Hyppää pääsisältöön

Temperamenttieroja? Tee pikatesti kumppanisi kanssa!

Toni ja Heidi Nieminen tekevät Elämä pelissä -harjoitetta
Toni ja Heidi Nieminen tekevät Elämä pelissä -harjoitetta Kuva: ITV Studios Finland heidi nieminen

Temperamentti koostuu useista synnynnäisistä luonteenpiirteistä, jotka voidaan arvioida jo varhaislapsuudessa. Jotkut piirteet näkyvät meissä vahvempina, jotkut heikompina. Temperamentti näkyy aina ihmisen toiminnassa, mutta kasvun ja kehityksen myötä voi tulla esiin uusia piirteitä.

Parisuhteessa oman temperamentin tunnistaminen auttaa ymmärtämään sekä omaa että kumppanin käytöstä. Temperamentissa ei ole huonompia tai parempia ominaisuuksia vaan pikemminkin on tärkeää ymmärtää, miksi kumppani reagoi eri tavalla kuin itse. Toisaalta piirre, joka jossakin tilanteessa lisää sopuisuutta, voi toisessa tilanteessa aiheuttaa riitaa.

Nyt voit havainnoida, miten temperamenttinne sopivat yhteen. Vertaile omaa ja kumppanisi temperamenttia nopean, suuntaa-antavan pikatestin avulla. Testin voi tehdä myös itsenäisesti.

Jos teet testin kumppanin kanssa, tee ensin oma arvio ja anna sitten kumppanisi arvioida itsensä. Tulos näkyy automaattisesti kysymysten alla kun kaikki kohdat on täytetty. Kuvaaja näyttää vastakohtapareina, mitkä piirteet teitä yhdistävät ja mitkä erottavat.

Tuloksesta kannattaa jutella kumppanin kanssa ja miettiä, mitä nämä erot aiheuttavat ja mitä ongelmille voisi tehdä. Vaikka temperamenttiaan ei voi muuttaa, käytöstään voi, ja reaktioitaan voi oppia hallitsemaan. Esimerkiksi voimakkaasti rytminen, säntillinen ihminen saattaa pitää epärytmisen kanssa uloslähtöä hyvin raskaana operaationa - voisivatko molemmat tulla vastaan?

Teetkö testin

 

Kommentit
  • Studio täyttyi rakkaudesta

    Yhteenveto sarjan viimeisestä jaksosta

    Elämä pelissä –ohjelman viimeisessä jaksossa selvitettiin, miten pariskunnat ovat onnistuneet soveltamaan Saarenmaan kesäisen parisuhdevalmennuksen opetuksia arjessaan. Päätösjakso uusitaan Yle TV1:llä perjantaina 11.3. klo 23.00 ja sunnuntaina 13.3. klo 10.00.

  • Uudet rakkausarviot julkistetaan

    Parit saavat uudet rakkausarviot sarjan viimeisessä jaksossa

    Elämä pelissä –ohjelman viimeisessä jaksossa selviää, onko Tony Dunderfeltin valmentamien pariskuntien rakkaus vahvistunut. Lena ja Olli, Toni ja Heidi sekä Ninja ja Yoshiki kertovat, miten he ovat onnistuneet soveltamaan Saarenmaan kesäisen valmennusleirin opetuksia arjessaan. Sarjan päätösjakso esitetään sunnuntaina 6.3. klo 19.30.

  • Kyyneleet virtasivat parisuhdeleirillä

    Tiivistelmä kuudennen jakson tapahtumista

    Onnen ja liikutuksen kyynelet valtaavat parisuhdeleirin, kun Tony pisti Elämä pelissä –ohjelman viime jaksossa kunkin valmennettavan kirjoittamaan ja pitämään puolisolleen kiitospuheen. Kuudes jakso uusitaan sunnuntaina 6.3. klo 14:30 ja maanantaina 7.3. klo 9:30.

  • Tonyn tv-harjoite: Kiitospuhe puolisolle

    Ohjeet kiitollisuus-harjoitteen tekemiseen

    Tunnetko, että puolisosi ei arvosta sinua niin paljon kuin pitäisi? Entä oletko itse ilmaissut hänelle kiitollisuutta niin usein kuin hän olisi ansainnut? Psykologi Tony Dunderfelt antaa ohjeet, kuinka kumppanit voivat kirjoittaa ja pitää toisilleen rakkautta syventävän kiitospuheen. Elämä pelissä -parit tekivät saman harjoitteen sarjan kuudennessa jaksossa.

Elämä pelissä

Osallistu

Viikon kysymys

Päätösjaksossa pariskunnat tekevät uudet rakkausarviot. Mitä veikkaat, ovatko tulokset parantuneet?

Kyllä ovat.
90% (105 ääntä)
Eivät juurikaan.
10% (12 ääntä)
Ääniä yhteensä: 117

Elämä somessa

  • Studio täyttyi rakkaudesta

    Yhteenveto sarjan viimeisestä jaksosta

    Elämä pelissä –ohjelman viimeisessä jaksossa selvitettiin, miten pariskunnat ovat onnistuneet soveltamaan Saarenmaan kesäisen parisuhdevalmennuksen opetuksia arjessaan. Päätösjakso uusitaan Yle TV1:llä perjantaina 11.3. klo 23.00 ja sunnuntaina 13.3. klo 10.00.

  • Kyyneleet virtasivat parisuhdeleirillä

    Tiivistelmä kuudennen jakson tapahtumista

    Onnen ja liikutuksen kyynelet valtaavat parisuhdeleirin, kun Tony pisti Elämä pelissä –ohjelman viime jaksossa kunkin valmennettavan kirjoittamaan ja pitämään puolisolleen kiitospuheen. Kuudes jakso uusitaan sunnuntaina 6.3. klo 14:30 ja maanantaina 7.3. klo 9:30.

  • Tonyn tv-harjoite: Kiitospuhe puolisolle

    Ohjeet kiitollisuus-harjoitteen tekemiseen

    Tunnetko, että puolisosi ei arvosta sinua niin paljon kuin pitäisi? Entä oletko itse ilmaissut hänelle kiitollisuutta niin usein kuin hän olisi ansainnut? Psykologi Tony Dunderfelt antaa ohjeet, kuinka kumppanit voivat kirjoittaa ja pitää toisilleen rakkautta syventävän kiitospuheen. Elämä pelissä -parit tekivät saman harjoitteen sarjan kuudennessa jaksossa.

  • Leiriläiset ottivat puolisoistaan hotteja kuvia

    Elämä pelissä -ohjelman viidennen jakson sisältö

    Parisuhdevalmentaja Tony Dunderfelt antoi Elämä pelissä –ohjelman viime jaksossa harjoitteen, joka sai leiriläiset purskahtamaan epäuskoiseen nauruun. Intohimopäivän tehtävänä oli ottaa hotti valokuva omasta kumppanista.

  • Mikä on rakkausarvio?

    Tule mukaan: tee testi ja osallistu valmennukseen.

    Elämä pelissä -testin päätulos on parisuhteen rakkausarvio. Jo yli 150 000 suomalaista on selvittänyt, kuinka paljon heidän suhteessaan vallitsee rakkautta. Lue tästä, mistä rakkausarvio koostuu ja minkälaiseen parisuhdevalmennukseen voit halutessasi osallistua.

  • Elämä pelissä: Lena Meriläinen ja Olli Tola

    Elämä pelissä -ohjelma käsittelee parisuhdetta.

    Näyttelijä Lena Meriläinen ja hänen miehensä tv-konkari Olli Tola etsivät suhteeseensa kadonnutta kipinää. Kahden hyvin erilaisen ihmisen tarinaan liittyy kipeitäkin hetkiä.

  • Elämä pelissä: Toni Nieminen ja Heidi Nieminen

    Elämä pelissä -ohjelman parisuhdevalmennus alkaa.

    Olympiavoittaja Toni Nieminen muutti Heidinsä kanssa yhteen muutama kuukausi ensi tapaamisen jälkeen. Ennen Elämä pelissä -valmennuksen alkamista nuoripari on jo löytänyt kipupisteensä.

  • Elämä pelissä: Wilma Schlizewski ja Olli Väätäinen

    Elämä pelissä -ohjelman parisuhdevalmennus alkaa.

    Tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski ja hänen yrittäjäpuolisonsa Olli Väätäinen menivät naimisiin salamavauhtia, mutta eivät muuttaneet yhteen. Valmennuksen alkaessa he asuvat edelleen eri osoitteissa, vaikka avioliittoa on jo vuosia takana. Mistä kenkä puristaa?

  • Paremman elämän puolesta vuodesta 2007

    Elämä pelissä -ohjelmasta kiinnostavaa tutkimustietoa

    Elämä pelissä -ohjelma on taistellut paremman elämän puolesta lähes vuosikymmenen ajan. Samalla hanke on tuottanut paljon kiinnostavaa tietoa ihmisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhteydestä.