Tuula Viitaniemi
Yle
Ihminen voi lähteä pienestä kaupungista, mutta pieni kaupunki ei lähde ihmisestä. Ne ihmiset, joiden kanssa vartumme ja löydämme itsemme, ovat kanssamme aina.
Tunnistin vaivatta sen maailman, josta Veikko Nuutisen KOM-teatterille kirjoittama ja Lauri Maijalan ohjaama Pasi was here kertoo. Näytelmä sijoittuu Savonlinnaan, mutta samat tarinat löytyvät kaikkialta. Itse olen kotoisin Ylä-Savosta Vieremältä, ja 1970-1980-lukujen Vieremä ihmisineen ja maisemineen pysyy tiukasti minussa.
Kertomus lähtee 1980-luvun Savonlinnasta ja päättyy nykypäivän Helsinkiin, Pursimiehenkadulle. Juho Milonoffin tarkasti ja herkästi näyttelemä Hemmo on punavuorelaishipsterin perikuva, jonka hallittu ja tyylikäs elämä räjähtää kappaleiksi, kun kotikyliltä tulee uutinen: hänen lapsuuden paras kaverinsa on ampunut itsensä.
Johannes Holopainen on tuo paras kaveri nimeltä Pasi, rasavilli lapsi, uhmakas mutta hauska teini, lopulta alakuloinen aikuinen mies. Holopainen tuo todesti ja jotenkin vaivattomasti lavalle Pasin hilpeyden ja innon, nolouden ja pähkähulluuden, vihan, surun, lamaannuksen. Lauri Maijalan ohjauksesta henkii se, että hän käsikirjoittaja Nuutisen lailla tuntee läpikotaisin sen maailman, josta nyt kerrotaan. Kaikki täsmää.
Hemmo muutti lapsena Helsingistä pikkukaupunkiin päiväkoti-iässä. Pasin avulla hän löysi paikkansa. Hän oppi olemaan ja puhumaan niinkuin sillä seuduin on viisainta, jottei erotu joukosta. Olennaista ovat oikeat sanat ja oikeat lenkkarit, oikeat halut.
Olennaista ovat oikeat sanat ja oikeat lenkkarit.
Veikko Nuutinen kirjoittaa taitavasti auki kaksi tarinaa siitä, millaista on kasvaa pojasta mieheksi. Hemmon ja Pasin polut kohtaavat, kulkevat tiiviisti rinnan, mutta teiden lähtiessä eri suuntiin jäljelle jää vain kaipuu entiseen. Hemmon onnistuneessa nykyelämässä Pasille ei ole paikkaa. Kuollut ystävä sanookin Hemmolle tylyt sanat: sinä haluat vain osan minusta, käytät minua omiin tarpeisiisi. Mutta et sinä sitä masentunutta LVI-asentajaa halua nähdä.
Näyttämöllä kajahtava laukaus katkaisee toistuvasti tilanteet. Muistuttaa tylysti, mihin tarina on menossa.
Robert Enckell tekee mahtavia sivurooleja! Hänen lapsia vihaava kerhotätinsä ja Laktoosi-Lerssiksi kutsuttu wanna-be-karatetähtensä ja kaikki muutkin hahmot ovat törkeän hauskoja. KOM-teatterin ensemble on hyvä, mutta uusien kasvojen rinnalla vakinäyttelijätkin tuntuvat raikkaammilta. Vilma Melasniemen vapautunut yliopistohumanistiäiti on mahtava tyyppi myös!
Pasi was here vie katsojansa aikamatkalle omaan lapsuuteen ja nuoruuteen.
Pasi was here vie katsojansa aikamatkalle omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Ystäväni ja minä ajauduimme kumpikin kelaamaan läpi muistojamme. Mielessä vilisi kasvoja kaukaa. Koulukavereita, ihastuksia, opettajia, koulun kiusattuja ja kiusaajia. Tilanteita, joissa itse kohtelin muita huonosti, tilanteita, joissa uskalsin olla kiusatun puolella. Samalla lävitse kulki tunteiden vyöry. Häpeää, nostalgiaa, surua, huvittuneisuutta, kivun pistoja. Aloin miettiä, mitä nuo ihanatkamalat kouluvuodet lopulta minuun ovat jättäneet, mitä opettaneet. Tekisi mieli jäsennellä tuota hahmotonta muistojen hetteikköä.
- Jokainen tuntee jonkun Pasin kaltaisen tyypin. Ainakin minun oli helppo samastua tarinaan, totesi edelläni kulkenut mies seuralaiselleen esityksen jälkeen.
Niin totta.
Esityksen loppukuva kirpaisee. Pieniä omakotitaloja on siroteltu pitkin näyttämöä, valot tuikkivat. Onnellisia ja onnettomia koteja ei ulkoapäin erota. Yhdessä niistä kasvaa pieni poika, jonka elämä päättyy tragediaan.
KOM-teatteri: Pasi was here. Kirjoittanut Veikko Nuutinen. Ohjaus Lauri Maijala. Ohjaajan assistentti. Jussi Sorjanen. Lavastus Janne Vasama, maskeeraus Leila Mäkynen, pukusuunnittelu Niina Pasanen, valosuunnittelu Anniina Veijalainen, äänisuunnittelu Jani Rapo. Rooleissa Robert Enckell, Johannes Holopainen, Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff.
Kulttuuricocktail: Punaviherhipsteri nukkuu huonosti
Lauri Maijalan ja Veikko Nuutisen haastattelu Kultakuumeessa.
Päivitys 2.3.2016: Linkki lisätty.
