Hyppää pääsisältöön

Valkopesua, kärsimystä ja kovaa kampanjointia – eli mistä Oscareissa oikeastaan palkitaan?

anna möttölä kavin asiantuntija
KAVI:n suunnittelija Anna Möttölä. anna möttölä kavin asiantuntija Kuva: Edvard Enqvist anna möttölä

Yhdysvaltain elokuva-akatemia eli Academy of Motion Picture Arts and Sciences jakaa Oscar-patsaat. Alkuvuosina palkintokategorioita oli kymmenkunta, nykyisin niitä on 24. Parhaan elokuvan, ohjaajan ja muiden virallisten kategorioiden taakse kätkeytyy kilpasarjoja, joita ei gaalaillassa mainita. Niihin perehtyminen auttaa kuitenkin ymmärtämään, miksi Oscareissa käy kuten käy, kirjoittaa Teeman Oscar-kommentaattori Anna Möttölä.

Värillä on väliä

Oscar-elokuvien moninaisuuden puute näyttelijöistä tekijöihin ei ole uusi ongelma, mutta se on noussut tänä vuonna puheenaiheeksi raivoisammin kuin koskaan aiemmin. Ehdokaslistan paljastaessa tammikuussa kaikkien 20 näyttelijäehdokkaan olevan jälleen valkoihoisia, alkoi twittertunniste #oscarssowhite laulaa jo toisena vuonna peräkkäin. Näyttelijäkategorioiden lisäksi moninaisuutta ei juuri löydy muistakaan kategorioista, kuten ehdokaslounaalla otettu ryhmäkuva hyvin osoittaa.

Aihe on hallinnut Oscar-otsikoita koko kisan loppukirin ajan. Protestina kunnia-Oscarin saaja Spike Lee ei aio osallistua gaalaan, kuten eivät Hollywoodin suosituimpiin miestähtiin kuuluva Will Smith ja näyttelijävaimonsa Jada Pinkett Smith. Tämän vuoden juontajalla, afrikkalais-amerikkalaisella koomikko Chris Rockilla on varmasti sanansa sanottavana aiheesta avausmonologissaan.

Palkinnon historian aikana Oscarin on voittanut 15 afrikkalaisamerikkalaista näyttelijää (30 ehdokkuudesta), nolla ohjaajaa (kolmesta ehdokkuudesta) ja vain yksi tuottaja (kuudesta ehdokkuudesta) parhaasta elokuvasta; 12 Years A Slaven Steve McQueen vuonna 2104.

Syyttävä sormi osoittaa Akatemian äänestäjäkunnan muodostavaa reilua 6000 valkoista, keski-ikäistä miesäänestäjää. Mutta Oscar-ehdokkuudet ovat oire Hollywoodin tilasta, eivät syy. Varsinainen ongelma ja vastuu sen ratkaisemisesta on elokuvateollisuudella ja erityisesti rahoja vartioivalla johtoportaalla – josta suurin osa toki on valkoisia miehiä.

Syynä ei ole suoranaisesti rasismi vaan ahneus ja pelkuruus: elokuvanteko vaatii paljon rahaa ja sillä halutaan ansaita vielä enemmän rahaa. Niinpä studioiden suurimmat panostukset ovat kannattavuutensa osoittaneita sarjaelokuvia ja uusintaversioita. Myös vakavampi Hollywood-elokuva keskittyy tarinoihin valkoisista (mies)hahmoista. Sivuun molemmista jäävät paitsi afrikkalais-amerikkalaiset hahmot ja tarinat, myös naiskeskeiset elokuvat sekä elokuvat mm. latinalaisamerikkalaisista, muslimeista ja seksuaalivähemmistöistä – siis suurin osa Yhdysvaltain ja maailman väestöstä.

Muutos on kuitenkin välttämätön, jotta Oscarit säilyvät merkityksellisinä.

Ironista on, että maailmamme moninaisuutta heijastavien elokuvien menestyspotentiaali lippuluukuilla on valtava. Sen osoitti tänäkin vuonna mm. rap-draama Straight Outta Compton. Katsojat haluavat nähdä monenlaisia tunnistettavia tarinoita.

Akatemia on kohun keskellä ilmoittanut tekevänsä sääntömuutoksia, jotka toisivat Oscar-äänestäjiksi uusia tekijöitä monenlaisista taustoista ja rajoittaisivat joidenkin elokuvanteosta vuosia sivussa olleiden jäsenten äänestysoikeuksia. Tämä on luonnollisesti herättänyt kiivasta vastustusta niissä jäsenissä, joiden status on vaarassa. Muutos on kuitenkin välttämätön, jotta Oscarit säilyvät merkityksellisinä. Ja jotta muutos todella näkyisi Hollywoodissa tuotettavissa elokuvissa, tarvitaan vielä paljon enemmän: uutta, monen väristä ja näköistä näkökulmaa ja uusia tekijöitä niin kameran eteen kuin sen taakse. Vastuu on myös katsojilla, jotka voivat elokuvavalinnoillaan kannustaa rikkaampaan elokuvakulttuuriin.

Kärsimys tuo kunniaa

Akatemian rajoittunut näkemys arvostettavista näyttelijäsuorituksista ei koske vain ihonväriä. Avainsanoja Oscar-kunniaan ovat kärsimys ja koettelemus. Vain ihme voi enää estää Leonardo DiCaprion miespääosavoiton The Revenant -selviytymisdraamasta. Kyseessä on DiCaprion viides yritys ja tarinat siitä, kuinka tähti kärsi kuvauksissa kylmää, märkää ja söi raakaa biisoninlihaa on toistettu jokaisessa elokuvasta kertovassa artikkelissa.

Leonardo DiCaprio liittyy pitkään fyysisen kurittamisen perinteeseen.

DiCaprio liittyy pitkään fyysisen kurittamisen perinteeseen. Oscar-mahdollisuuksia parantaa raju laihduttaminen (Matthew McConaughey/Dallas Buyers Club, Jamie Fox/Ray) tai lihominen (Robert DeNiro/Kuin raivo härkä), vaikean vammaisuuden esittäminen (Daniel Day-Lewis/Minun elämäni, Eddie Redmayne/Kaiken teoria) tai itsensä rumentaminen varsinkin, jos kyseessä on kaunis nainen (Charlize Theron/Monster – Aileen Wuornos, Halle Berry/Monster’s Ball).

Taiteen vuoksi uhrautumisen kannattavuudessa on Oscaria jahdatessa erojakin. Kärsimys korostuu erityisesti naisten Oscar-rooleissa. Sen sijaan naisia palkitaan miehiä harvemmin merkittävää valtaa käyttävien hahmojen rooleista. Näitä on naisille myös miehiä vähemmän tarjolla. The New York Timesin tuore artikkeli puolestaan tuo esille, kuinka Akatemia on mustaihoisissa rooleissa arvostanut eniten ahdingossa olevia hahmoja: kodittomia, köyhiä ja vangittuja.

Tämä ei ole naurun asia

Ilakoinnilla ei Oscareissa pärjää. Viimeisin komediaksi luokiteltava parhaan elokuvan Oscar-voittaja on Annie Hall vuonna 1978. Vuonna 2012 kruunattu The Artist on paikoin komediallinen, mutta ei suoranainen komedia. 2000-luvulla ehdokkuuden ovat saaneet draamakomediat Sideways, Little Miss Sunshine, Juno, The Kids Are Allright, Woody Allenin Midnight in Paris ja David O. Russelin Unelmien pelikirja. Ehdokkuudet saivat myös animaatiot Up – Kohti korkeuksia ja Toy Story 3, jotka tosin ovat vahvasti draamapainotteisia.

Kepeä, ison yleisön komedia ei saa Oscar-ehdokkuuksia lainkaan, komediarooleista ja koomikoista puhumattakaan.

Ilman Oscar-kunniaa ovat jääneet mm. Marx-veljesten Neljä naurettavaa naapuria (1933), Charles Chaplinin Nykyaika (1936), screwball-ilottelu Hätä ei lue lakia (1938), Ealing-elokuva Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949) ja Bill Murrayn tähdittämä Päiväni murmelina (1993). Kaikkien aikojen komedia Piukat paikat sai kuusi ehdokkuutta 1960, mutta ainoa voitto tuli puvustuksesta.

Parhaat mahdollisuudet komedialla on käsikirjoituskategoriassa. Piukkojen paikkojen nerokas Billy Wilder keräsi käsikirjoitusehdokkuuksia myös komedioistaan, Woody Allenilla kirjoitusehdokkuuksia on 13 (tosin vain osa suoranaisista komedioista), edesmenneellä Nora Ephronilla ehdokkuuksia on kolme, samoin Wes Andersonilla. Kristen Wiig ja Annie Mumolo nappasivat kirjoitusehdokkuuden hitistään Bridesmaids vuonna 2011.

Kepeä, ison yleisön komedia ei saa Oscar-ehdokkuuksia lainkaan, komediarooleista ja koomikoista puhumattakaan. Ironista on, että ilman heidän numeroitaan itse gaalassa, ei Oscar-iltaa jaksaisi katsoa.

Mikä komedioiden huonoon palkintomenestykseen sitten on syynä?

Oscarit ovat Hollywoodille tilaisuus painottaa alan – ja Akatemian – arvokkuutta ja merkitystä. Draaman nähdään sopivan tähän parhaiten, vaikka komedia on vähintään yhtä vaikea laji. Varsinkin parhaan elokuvan ehdokkuus menee tarinoille, jotka kertovat isoista, vakavista asioista. Tai ehkä vain on, kuten Will Ferrel lauloi Oscar-gaalassa vuonna 2006: ”I guess you don’t like laughter.”

Fantasiakategorioissa vain unelmoidaan päävoitosta

Kirkkainta kunniaa Oscareissa eivät saa myöskään fantasia- tai tieteiselokuvat. Sen sijaan niille on varattu oma kategoria nimeltä pukusuunnittelu. Siinä ehdokkaana on nimittäin vuosi toisensa jälkeen yksinomaan historiallisia epookkeja ja fantasiaelokuvia.

Sandy Powell, joka on tänä vuonna ehdolla elokuvista Carol ja Cinderella: Tuhkimon tarina, lausui vuonna 2010 ääneen monen puvustajan ja elokuvanystävän toiveen. Ottaessaan tuolloin vastaan kolmannen Oscarinsa pukudraamasta, tällä kertaa elokuvasta Nuori Viktoria, Powell vetosi tunnustusta annettavan myös nykyaikaan sijoittuvien ja pienen budjetin elokuvien suunnittelijoille. Hän muistutti näiden työn olevan yhtä tärkeää ja haastavaa kuin spektaakkelipuvustuksen.

Muutosta tilanteeseen ei kuitenkaan ole näkyvissä. Viitenä viime vuotena kategoriassa on palkittu satufantasia Liisa Ihmemaassa, mykkäepookki The Artist, Tolstoi-sovitus Anna Karenina, Fitzgerald-sovitus The Great Gatsby – Kultahattu sekä maailmansotien väliseen aikaan sijoittuva The Grand Budapest Hotel.

Niille on varattu oma kategoria nimeltä pukusuunnittelu.

Tänä vuonna ehdokkuuden saivat 1950-luvulle sijoittuvan Carolin ja satuelokuva Cinderellan lisäksi Paco Delgado 1920-luvun Eurooppaan sijoittuvasta Tanskalaisesta tytöstä, Jenny Beavan postapokalyptisesta rallista Mad Max: Fury Road ja Jacqueline West 1820-luvun Kalliovuorille sijoittuvasta The Revenantista.

Samaan tapaan toimii lavastussuunnittelun kategoria. Siinä valinta tapahtuu tänä vuonna Tanskalaisen tytön, Mad Max: Fury Roadin ja The Revenantin lisäksi tieteisseikkailun Yksin Marsissa ja 1950-luvun loppuun sijoittuvan Vakoojien sillan väliltä.

Mitä tämä edes on -kategoria

Oscar-äänestäjät ovat elokuva-alan ammattilaisia, mutta harva heistäkään todella ymmärtää kaikkia kisan teknisiä kategorioita. Miten arvioida hyvää äänimiksausta ja miten se eroaa äänisuunnittelusta?

Nämä kategoriat voivatkin muodostua eräänlaisiksi lohdutuspalkinnoiksi elokuville, jotka muuten eivät gaalassa juhli. Tänä vuonna otollisia ehdokkaita tässä mielessä ovat Vakoojien silta, jolle äänimiksausvoitto olisi samalla hatunnosto ohjaaja-tuottaja Steven Spielbergille tai Yksin Marsissa, jonka palkitseminen äänisuunnittelusta olisi samalla tunnustus Ridley Scottille. Hän jäi hiukan yllättäen ilman ohjausehdokkuutta.

Tekniset kategoriat ovat lisäksi usein ainoita, joissa ehdokkuuksia saavat myös jättiyleisön tehoste-elokuvat. Lipputuloennätyksiä toisensa perään tahkoavan Star Wars: Episode VII – The Force Awakensin viisi ehdokkuutta tulivat kaikki teknisistä kategorioista, jos musiikki lasketaan mukaan. Paras mahdollisuus voittoon elokuvalla on erikoistehosteiden kategoriassa, jossa kovin kilpailija on Mad Max: Fury Road.

Tämä alkaa olla jo noloa

Oscareihin kuuluu myös suosikkien lista, jolla kukaan halua roikkua: epäonniset sarjaehdokkaat. ”Aina morsiusneito, ei koskaan morsian”, naurahti Peter O’Toole ottaessaan vastaan kunnia-Oscarinsa vuonna 2003. Legendaarinen näyttelijä oli ehtinyt kerätä 40 vuoden aikana seitsemän ehdokkuutta, mutta ei yhtäkään voittoa.

O’Toole ei ole yksin. Richard Burton ehti kerätä 25 vuodessa seitsemän ehdokkuutta, Glenn Close on ollut kuudesti ehdolla, Amy Adams viidesti. Ihailtu veteraanikuvaaja Roger Deakins (mm. Fargo, Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta, 007 Skyfall) sai tänä vuonna 13. ehdokkuutensa huumedraama Sicarion huikeasta kameratyöstä, mutta voitto vielä uupuu.

Säveltäjä Thomas Newman (mm. Pikku naisia, American Beauty, WALL-E) on niin ikään ollut ehdolla 13 kertaa, mutta jahtaa edelleen ensimmäistä voittoaan - tänä vuonna elokuvasta Vakoojien silta.

Ansioituneet tekijät halutaan palkita, ennen kuin homma menee noloksi.

The Hateful Eight toi Ennio Morriconelle kuudennen ehdokkuuden musiikkikategoriassa, kunnia-Oscarin hän sai vuonna 2007. Parhaasta laulusta kahdeksan ehdokkuutta kerännyt Diane Warren (mm. I Don’t Want To Miss a Thing / Armageddon, There You’ll Be / Pearl Harbor) voittanee Oscarin tänä vuonna yhdessä Lady Gagan kanssa säveltämästään laulusta Til It Happens to You. Laulu kuullaan kampusraiskauksia käsittelevässä dokumenttielokuvassa The Hunting Ground.

Oscar-äänestäjien päätöksessä painaakin ehdokkaan koko työ- ja erityisesti ehdokashistoria. Siksi Oscar-patsas irtoaa toisinaan elokuvasta, joka ei sinänsä ole tekijän paras. Martin Scorseselle ohjauspalkintoa eivät tuoneet Kuin raivo härkä, Mafiaveljet tai Viattomuuden aika vaan rutiininomaisempi The Departed vuonna 2007. Ansioituneet tekijät halutaan palkita, ennen kuin homma menee noloksi. Jos muu ei auta, kunnia-Oscar paikkaa.

Ennen kuin on liian myöhäistä eli kunnia-Oscarit

Elokuva-akatemia ei jaa kunniapalkintoja joka vuosi, mutta kun se niitä myöntää, kyseessä on usein historiallinen oikaisu. Tällöin palkinto on paitsi kunnianosoitus, myös anteeksipyyntö siitä, ettei jäsenistö ole vuosien varrella onnistunut palkitsemaan tekijää äänestämällä – ja haluaa antaa tälle pystin takanreunukselle ennen kuin saaja siirtyy gaalan muisto-osuuteen.

Katsaus tämän kohtalon kokeneiden tekijöiden luetteloon kertoo kenties selvemmin kuin mikään muu Oscar-tilasto, kuinka erehtyväinen Akatemia on:

Fred Astaire (yksi ehdokkuus, kunnia-Oscar 1950), Gene Kelly (yksi ehdokkuus, kunnia-Oscar 1952), Greta Garbo (kolme ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1955), Buster Keaton (ei ehdokkuuksia, kunnia-Oscar 1960), Alfred Hitchcock (viisi ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1968), Cary Grant (kaksi ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1970), Lillian Gish (yksi ehdokkuus, kunnia-Oscar 1971), Charles Chaplin (neljä ehdokkuutta, kunnia-Oscarit 1929 ja 1972, voitto Parrasvalojen musiikista 1973), Groucho Marx (ei ehdokkuuksia, kunnia-Oscar 1974), Howard Hawks (yksi ehdokkuus, kunnia-Oscar 1975), Barbara Stanwyck (neljä ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1982), Deborah Kerr (kuusi ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1994), Kirk Douglas (kolme ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1996), Stanley Donen (ei ehdokkuuksia, kunnia-Oscar 1998), Ernest Lehmann (kuusi ehdokkuutta, kunnia-Oscar 2001), Sidney Lumet (viisi ehdokkuutta, kunnia-Oscar 2005), Robert Altman (seitsemän ehdokkuutta, kunnia-Oscar 2006), Lauren Bacall (yksi ehdokkuus, kunnia-Oscar 2010), Maureen O’Hara (ei ehdokkuuksia, kunnia-Oscar 2015).

Kunnia-Oscareilla Akatemia paikkailee myös Oscareiden angloamerikkalaisuuskeskeisyyttä.

Kunnia-Oscareilla Akatemia paikkailee myös Oscareiden angloamerikkalaisuuskeskeisyyttä. Harva muunkielinen elokuva nimittäin juhlii Oscareissa vieraskielisen elokuvan kategorian ulkopuolella. Kunnia-Oscareilla on huomioitu muun muassa Jean Renoirin (yksi ehdokkuus, kunnia-Oscar 1975), Akira Kurosawan (yksi ehdokkuus, kunnia-Oscar 1990), Satyajit Rayn (ei ehdokkuuksia, kunnia-Oscar 1992), Federico Fellinin (12 ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1993), Michelangelo Antonionin (kaksi ehdokkuutta, kunnia-Oscar 1995), Andrzej Wajdan (ei ehdokkuuksia, kunnia-Oscar 2000) ja Jean-Luc Godardin (ei ehdokkuuksia, kunnia-Oscar 2011) mittaamaton panos elokuvataiteeseen.

Elokuvahistoriafaneille kunnia-Oscareiden jako ja siihen liittyvät kohtausmontaasit ja kiitospuheet olivat vuosia yksi gaalan kohokohdista. Legendaariset tähdet toivat lavalle vanhan ajan Hollywood-glamouria. Lähetyksen tiivistämisen nimissä kunniapatsaat on kuitenkin vuodesta 2009 jaettu jo marraskuussa erillisessä seremoniassa, josta gaalassa nähdään vain lyhyt tallenne. Tämän vuoden kunniapalkinnon saajat ovat näyttelijä-käsikirjoittaja Gena Rowlands ja ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Spike Lee, joista molemmilla kaksi ehdokkuutta, mutta ei yhtäkään voittoa.

Nimeni on Meryl, Cate, Kate, John, Steven

Siinä, missä jotkut jahtaavat voittoa vuosia – tai eivät koskaan pääse edes ehdolle – toiset tuntuvat olevan ehdolla jokaisesta elokuvastaan. Akatemian suurin suosikki on verraton Meryl Streep, jolla on 19 ehdokkuutta. Se on enemmän kuin kenelläkään muulla näyttelijällä. Streep voitti kolmannen Oscarinsa neljä vuotta sitten Margaret Thatcher -elämäkerrasta Rautarouva.

Enemmän voittoja on vain 12 ehdokkuutta ansainneella Katherine Hepburnilla, jolle niitä kertyi neljä. Streepin ja Hepburnin jalanjäljissä seuraavat seitsemännet ehdokkuutensa tänä vuonna napanneet Cate Blanchett ja Kate Winslet. Australialaiselle Blanchetille voitto Carolin nimiosasta olisi kolmas. Parhaan naissivuosan kategoriassa Steve Jobs -draamasta ehdolla oleva Winslet on puolestaan voittanut kerran vuonna 2009 hienosta romaanisovituksesta Lukija.

Akatemian uusin lemmikki on 25-vuotias Jennifer Lawrence. Joy-elokuvan tänä vuonna tuoman ehdokkuuden myötä luonnonvoimaisesta näyttelijästä tuli nuorin neljä ehdokkuutta ansainnut näyttelijä. Voittokin Lawrencella on jo plakkarissa, sen toi Unelmien pelikirja vuonna 2013.

Star Wars: Episode VII – The Force Awakens toi vastikään 84 vuotta täyttäneelle Williamsille hänen 50. Oscar-ehdokkuutensa.

Valtavirtaelokuvassa miehille on tarjolla naisia enemmän meheviä rooleja, joten miesnäyttelijöiden kategorioissa varteenotettavia ehdokkaita on vuosittain tungokseen asti. Jack Nicholson on kerännyt urallaan 12 ehdokkuutta, voittoja hänellä on kolme. Maailman mukavimman miehen maineessa olevalla Tom Hanksilla on viisi ehdokkuutta ja kaksi voittoa, Daniel Day-Lewisilla samoin viisi ehdokkuutta ja jo kolme voittoa.

Edelleen työskentelevistä ohjaajista suosikkeihin kuuluu Martin Scorsesen ohella Steven Spielberg. Hänellä on tilillään seitsemän ohjausehdokkuutta, joista Schindlerin lista ja Pelastakaa sotamies Ryan toivat voitot. Moni povasi Spielbergille ohjausehdokkuutta myös tämän vuoden Vakoojien sillasta, mutta toisin kävi. Vakoojatarina toi kuitenkin Spielbergille hänen kahdeksannen tuottajaehdokkuutensa parhaan elokuvan kategoriassa.

Ohjausehdokkuuksien ennätystä hallitsee William Wyler (mm. Loma Roomassa, Ben-Hur), joka ehti ansaita niitä urallaan komeat 13 voittaen kahdesti.

Muiden suosikkien lukemat kuitenkin kalpenevat mestarisäveltäjä John Williamsin rinnalla. Star Wars: Episode VII – The Force Awakens toi vastikään 84 vuotta täyttäneelle Williamsille hänen 50. Oscar-ehdokkuutensa. Toistan: 50. Williams on ansainnut enemmän ehdokkuuksia kuin kukaan toinen elossa oleva elokuvantekijä ja hätyyttelee jo kaikkien aikojen ennätystä, jota pitää hallussaan edesmennyt Walt Disney 59 ehdokkuudella. Oscar-patsaita Williamsilla on kotonaan viisi. Ne hän sai elokuvista Viulunsoittaja katolla (1971), Tappajahai (1971), Tähtien sota (1978), E.T. (1983) ja Schindlerin lista (1994).

Tämän vuoden Pixar-palkinnon saa...

Vakionimiä löytyy myös muista kategorioista. Parhaan pitkän animaatioelokuvan Oscar on jaettu vuodesta 2001 ja alusta asti kategoriaa on dominoinut Pixar. Studion seitsemään voittajaan kuuluvat mm. Nemoa etsimässä ja WALL-E. Viimeiset kymmenen vuotta osakunnia on mennyt suurstudio Disneylle, joka on omistanut Pixarin vuodesta 2006. Frozen – huurteinen seikkailu ja Big Hero 6 toivat Disneylle itselleen palkinnon kahtena viime vuotena.

Valloittavan ja viisaan elokuvan olisi suonut nousevan myös parhaan elokuvan kategoriaan, mutta se olisi Akatemialta jo liikaa pyydetty.

Pitkän historiansa aikana Pixar-studion elokuvat ovat keränneet kymmeniä ehdokkuuksia ja voittoja erityisesti lyhytanimaation, musiikin ja parhaan laulun kategorioissa.

Tänä vuonna on taas Pixarin vuoro, sillä Inside Out – Mielen sopukoissa on kategorian varma ja itseoikeutettu voittaja. Valloittavan ja viisaan elokuvan olisi suonut nousevan myös parhaan elokuvan kategoriaan, mutta se olisi Akatemialta jo liikaa pyydetty. Vain kolme animaatioelokuvaa on saanut sen kunnian: Kaunotar ja hirviö, Up – Kohti korkeuksia ja Toy Story 3.

Brittimestarit ovat Akatemian suosikkeja

”The British are coming!”, julisti brittikäsikirjoittaja Colin Welland pokatessaan palkinnon elokuvasta Tulivaunut vuoden 1982 Oscareissa. Brittinäyttelijät ovat olleet Akatemian suosiossa aina, lukuunottamatta muutamaa kuivaa kautta. Edellinen vuosi, kun näyttelijäehdokkaana ei ollut yhtään brittiä oli 1987.

Hollywoodin studiokaudella 1960-luvulle saakka palkintoja napsivat brittiläissyntyiset tähdet Greer Garsonista David Niveniin ja Olivia de Havillandista Elizabeth Tayloriin.

Tämän aikakauden jälkeen akatemiaäänestäjien suosikkeja ovat olleet mm. Julie Christie (kolme ehdokkuutta ja voitto Kultaseni-elokuvasta 1966), Maggie Smith (voitot Miss Jean Brodien parhaat vuodet 1970 ja Viikonloppu Kaliforniassa 1979, neljä ehdokkuutta) ja Emma Thompson (voitto Talo jalavan varjossa 1993 ja Järki ja tunteet -käsikirjoitus 1996, kaksi ehdokkuutta).

Eddie Redmayne on tänä vuonna ehdolla toista kertaa peräkkäin ja Iso-Britannian lippua gaalassa heiluttavat näyttelijöistä lisäksi Charlotte Rampling, Kate Winslet, Christian Bale, Mark Rylance ja Tom Hardy.

Kategoriasta riippumatta sukkelat britit pitävät yleensä parhaimmat puheet, joten gaalan katsojalle brittimenestys on mannaa.

Usein voitto on tässä joukossa irronnut brittimonarkin roolista: Charles Laughtonille patsaan toi kuningas Henrik VIII:n osa elokuvassa Henrik VIII:n yksityiselämä (1934), Judi Denchille Elisabet I:sen pieni, mutta muistettava rooli draamakomediassa Rakastunut Shakespeare (1999), Helen Mirrenille kuningatar Elisabet II:sen osa elokuvassa The Queen (2007) ja Colin Firthille kuningas Yrjö VI:n rooli draamassa Kuninkaan puhe (2011).

Juuri muuntautumiskyky sekä vahva tekninen osaaminen yhdistettynä tunteeseen ja eräänlaiseen hyvin englantilaiseen hienostuneisuuteen on syy brittinäyttelijöiden arvostukselle Akatemian piirissä.

Brittiläisten vankkaa ammattitaitoa arvostetaan myös näyttelijäkategorioiden ulkopuolella. Ohjauksesta on palkittu mm. David Lean, John Schlesinger, Anthony Minghella, Danny Boyle ja Tom Hooper. Käsikirjoittajista pystin ovat pokanneet Tom Stoppard ja Christopher Hampton, pukusuunnittelijusta Cecil Beaton, Jenny Beavan ja Jacqueline Durran.

Britti-säveltäjistä palkittuina ovat olleet John Barry ja Rachel Portman, kuvaajista Jack Cardiff ja John Alcott sekä leikkaaja Anne V. Coates.

Oscarilla palkittuja brittielokuvia ovat mm. Hamlet (1948), Tom Jones (1963), Gandhi (1982), animaatio Wallace & Gromit: Kanin kirous (2005) ja dokumentti Man on Wire (2008).

Kategoriasta riippumatta sukkelat britit pitävät yleensä parhaimmat puheet, joten gaalan katsojalle brittimenestys on mannaa.

Harvey Weinstein ja kaverit

Moni Oscar-voittaja saa kiittää palkinnostaan Harvey Weinsteinia. Tuottajamoguli on Oscar-kisan kuningas. Hän perusti veljensä Bobin kanssa Miramax-levitysyhtiön vuonna 1979 ja johti sitä vuoteen 2005, jolloin veljekset perustivat The Weinstein Companyn.

Weinsteinien elokuviin kuuluvat sellaiset Oscar-menestyjät kuten Daniel Day-Lewisille ensimmäisen pystin tuonut Minun elämäni (1989), Quentin Tarantinon Oscar-läpimurto Pulp Fiction: Tarinoita väkivallasta (1994), Matt Damonin ja Ben Affleckin Good Will Hunting (1997) sekä liuta prestiisejä brittisuosikkeja, kuten Englantilainen potilas (1996), Hänen majesteettinsa Rouva Brown (1997), Rakastunut Shakespeare (1998) ja Lahjakas herra Ripley (1999).

Harvey aloitti 1990-luvulla nykyisenkaltaisen Oscar-pelin, johon kuuluu miljoonia dollareita mainosrahaa, erikoisnäytöksiä, elokuva-alan ammattilaisten kestitsemistä, tekijöiden puffausta, sääntöjen taivuttelua ja tarpeen tullen loanheittoa.

2000-luvun menestyksiä ovat olleet mm. Lasse Hallströmin Chocolat (2000), Martin Scorsesen Gangs of New York (2002), musikaali Chicago (2002), Nicole Kidmanille Oscarin tuonut Tunnit (2002), Colin Firthille Oscarin tuonut Kuninkaan puhe (2010), Philomena (2013) ja viime vuonna kisannut The Imitation Game (2014).

Kaikkiaan Weinsteinin elokuvat ovat keränneet yli 300 Oscar-ehdokkuutta. Miten? Armottomalla kampanjoinnilla.

Ennen Weinsteinia Oscareita hallitsivat suuret studiot, mutta Harvey aloitti 1990-luvulla nykyisenkaltaisen Oscar-pelin, johon kuuluu miljoonia dollareita mainosrahaa, erikoisnäytöksiä, elokuva-alan ammattilaisten kestitsemistä, tekijöiden puffausta, sääntöjen taivuttelua ja tarpeen tullen loanheittoa.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuosiin Harvey Weinsteinin elokuva ei kisaa parhaan elokuvan pystistä. Todd Haynesin rakkausdraama Carol ja Tarantinon länkkäripastissi The Hateful Eight jäivät hiukan yllättäen kategorian ulkopuolelle. Toki Harveylla riittää gaalailtana jännitettävää, sillä kyseiset elokuvat keräsivät yhdeksän muuta ehdokkuutta. Carol voi hyvinkin tuoda neljännen voiton pukusuunnittelija Sandy Powellille ja ensimmäisen varsinaisen Oscarin emeritussäveltäjä Ennio Morriconelle. Hollywoodin suurimpana iltana kannattaa olla Harveyn kaveri.

Strategia on tärkein

Akatemian sääntöjen mukaan Oscar-ehdokaskelpoisia ovat täyspitkät elokuvat, jotka ovat saaneet ensi-iltansa palkintojenjakoa edeltävän kalenterivuoden aikana ja esitetty hyväksytyissä formaateissa kaupallisissa näytöksissä elokuvateatterissa Los Angeles Countyn alueella vähintään seitsemänä peräkkäisenä päivänä. Animaatio-, dokumentti- ja lyhytelokuvia sekä vieraskielisiä elokuvia koskevat vielä omat sääntönsä.

Mahdollisia ehdokaselokuvia oli siis tänäkin vuonna satoja, mukaan lukien useita muunmaalaisia elokuvia. Varsinkin pääkategorioissa ehdokkaiksi nousee silti lähinnä jenkkielokuvia, joiden ensi-ilta osuu ajanjaksolle elokuusta joulukuuhun. Tällöin elokuvat ovat äänestäjien tuoreessa muistissa seuraavan vuoden alussa, jolloin on aika nimetä ehdokkaat.

The Independent -lehden mukaan keskimääräinen Oscar-kampanja maksaa viisi miljoonaa dollaria.

Ei olekaan sattumaa, että Hollywoodin prestiisielokuvista suurin osa saapuu teattereihin juuri syksyllä ja talvella. Keväällä avanneen, viime vuonna voittoja keränneen The Grand Budapest Hotelin kaltaiset yllättäjät ovat poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Merkittäviä Oscar-palkintoja havittelevien elokuvien kampanjat käynnistyvät ensi-illan yhteydessä, jopa aiemmin. Elokuvan näkyminen oikeilla festivaaleilla – tärkeimpinä Venetsian, Toronton ja Telluriden filmijuhlat elo-syyskuussa on myös tärkeää. Independent-elokuvat käyvät hakemassa vauhtia jo helmikuiselta Sundance-festivaalilta.

Ajoituksen lisäksi kisaan vaaditaan rahaa ja taitavasti johdettu kampanja – tai Harvey Weinstein. The Independent -lehden mukaan keskimääräinen Oscar-kampanja maksaa viisi miljoonaa dollaria. Syksystä alkaen ehdokkuusmainokset täyttävät alan lehdet ja elokuvantekijät kiertävät hurmaamassa mediaa ja äänestäjäkuntaa erilaisissa tilaisuuksissa. Suurin haaste on saada akatemialaiset todella näkemään elokuva. Tämän vuoksi äänestäjäkunnalle lähetettävistä katselukopioista on tullut välttämätön paha Oscar-kisassa.

Loppusuoralla vaaditaan mielikuvitusta. Varsinkin parhaan elokuvan ehdokkaiden taustajoukot yrittävät löytää keinoja nostaa elokuviensa arvoa tapauksina ja tärkeinä tarinoina. Variety raportoi, kuinka pankkikriisistä kertovan The Big Shortin ohjaaja Adam McKay on kiertänyt viime viikot elokuvansa kanssa Washingtonissa ja Wall Streetillä vallanpitäjien pakeilla.

Katolisen kirkon piirissä tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön raportoinnista kertovasta Spotlightista järjestettiin helmikuussa Vatikaanissa yksityinen, mutta hyvin uutisoitu näytös seksuaalirikoksia tutkivalle kirkon sisäiselle komissiolle. The Revenantin Leonardo DiCaprio puolestaan onnistui tapaamaan itse paavin keskustellakseen yhteisestä huolenaiheesta, ilmastonmuutoksesta.

Kisan pulssi mitataan Oscareita edeltävien viikkojen kiltapalkinnoissa. Niiden perusteella The Big Short, Spotlight ja The Revenant etenevät parhaan elokuvan kisaan rinta rinnan. Sunnuntaiyönä näemme, kenen kisakunto kesti parhaiten.

Anna Möttölä
Kirjoittaja on Oscar-entusiasti, elokuvakriitikko, entinen KAVIn suunnittelija ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toiminnanjohtaja vuodesta 2017.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Oscar-gaala