Hyppää pääsisältöön

Ufoja on popalbumi, jolla läähätetään, podetaan sydänsuruja ja juodaan välillä muutama siideri liikaa – kuuntele Viikon albumia tästä

Riemua, epävarmuutta ja itkupotkuraivareita – muun muassa näiden tuntemusten tuloksena syntyi Vilma Alinan debyyttialbumi Ufoja.

Vilma Alina // Kuva: Universal Music Finland

Vain hullut asuu Kallios, lauloi parikymppinen laulaja-lauluntekijä Vilma Alina pari vuotta sitten samannimisellä debyyttisinglellään. Tämän jälkeen Vilma Alinalta on kuultu rakkaudesta ja hetkeen heittäytymisestä kertova kappale Ota mut niin, nuoruuden naiiviutta, hankaluutta ja riemua avaava Tulevaisuuden lupauksii sekä epäonnistuneille Tinder-treffeille hihittelevä hittirallatus Juha88.

Nämä, sekä kuusi muuta Vilma Alinan uutta biisiä löytyvät hänen juuri julkaistulta debyyttialbumiltaan nimeltään Ufoja. Albumi kuulostaa hyvin pitkälti siltä, mitä tähänastiset singlejulkaisut antavat ymmärtää: se kuvaa osuvasti ja rehellisesti nuoren naisen sielunmaisemaa ja elämäntilanteita riemunkiljahduksineen ja ahdistuksineen. 

Vilma Alinan kädenjälki näkyy albumilla vahvasti: laulaja on ollut mukana jokaisen biisin sanoitus- ja sävellystyössä. Vilma Alina kuvaileekin levyä kokonaisuudessaan eräänlaiseksi kasvutarinaksi, joka kuvaa kaikkia niitä tuntemuksia, joita hän on levyntekoprosessin aikana kokenut aina onnistumisen hetkistä itkupotkuraivareihin.

Ufoja on popalbumi, jolla läähätetään, podetaan sydänsuruja ja juodaan välillä muutama siideri liikaa.

Ufoja –albumia voi kuunnella tämän viikon ajan Yle Areenassa:

''Muistan ku tein tätä biisiä ja menin jotenkin niin sisään siihen tarinaan, että oli pari päivää vähän ahdistunut olo. Jotenkin ihan upposin tuohon maailmaan.''

''Tämä on sukupolvikertomus tän hetken nuorista ja siitä, miten ollaan kiinni somessa ja eletään tosi hektistä aikaa. Kokoajan pitää tapahtua jotain uutta, isompaa ja vieläkin siistimpää.''

''Kaikilla on se frendi, kenen kanssa asiat lähtee aina vähän käsistä.''

''Ota mut niin kertoo vahvasta rakastumisen hetkestä ja alkuhuumasta, jolloin se tuntuu elämää suuremmalta jutulta.''

''Tämä on suhteen solmuvaiheen biisi. Se kertoo tilanteesta, jossa toinen kokee, ettei saa ihan sitä vastakaikua mitä kaipaisi ja pohtii samalla sitä, onko syy minussa.''

''Siinä on sellainen toive siitä, että jonain päivänä joku tulee, joka oikeasti pysäyttää ja saa mut jäämään.''

''Kirjoittelin tätä kun olin juuri muuttanut Kallioon. Yhdistin uuden miljöön parin vuoden takaisiin erofiiliksiin. Se on tosi liioteltu ja dramatisoitu kuva Kalliosta, eihän se nyt niin hullu paikka oikeasti ole.''

''Biisi lähti vitsistä, pyöritettiin kauan sellasta hahmoa kun Juha88. Tavallaan siitä tuli sellainen sketsihahmo.''

''Musta on hassua, miten Suomessa ujostellaan sitä, ettei muka saisi laulaa seksistä. Se on tosi omituista, koska kaikkihan sitä tekee. ''

''Äiti yrittää sanoa tyttärelleen, että valitse viisaasti, äläkä vain kulje tuolla pää pilvissä rakastuneena. Se tulee sattumaan. Tavallaan kokoajan tossa biisissä mietin, että eihän se ikinä tule niin menemään. Siinä vaiheessa kun rakastuu, niin rakastuu ja vaikka sattuisi, niin sitten sattuu."