Millainen on elämänrytmi sinun kotikulmillasi? Kiirehtiikö väki take away -kupit hölskyen eteenpäin vai käyskentelevätkö ohikulkijat rennosti keinuen pitkin kyläraittia?
Keskimääräinen kävelynopeus voi kertoa jotain kaupungin rytmistä. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että kaupungeilla todella on ominainen kävelyrytminsä, joka ei juuri muutu ajan myötä.
Mikä sitten antaa kaupungille sen rytmin? Siihen vaikuttaa ainakin kaupungin koko. Suuremmissa kaupungeissa kävelytahti on kiivaampi, mutta väkiluku selittää vain osan vaihtelusta. Kävelytahti vaikuttaa olevan myös kulttuurisidonnaista. Länsimaissa ja Japanissa on mitattu korkeampia kävelynopeuksia kuin esimerkiksi Tyynenmeren saarilla. On havaittavissa myös merkkejä kävelytahdin globaalista kiihtymisestä.
Prisma Studio lähtee tutkimaan millainen elämänrytmi Suomessa sykkii. Alustavien tutkimuksimme perusteella vaikuttaisi, että suomalaiset harppovat rinta rinnan berliiniläisten ja lontoolaisten kanssa. Mutta mikä on Suomen leppoisin kunta? Entä missä on kovin hoppu? Auta meitä selvittämään!
VOIT OSALLISTUA KAHDELLA TAVALLA:
1. Kuvaa #walkfie ja lähetä se meille!
Kuvaa noin 10 sekunnin video omaa kävelyäsi julkisella paikalla. Kävele luontevaa vauhtia, jota kävelisit muutenkin kyseisellä paikalla. Lähetä video meille ja laskemme siitä kävelyrytmisi! Muista kertoa, millä paikkakunnalla mittaus tapahtui! Videosi saattaa vilahtaa Prisma Studion lähetyksessä tai nettivideoissa.
Voit raportoida kolmella tavalla:
- Lisää video Prisma Studion Facebook-sivulle.
- Lähetä video tästä käyttäen osoitetta prisma.studio@yle.fi
- Voit myös itse laskea, montako askelta otit kymmenessä sekunnissa ja kertoa meille Prisma Studion Facebook-sivulla.
Katso walkfie-opastus!
2. Ryhdy tutkijaksi ja mittaa kävelijöitä kotipaikkakunnallasi
Haluatko itse ryhtyä tutkijaksi? Lähde tarkkailemaan ohikulkijoita omalla paikkakunnallasi. Tarvitset vain mittanauhan, sekuntikellon ja muistiinpanovälineet. Mittaa kävelijöille rata ja kellota heidän kulkuaan radalla!
Tarkat ohjeet löytyvät täältä. Ohjeet on laadittu kansainvälisten kävelytutkimusten pohjalta.