.

    Yhtäkkiä metsä hiljenee ympärillä. Linnunlaulu lakkaa ja metsä vaikenee. Valo tulee oudosta suunnasta. Kaikki on ylösalaisin. Kaikki on väärinpäin. Tuttu metsä on muuttunut vieraaksi paikaksi. Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Metsänpeitto on suomalaisessa kansanuskomusperinteessä tila tai paikka, johon metsässä kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua. Metsänpeitossa kulkija joutuu metsänhaltijoiden ja maahisten maailmaan. Avaruusromussa seikkaillaan äänien ihmeellisessä maailmassa, metsissä ja maisemissa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Star Wars: The Last Jedi - Hyvä, paha, hyvä, paha...

    Uusi Star Wars vetoaa vauhdilla ja söpöydellä

    Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.

  • Väinö Linna, väärin kerrottu ja oikein suututtu!

    Eihän se noin ollut. Väärin kirjoitettu!

    Minusta on aina tavattoman hauskaa, kun jotkut suuttuvat kaunokirjallisuuden kuvaamista tapahtumista ja sanovat että ei, eihän se noin ollut. Väärin kerrottu! Käsittääkseni tällöin luullaan, että aikoinaan jossain tapahtuneet asiat muuttuvatkin kirjan julkaisun myötä kirjalliseen muotoon ja maailma siitä luetun tekstin mukaiseksi.

  • Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä

    Monenlaisia kansallisia henkilöitymiä Suomi-neidon lisäksi

    Miksi meillä on kansallisena symbolina heiveröinen neito, kun naapureilla on valkyriamaisia äitihahmoja miekkoineen? Usein kuulee väitettävän, että Suomi-neito on kehittynyt Suomen kartan muodosta. Siinähän näyttäisi olevan hameeseen pukeutunut henkilö käsivarsi kohotettuna.

  • Kriisien, uppoamisten, surujen ja ilojen 1990-luku - lue vuosikymmenen klassikot e-kirjoina!

    Lukulista 1990-luvulle

    1990-luvun alussa Suomessa oli maan historian pahimpia lamakausia ja ennennäkemätön suurtyöttömyys. Neuvostoliitto hajosi, Euroopan kartta meni uusiksi ja Jugoslaviassa syyllistyttiin kansanmurhiin. Teknologian, kännyköiden ja pöytätietokoneiden kehitys synnytti www-tietoverkon ja auttoi Suomen lamasta. 90-luvulla kotimaiset romaanit nostivat esiin monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten ihmisten pahoinvoinnin, huolen Suomen asemasta Euroopassa sekä jatkuvan kasvun ideologian mahdottomuudesta. Afrikan ongelmista, nälästä, pakolaisuudesta, rikollisuudesta ja terrorismista kirjoitettiin 2000-luvun kriisejä ennakoiden, mutta ilmastomuutoksesta ei vielä oltu tietoisia.