Hyppää pääsisältöön

Pääkallokuva




Pääkallokuva
Kuva: Annukka Palmén-Väisänen / Yle
uskonto (uskominen),Kuolemaan liittyvät tavat ja perinteet,hautausmaat,evankelis-luterilainen kirkko,battle

Noin kolme neljästä suomalaisesta kuuluu edelleen kirkkoon. Suomessa kirkko on osa ihmisen syntymää, elämää ja kuolemaa.

Hautaus on yksi kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä, joita seurakunnat rahoittavat valtionavustuksella. Seurakuntien hautausmaille haudataan 96 % suomalaisista.

Kirkon toimintaa rahoittavat suomalaiset. Tavalliset kirkon jäsenet kirkollisverolla ja tämän vuoden alkuun asti yritykset, yhdistykset ynnä muut yhteisöverolla.

Vuoden 2016 alusta seurakunnat eivät enää saa osuutta yhteisöveron tuotoista. Seurakunnille maksettava raha on nyt kiinteä summa, jonka valtio maksaa kirkolle.

Kyse on 114 miljoonasta eurosta, josta 107 miljoonaa jaetaan seurakunnille kunnan jäsenmäärän perusteella.

Kirkkohistorian dosentti Juha Meriläisen mukaan korvaus ei kata aivan kaikkia seurakunnan toiminnasta syntyviä kuluja.


Tietoisku hautaamisen, hautapaikan ja hautausmaan ylläpitokuluista.




Tietoisku hautaamisen, hautapaikan ja hautausmaan ylläpitokuluista.
Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen & Tapio Kantele / Yle
battle,uskonto (uskominen),kirkko (ilmiöt),Valtiot, maat ja kansakunnat,vapaa-ajattelu,seurakunnat,hautaus,hautausmaat
Maksamme kirkon ylläpitämisestä ja lopulta kirkko hautaa lähes jokaisen meistä.

Maksamme kirkon ylläpitämisestä ja lopulta kirkko hautaa lähes jokaisen meistä. Tästä syystä hautaustoimen voi lukea ainakin kansalaisen näkökulmasta yhdeksi kirkon merkittävimmistä tehtävistä.

Luterilaisuus tai uskonto ylipäätään ei kuitenkaan ole ollut Suomen valtion virallinen ideologia sataan vuoteen.

Miten me siis päädyimme järjestelmään, jossa me maksamme kirkostamme? Vastausten saamiseksi on palattava ajassa tuhat vuotta taaksepäin.

Katolisen kirkon varallisuudesta puhutaan tänäkin päivänä, mutta keskiajalla kirkko istui suunnattomien rikkauksien päällä.

Keskiajalla Euroopassa ei ollut valtioita siinä mielessä minkälaisiksi valtiot nyt miellämme. Kuningaskunnissa ylläpidettiin maallista valtaa.

Kristinusko ei ollut vakiintunut Pohjoismaissa ennen 1100-lukua. Ei siis ollut myöskään valtionuskontoja.

Katolinen kirkko dominoi koko läntistä Euroopaa. Kirkon määräysvallan alla olivat tuomioistuimet, verotus, koulutus sekä tiede ja taide.

Kirkko oli keskiajalla kuin oma valtionsa, sillä se omasi paljon sellaisia piirteitä, jotka nykyään liitämme valtiovaltaan.

Katolisen kirkon varallisuudesta puhutaan tänäkin päivänä, mutta keskiajalla kirkko istui suunnattomien rikkauksien päällä.

Ruotsi oli keskiajalla katolinen maa. Yhtenäistä Suomea ei varsinaisesti ollut olemassa.

Suomi oli joukko heimoja, jotka asuivat maakaistaleella rikkaiden kuninkaallisten muodostamassa naapurustossa.

Lopulta 1100-luvulla Ruotsin kuningaskunta alkoi pala palalta hamuta itselleen alueita idästä, ja Varsinais-Suomesta tuli ensimmäisenä osa Ruotsia.

Suomessa ei koskaan oikeastaan ollut valtionkirkkoa, sillä Suomi ei ollut varsinainen valtio sen olessa Ruotsin itäinen alue.

1300-luvulle tultaessa silloisesta Suomesta oli tullut yksi Ruotsin hiippakunnista ja kuninkaasta seuraava hallitsija oli Turun piispa.

Suomessa ei koskaan oikeastaan ollut valtionkirkkoa, sillä Suomi ei ollut varsinainen valtio sen olessa Ruotsin itäinen alue. Kun Suomesta tuli valtio, uskonto oli ollut itsestään selvä osa maan hallintoa jo vuosisatoja.

Legenda Lallista, joka esti piispan ristiretken Suomeen murhaamalla tämän järven jäälle saattaa olla pelkkä legendaa.

Kirkkohistorian dosentti Juha Meriläinen huomauttaa, että nykyiset tiedot ja historiankuva antavat ymmärtää, että tilanne ei ehkä ollut aivan kuvatun kaltainen.

Tarinat käännytysretkistä eivät välttämättä pidä paikkaansa. Ruotsin kuningas sai nimittään paavilta oikeuden Suomen silloisiin alueisiin.

Uskonpuhdistus johti siihen, että maallinen ja kirkollinen valta haluttiin erottaa toisistaan.

Luterilaisuus huuhtoi Pohjois-Eurooppaa 1500-luvulta alkaen kuin tulva. Uskonpuhdistus eli reformaatio johti siihen, että maallinen ja kirkollinen valta haluttiin erottaa toisistaan. Kirkkoon kuuluminen oli kuitenkin pakollista kansalaisille.

Kirkon ja valtion erottaminen toisistaan sopi mainiosti ainakin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan pirtaan, sillä hän kahmaisi omaan pussiinsa suurimman osan Ruotsin katolisen kirkon omaisuudesta.

Kirkon menetettyä valtaosan omaisuudestaan, verotusoikeudesta tuli sille entistä merkittävämpi tulonlähde.

Käytännössä verot maksettiin ”papin kymmenyksinä” eli kansalaiset antoivat seurakuntansa papille osan maatilansa ruoasta ja muista maataloustuotteista.

Papin kymmenyksistä osa annettiin eteenpäin kirkon haltuun ja noin kolmanneksen sai kymmenykset kerännyt pappi itse.

Kustaa Vaasa riisti myös piispoilta heidän valta-asemansa. Alkoi muotoutua pohjoismainen valtionkirkkomalli, jossa kirkolla oli useita yhteiskunnallisesti keskeisiä tehtäviä, kuten esimerkiksi koulutus.

Kirkkoherra oli jokaisen seurakunnan päämies ja hän toimi eräänlaisena kunnanjohtajana sekä nimismiehenä.

Venäjän keisarikunnan valtakausi oli Suomessa muutosten aikaa kirkon ja valtion yhteiselossa. Vuonna 1809 Suomi liitettiin osaksi Venäjää.

Tsaari Aleksanteri I halusi pitää uuden suurruhtinaskuntansa tyytyväisenä salliessa suomalaisille paljon erivapauksia.

Suomen suurruhtinaskunnassa säilyi Ruotsin vallan aikana säädetyt lait sekä luterilainen kirkon, vaikka äiti-Venäjä oli ortodoksinen. Mielistely tehosi ja ainakin aluksi kirkko oli hyvin myötämielinen uutta hallitsijaamme kohtaan.

Suomen suurruhtinaskunnan olessa suhteellisen itsenäinen osa Venäjää, Suomessa oli vielä jäljellä paljon keskiaikaisia kirkon hallintoon liittyviä säädöksiä.

Säätyvaltiopäivät olivat näistä ehkä merkittävin, sillä tuolloin maan asioista kokoontuivat päättämään kaikkien säätyjen edustajat: aateliset, porvarit, talonpojat sekä papit. Papeilla oli lakiin kirjattu valta-asema Suomen hallinnollisissa asioissa.

Suurruhtinaskunnan aluehallinto oli seurakunnilla, sillä nykyistä kuntajärjestelmää ei vielä ollut.

Kirkkoherra oli jokaisen seurakunnan päämies ja hän toimi eräänlaisena kunnanjohtajana sekä nimismiehenä. Kirkon vastuulla oli alueellisesti muun muassa sosiaalitoimi, koulutus sekä ihmisten hautaaminen.

1860-luvulla syntyi nykyistä mallia muistuttava kuntarakenne, eivätkä seurakunnat enää hallinnoineet uusia kuntia, vaan suurin osa kirkon tehtävistä siirtyi kunnille.

Kirkko sai myös jotain itselleen: kirkkolaki säädettiin muiden massiivisten muutosten lomassa ja lain myötä kirkon itsenäisyys lisääntyi.

Uskonnonvapauden kehitys alkoi 1800-luvulla vaiheittain. Vuonna 1889 kansalaisille annettiin oikeus kuulua muihin protestanttisiin uskontokuntiin luterilaisuuden lisäksi.

Vuonna 1906 järjestettiin viimeiset säätyvaltiopäivät ja papit menettivät vahvan asemansa maan hallinnossa.

Vuonna 1906 järjestettiin viimeiset säätyvaltiopäivät ja papit menettivät vahvan asemansa maan hallinnossa. Papit voivat kuitenkin edelleen pyrkiä kansanedustajiksi eduskuntaan.

Täysi uskonnonvapaus säädettiin vuonna 1923. Samaan aikaan luovuttiin lopullisesti myös papin kymmenyksistä ja papit alkoivat saada rahapalkkaa.

Vuosisadan alusta asti kirkon rooli kolmannen sektorin toimijana vahvistui. Kirkosta tuli kansalaisyhteiskunnan palveluntarjoaja.

Kun pappikeskeisestä hierarkisesta yhteisöstä oli luovuttu, kirkosta tuli työnantaja ja palveluntarjoaja muun muassa lapsi- ja nuorisotyössä. Hautaaminen on myös yksi niistä tehtävistä, jonka kirkko hoitaa vielä tänäkin päivänä.

Kirkkohistorian dosentti Juha Meriläisen mielestä kirkon ja valtion yhteiselo sujuu tällä hetkellä varsin hyvin: "Vielä 1900-luvullakin on ollut aikoja, jolloin kirkon ja valtion välit ovat olleet jännitteisemmät kuin nyt. Muutospaineita ei ole ainakaan valtiovallan puolelta, vaikka julkisessa keskustelussa sen suuntaista keskustelua toisinaan kuulee", Meriläinen toteaa.

Valtiokirkosta tietoisku.
Valtiokirkosta tietoisku. Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen & Tapio Kantele / Yle valtiokirkko,uskonto (uskominen),Suomen evankelis-luterilainen kirkko,Suomen ortodoksinen kirkko
Tietoisku kansankirkosta.
Tietoisku kansankirkosta. Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen & Tapio Kantele / Yle battle,kansankirkko,Suomen evankelis-luterilainen kirkko,uskonto (uskominen)
Kirkollisverosta tietoisku.
Kirkollisverosta tietoisku. Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen & Tapio Kantele / Yle battle,uskonto (uskominen),kirkollisvero,Suomen evankelis-luterilainen kirkko,Suomen ortodoksinen kirkko
Tietoisku kirkon valtionrahoituksesta.
Tietoisku kirkon valtionrahoituksesta. Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen & Tapio Kantele / Yle valtionrahoitus,Suomen evankelis-luterilainen kirkko,uskonto (uskominen)

Lähteet: opetus- ja kulttuuriministeriön vanhempi hallitussihteeri Joni Hiitola, Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti Juha Meriläinen, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, teologian tohtori Leena Sorsa sekä piispainkokouksen päätös hautaan siunaamisesta vuodelta 2009.

Tekijät: teksti Klaudia Käkelä, valokuvat Jarkko Mikkonen, infografiikat Ida-Maria Olva, Viivi Berghem, Tapio Kantele ja Annukka Palmén-Väisänen

Osallistu keskusteluun somessa aihetunnisteella #ylebattle ja liity joukkoihimme Facebookissa!

facebook.com/ylebattle
instagram.com/ylebattle
twitter.com/JKenttamaa
Snapchat: juhanikenttamaa

yle.fi/battle 24/7

Yle Puhe maanantaisin 29.2.–28.3. klo 16.03

Yle TV2 torstaisin 3.–31.3. klo 22.00