Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Voiko taide parantaa?

Voiko taide parantaa? yle tv1
Stina Koistinen (vas.), Anne Flinkkilä, Jussi Lehtonen ja Aino Ristimäki keskustelevat taiteen vaikutuksesta ihmiseen. Voiko taide parantaa? yle tv1 inhimillinen tekijä,Yle TV1

TV1 keskiviikkona 2.3.2016 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 5.3. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Stina Koistinen on kolmekymppinen muusikko, jonka teksteissä ja sävelissä kuuluu oma historia. Stina oli 24-vuotias, kun vuoden kestänyt päänsärky paljastui aivokasvaimeksi.

Edessä oli leikkaus ja sädehoidot ja Stina sanoi, että kuolemattomuuden illuusio katosi kertaheitolla. Saman aikaan kuitenkin kirkastui se, mitä Stina elämässä haluaa tehdä: musiikki on se, mihin hän haluaa keskittyä ja panostaa sen ajan, jota on jäljellä.

Inhimillisessä tekijässä Anne Flinkkilän vieraina ovat myös eläkkeellä oleva sairaanhoidon opettaja Aino Ristimäki, josta syöpä teki maalarin ja näyttelijä ja Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija Jussi Lehtonen, joka on jo kymmenen vuoden ajan vienyt teatteriesityksiä erilaisiin hoitolaitoksiin.

Millaiset värit ja sanat taide voi antaa sairauden tuntemuksille, millaisia asioita taide voi parantaa?

Sairaus vaati ilmaisukeinoja

Aino Ristimäki sairastui aggressiiviseen rintasyöpään viisi vuotta sitten. Syöpätaival alkoi huonoissa merkeissä, lääkärien kanssa oli kommunikaatio-ongelmia ja syövän toteaminen lykkääntyi, samoin hoitoon pääsy.

Aino kesti rankat hoidot hyvin ja sanoo olleensa hyvin luovassa tilassa ja etsineensä ilmaisukeinoja syövän aiheuttamille tuntemuksille. Aino alkoi maalata voimakkailla väreillä tarinaansa, vihasta ja kuolemanpelosta kohti kirkkaampia värejä.

Sonetteja vanhuksille, kehitysvammaisille

Jussi Lehtonen pohti jo näyttelijäksi valmistuessaan sitä, millä tavalla toimia taiteilijana tässä yhteiskunnassa. Pitääkö eristäytyä taidelaitoksen seinien sisäpuolelle vai lähteä tutkiman maailmaa?

Hän puolusti kansalaisaktivistina Lapinlahden sairaalan säilymistä mielenterveystyön käytössä ja muistelee, miten kahden tuhannen ihmisen kanssa muodostettiin muuri sairaalan ympärille. Se oli paitsi mielenilmaus, myös taideteos.

Jussi on esittänyt Shakespearen sonetteja vanhuksille, muistisairaille, syömishäiriöisille, kehitysvammaisille, päihdeongelmaisille.

Hän sanoo, että vaikka esitys on sama, niin sonettien vahvat tunteet kuten viha, rakkaus, mustasukkaisuus elävät aina eri tavalla eri yleisön kanssa. Jotenkin esityksen kautta voidaan käsitellä myös hoitoyhteisön tabuja kuten vaikka kuolemaa.

Itselle parasta elämää

Stina Koistinen on käynyt läpi kaiken kaikkiaan neljä aivoleikkausta, kasvain on uusinut ja viimeisimmät sädehoidot päättyivät ennen joulua. Suurin riski on ollut näön menetys.

Stina on pohtinut paljon ajan rajallisuutta ja sanoo, että se on yllättäen ollutkin aika vapauttavaa. Voi tehdä elämästä omannäköisenä, eikä tarvitse toimia muiden odotusten mukaisesti vaikkapa ammatin ja perheen perustamisen kanssa.

Vaikka kova lääkitys on muuttanut ulkoista olemusta, niin Stina sanoo harmituksen keskellä kuitenkin iloitsevansa vaikka siitä, että näkö on tallella ja neljä raaja toimivat.

Aino sanoo, että komeat rinnat poistettiin ja olihan se iso muutos, mutta toisaalta se oli kuitenkin se joutilain osa hänestä. Vaikka maalauksissa Aino kuvaa myös rujoutta, ei hän tunne itseään rujoksi tai epätäydelliseksi.

Kun esitys alkaa, tapahtuu jotain

Jussi sanoo, että varsinkin kiertueuran alussa hän järkyttyi, kun näki hoitolaitoksessa todella huonossa kunnossa olevia ihmisiä.

”Tuli mieleen, että pitääkö heitä nyt kiusata jollakin taiteella, annettaisiin olla rauhassa. Mutta sitten kun ihmiset tuodaan esitystilaan, esitys lähtee käyntiin, niin silloin tapahtuu jotain hienoa”, Jussi sanoo.

Esityksen jälkeen keskustellaan sen herättämistä tunteista, kukin omalla tavallaan ja omalla kielellään.

Jussi sanookin, että hänhän menee esiintymään siksi, että ihmiset vielä elävät, ei siksi, että he kohta kuolevat.

”Varsinkin muistisairaille esiintyminen on ollut palkitsevaa, koska silloin läsnä ovat nimenomaan ne tunteet, ei kieli. Homma on usein kuin yhteistä vuoristorataa tunteesta ja tilanteesta toiseen”, Jussi sanoo.

Voiko taiteella parantaa?

Stinan mielestä musiikilla ainakin voi lieventää tuskaa. ”Kun laulaa keikoilla omista peloistaan ja unelmistaan, sen voi jakaa muiden ihmisten kanssa, huomata, että muut kamppailevat samojen asioiden kanssa ja jotenkin ne pelot tuntuvat vähentyvän.”

Aino sanoo, että hän näkee maalauksissaan oman sairautensa ja tuntee hallitsevansa sitä. Yksi Ainon maalauksista on raju kuva ravusta, joka imee rintaa.

Monissa kielissähän syöpää kutsutaan rapua tarkoittavalla sanalla ja Aino sanoo, että hän halusi kuvata syövän inhottavaa luonnetta: rinta on syövällä marinoitu ja rapu syö sitä suurella nautinnolla.

Jussi sanoo, että taide mahdollistaa yllättävän tasavertaisia kohtaamisia tilanteissa, joissa ihmiset eivät ole lähtökohtaisesti tasavertaisia. Kun Jussi esiintyy vankilassa, hän voi lähteä sieltä pois, mennä kotiin tai tehdä mitä huvittaa, vangeille se ei ole mahdollista. Silti keikalla Jussi tarvitsee heitä, ei ole esitystä ilman katsojia, jotka usein aika äänekkäästikin osallistuvat esitykseen.

Taide on aina riskinottoa

Mutta entä sitten hoivataide? Jussi sanoo, ettei pidä koko sanasta, taiteelta ei voi vaatia hoivatakuuta eikä sillä sellaista ole. Taide on aina riskinottoa ja voi myös aiheuttaa pahoinvointia.

Aino käy myös kertomassa omaa tarinaansa kuvien kautta ja saa yleensä myönteistä palautetta. Mutta hänkin tunnistaa tuon mahdollisen pahoinvoinnin: on tultu sanomaan, että tauluillasi sinä provosoit pelkoja.

Stina sanoo, että keikkojen jälkeen ihmiset ovat tulleet sanomaan, että itkivät ihan hirveästi. ”Siitä tulee vähän kaksijakoinen olo, toisaalta se liikuttaa, toisaalta mietityttää, että pitäisikö tehdä iloisempaa musiikkia.”

Miten katsot toista ihmistä?

Stina, Aino ja Jussi pohtivat myös oman maailmankuvansa ja ihmiskuvansa muutoksia.

Jussi kiteyttää oppimansa näin: ihmisen elämä on täynnä valintoja ja yksi iso valinta on se, miten katsomme toisia ihmisiä.

”Katsommeko me sitä, mikä meitä erottaa vai lähdemmekö rakentamaan siltaa kaiken sen välille mikä meitä yhdistää.”

Kommentit