Hyppää pääsisältöön

Ylen lausunto Yleisradion tehtävää arvioivalle parlamentaariselle työryhmälle

"Luotettavaa ja tärkeää journalismia kaikille suomalaisille."

Yleisradion tehtävää arvioiva, Arto Satosen johtama parlamentaarinen työryhmä halusi kuulla 26.2. Ylen toimitusjohtajaa Lauri Kivistä.

Lauri Kivinen tuo lausunnossaan esiin, että julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ydin on taata kaikille yhdenvertainen sananvapaus. Muutosten keskellä Ylen journalismilla on keskeinen rooli.

Kivinen muistuttaa, että yleisradioyhtiöiden tehtävä on määritelty yhteiskunnan ja kansalaisten tarpeista, ei suhteessa muuhun mediaan.​ Hän katsoo, että Ylen tehtävän tulee kestää aikaa ja maailman muutoksia ja pitää tärkeänä, että Yleä on myös valvotaan ja sen taloudellista tehokkuutta seurataan.​

Lausunto löytyy kokonaisuudessaan oheisista pdf-liitteistä.