Rikoslain mukaan raiskauksesta voidaan tuomita vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Kolmasosa aineiston tuomioista on ehdollisia tuomioita eli käytännössä tekijä pääsee vapaaksi. Ehdolliset tuomiot ovat noin puolentoista vuoden mittaisia. Niiden oheen saatetaan tuomita myös yhdyskuntapalvelua.
Alhaisimmat ehdolliset tuomiot ovat puolen vuoden, kovimmat kahden vuoden mittaisia.
Vanhat tuomiot lyhentävät vankeutta
MOT:n selvityksen mukaan yksinomaan raiskauksesta annettavat ehdottomat vankeustuomiot ovat keskimäärin alle kahden vuoden mittaisia. Lyhyin tuomio on ollut puoli vuotta, pisin vähän yli neljän vuotta.

Puolen vuoden tuomio annettiin Vaasan hovioikeudessa. Tuomiota alennettiin, sillä oikeus otti huomioon tekijälle aiemmin Keski-Suomen käräjäoikeudessa tuomitun vankeusrangaistuksen.
Rikoslain mukaan aiempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa huomioon tuomiota alentavana seikkana, kun ehdottomaan vankeuteen tuomittua syytetään ennen rangaistuksen tuomitsemista tehdyistä muista rikoksista.
Näin tapahtui myös raiskauksesta annetun kovimman tuomion kohdalla. Tekijä oli kaksi vuotta aiemmin tuomittu raiskauksesta, törkeästä raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta 4 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen vankeuteen. Uuden raiskauksen tehdessään tekijä oli ehdonalaisessa vapaudessa koeajalla. Helsingin hovioikeus määräsi jäännösrangaistuksen pantavaksi täytäntöön ja antoi raiskauksesta 4 vuoden ja 3 kuukauden mittaisen tuomion.
Lyhyin vankeustuomio alle vuoden pituinen

Lyhyin raiskauksesta ja muista rikoksista annettu tuomio on alle vuoden mittainen.
Vaasan hovioikeus tuomitsi raiskauksesta, pahoinpitelystä, väärennyksistä, petoksesta, kavalluksesta, laittomasta uhkauksesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta 11 kuukauden mittaisen ehdottoman vankeustuomion.
Tässäkin tapauksessa rangaistusta alentavana tekijänä otettiin huomioon Keski-Suomen käräjäoikeuden aikaisemmin antama 1 vuoden ja 10 kuukauden mittainen vankeustuomio.
Ankarin tuomio raiskauksesta ja muista rikoksista on ollut viiden vuoden pituinen.
Käräjäoikeus oli tuominnut kuudesta raiskauksesta, kahdesta pahoinpitelystä, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta kuuden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeustuomion. Turun hovioikeus hylkäsi mm. pahoinpitelysyytteet ja lievensi raiskaussyytteitä syytteiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomio alentui puolellatoista vuodella.
Tapaus kuului pirkanmaalaisessa tanssikoulussa olleeseen rikossarjaan. Sen yhteydessä kaikkiaan kolme tanssiopettajaa sai tuomion seksuaalirikoksista.
Törkeistä teoista ankaria tuomioita

Kaikki törkeistä raiskauksista annetut tuomiot ovat ehdottomia vankeustuomioita. Lievimmät ovat noin 2,5 vuoden mittaisia ja ankarimmat 10 vuoden pituisia.
Toinen kymmenen vuoden tuomio annettiin Turun hovioikeudessa mm. useista törkeistä raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Rikosten tekoaikana uhrit olivat 3-11-vuotiaita.
Toisessa tapauksessa tekijä kuristi uhria niin, että tämä sai pysyvän aivovaurion ja on loppuikänsä toisten avun varassa. Vankeuden lisäksi tekijälle tuomittiin 300 000 euron sakot.
Rangaistusasteikon yläpään mittaisia tuomioita langetetaan kuitenkin äärimmäisen harvoin. Runsaan viidensadan tuomion aineistossa on kymmenen yli kuuden vuoden mittaista tuomiota.
Otsikkoa muokattu 18.1.2019. Lisätty tarkennus artikkelin julkaisuvuodesta.
Lisää ohjelmasta
- Kukaan ei auta, jos raiskattu ei valita
- Raiskaaja voittaa hovissa: käsikirjoitus
- Hovioikeuksien tuomiolinjoissa eroja
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta