Hyppää pääsisältöön

Futisvanhemmat-sarja alkaa Ylellä

Futisvanhemmat - unelmilla ei ole hintaa
Futisvanhemmat - unelmilla ei ole hintaa futisvanhemmat

Futisvanhemmat - unelmilla ei ole hintaa


Hikeä, kyyneleitä - ja välillä vähän verta. Pettymyksiä ja voittoja; kilpailua, kyräilyä ja ihanaa yhteispeliä. Raastavaa arjen kiirettä sekä kamalaa rahan menoa. Unelmia ja raakaa todellisuutta. Juniorijalkapalloilijoiden isien ja äitien elämä on yhtä futista. Siihen menee kaikki vapaa-aika ja enimmät rahat. Se tuo elämään sisältöä, iloa ja surua, eikä jätä aikaa muulle.

Ylen uusi dokumentaarinen realitysarja Futisvanhemmat seuraa yhden kauden ajan lahtelaisen Kuusysin 13-14-vuotiaiden poikien edustusjoukkueen elämää vanhempien näkökulmasta. Sarjan tunnelmia voi seurata myös sivuilla yle.fi/futisvanhemmat.

Edustusjoukkueen vuosi on dramaattinen: sen lopuksi joukkue hajoaa. Parhaat pelaajat pääsevät uuteen FC Lahden eliittijoukkueeseen. Ketkä valitaan? Sitä jännittävät vanhemmat vähintään yhtä paljon kuin pojat. Mutta ennen kauden loppua on edessä ulkomaanmatkoja, loukkaantumisia, voittoja, häviöitä, ja oman ison turnauksen järjestäminen.

Oma elämä paitsiossa

Kun pojat kasvavat, isien ja äitien on mietittävä suhdettaan vanhemmuuteen. Kaikki energia on tähän asti pantu poikiin. Miten selvitä, kun lapset tulevat teini-ikään? Kuinka paljon lapseen on satsattava? Kuinka paljon lapselta saa vaatia?

Kuvatessaan futisvanhempien elämää sarja kertoo samalla vanhemmuuden iloista ja suruista yleensä. Se on intiimi kurkistus suomalaiseen perhe-elämään: uusperheiden arkeen, työn ja perheen yhteensovittamiseen, vanhempien välisiin suhteisiin, vanhempien ja lasten suhteisiin. Suuri osa suomalaisista perheistä saattaa tunnistaa sarjan perheistä itsensä.

Kuvassa: Heikki Heinonen, Kati & Harri Ojala, Mari & Mikko Niskanen sekä Ringa Salonen

Kuvassa Futisvanhemmat: Heikki Heinonen, Kati & Harri Ojala, Mari & Mikko Niskanen sekä Ringa Salonen
Kuvassa Futisvanhemmat: Heikki Heinonen, Kati & Harri Ojala, Mari & Mikko Niskanen sekä Ringa Salonen Suomalaiset draamasarjat

Mitä me tehtäisiin jos ei olisi futista?

Sarjan kantava hahmo on Mikko Niskanen, työtön entinen yrittäjä, joka yrittää ratkaista Juho-pojan jalkapalloharrastuksesta koituvia rahahuolia kehittelemällä uutta ravialan sovellusta. Mari-vaimo on joukkueen tiedottaja, jolle Kuusysi on toinen perhe. Mikolla on intohimoinen suhde niin jalkapalloon kuin elämään yleensä: “Tästä on tullut meille elämäntapa, joka tuo draamaa ja jännitystä. Ja joku kiinnekohta pitää olla elämässä. Mitä me tehtäisiin jos ei olisi futista?”

Meitä vanhempia viedään kuin pässiä narusta.

Ojaloiden Karri-poika on lahjakas maalivahti. Perhe-elämää hankaa Harri-isän ja Kati-äidin vastahakoinen suhde jalkapalloon. He tekevät sen mitä hyvän futisvanhemman on tehtävä, mutta pitkin hampain. Tai kuten Harri asian ilmaisi: Meitä vanhempia viedään kuin pässiä narusta.

Ringa Salonen on entinen yksinhuoltaja, joka on kova jakamaan osaamistaan muille. Kun Ringa aloittaa life coach -opinnot, osansa valmennuksesta saavat sekä Ringan mies Heikki, Renny-poika että koko Rennyn joukkue. Ringan ei ole helppo päästää irti teinipojastaan, mutta lopulta sekä Rennyn että Ringan unelmat toteutuvat. “Unelmiin kannattaa uskoa, unelma on kuin tavoite. Kun Renny heittää, että sitten kun olen ammattilaisjalkapalloilija, niin sanon, että nii-in, sitten kun joskus olet! Jos se itse uskoo pärjäävänsä, se pärjää”, Ringa toteaa.

Virve Uotila joutuu selviytymään Jami-pojan harrastuksen kustannuksista siivoojan palkalla, sillä Jamin isä on kuollut. Virve kertoo, ettei siivoojan palkalla ei kauheasti juhlita. “Jossain vaiheessa tulee katto vastaan, vaikka kaiken mahdollisen tietysti pojalle antaisin jos vain olisi mahdollista.”

Heinosilla puolestaan on varaa vaikka rakentaa Eke-pojalle oma jalkapallokenttä. Heikki kertoo, että laittaa harrastukseen rahaa mielellään.”Se ei ole mistään pois. Kaikki on plussaa mitä urheiluun panostaa.”

Rene Bisterin Nina-äiti tuntee puolestaan olevansa koko joukkueen äitihahmo.

Kaikki jaksot katsottavissa Yle Areenassa jo pääsiäisenä, 24.3. alkaen.

Sarjan kahdeksan jaksoa jäävät Areenaan näkyviin toistaiseksi.

Lisää tietoa ja tunnelmia sarjan sivuilla yle.fi/futisvanhemmat

LUE juttu sarjan päähenkilöiden tunnelmista kun he näkivät jaksot etukäteen.

Futisvanhemmat Yle TV1:llä 29.3. alkaen tiistaisin klo 20.

ohjaaja ja käsikirjoittaja: Kati Juurus
tuottaja: Jussi Jormanainen
kenttäohjaaja ja toimittaja: Olli Laine
toimittaja: Pia Asikainen
leikkaaja: Teemu Kokkonen
kuvaajat: Janne Lindroos, Jouni Soikkeli

Lue myös - yle.fi:stä poimittua